Kapitalismi on epäonnistunut talousjärjestelmä. Nykyiset talousrakenteet eivät pysty tarjoamaan kestäviä ratkaisuja kasvaviin ongelmiin taloudessamme ja ympäristössämme, joita talousrakenteet ovat itse olleet jatkuvasti mukana aiheuttamassa. Nämä ongelmat ovat ilmiselviä, mutta taloustieteilijä John Maynard Keynesin tunnetun lausahduksen mukaisesti on ollut vaikea kuvitella, mitä kapitalismin tilalla voisi olla. Vaihtoehto kapitalismin perusperiaatteille olisi kuitenkin välttämätöntä löytää. Jo pelkästään erityisesti köyhimpien ihmisyhteisöjen kohtaama ahdinko, eriarvoisuus ja suoranainen kärsimys nykytaloudessa olisivat riittäviä syitä kehittää ponnekkaasti vaihtoehtoa. Mutta ilmastonmuutoksen ja etenevän lajikadon tuhot pakottavat siihen: vaihtoehdottomuus ei voi enää olla vaihtoehto. Markkinat suorastaan käskevät saastuttamaan, koska ympäristöhaitat eivät näy hinnoissa. Vakavin kapitalismin aiheuttama uhka onkin elinympäristömme romahtaminen rajattoman saastuttamisen ja kulutuksen seurauksena. Talousjärjestelmämme on siis vaihduttava.

On ilmiselvän epärealistista kuvitella, että ekologisempi ja demokraattisempi talous olisi mahdollista saavuttaa hetkessä. Mikäli halutaan rakentaa demokraattinen, vapaushenkinen ja ekologisesti kestävä talous, työ sen puolesta tulee väistämättä kestämään vähintäänkin vuosikymmeniä ja vaatimaan todennäköisesti useiden sukupolvien omistautumisen. Tämän työn tueksi tarvitaan visiota – jonkinlaista suuntaa, mihin yhteiskuntaa halutaan kehittää. Samaan aikaan tarvitaan myös välitavoitteita, askelmerkkejä, joiden saavuttaminen parantaa ihmisten ja ympäristön hyvinvointia tässä ja nyt. Samalla valetaan uskoa paremman tulevaisuuden rakentamiselle.

Keskustelu talouden demokratisoinnista on koko ihmiskunnan kannalta elintärkeä. Jotta nykyisistä eriarvoisuuden ja ympäristökatastrofien musertavista ongelmista päästäisiin, on markkinatalouden puutteisiin suhtauduttava vakavammin. Markkinatalouden ongelmia on vaikea tunnistaa, koska status quon asema on niin vahva. Puutteet havaitaan paremmin, kun rinnalle asetetaan jäsenneltyjä vaihtoehtoja.

Taloustieteilijä Robin Hahnelin ja yhteiskuntafilosofi Michael Albertin kehittämä osallisuustalous (participatory economy) on demokraattisen talouden malli ja yksi varteenotettava vaihtoehto nykytaloudelle. Sen johtavat arvot ovat demokratia, tehokkuus, yhteistyö ja tasavertaisuus. Hahnel ja Albert ryhtyivät rakentamaan mallia 1980-luvulla sekä kapitalismin että kommunistisen keskussuunnittelun ongelmien pohjalta. He halusivat vastata kysymykseen: miltä näyttäisi kokonaan uusi talousjärjestelmä, jossa korjattaisiin nykyisten talousmallien vakavat puutteet? Ideaa on kehitetty useamman vuosikymmenen ajan ja viime vuosina on keskitytty rakentamaan mallista taloustieteellisiä simulaatioita. Työ on vielä kesken, mutta alustavat tulokset ovat rohkaisevia.

Osallisuustalouden taloustieteellistä perustaa kehittänyt taloustieteen professori Robin Hahnel on näkemyksellinen mutta myös pragmaattinen teoreetikko – hän ei piilota talouden lainalaisuuksia tai mahdollisia ristiriitoja ja ongelmakohtia kauniin retoriikan taakse. Hahnel on yhteistyössä yhteiskuntafilosofi Michael Albertin sekä keskusteluissa lukuisten taloustieteilijöiden kanssa kehittänyt osallisuustalouden mallia eteenpäin viimeisen reilun kahdenkymmenen vuoden aikana. Osallisuustaloudessa on kiinnostavaa juuri se, ettei kyseessä ole vain ruusuinen visio tulevasta. Osallisuustalous on taloustieteellinen, vertailukelpoinen malli. Mallin talousteoreettiseen pohjaan voi tutustua Hahnelin ja Albertin kirjoittamassa The Political Economy of Participatory Economics -teoksessa (Princeton University Press, 1991). Osallisuustalouden toteuttamiskelpoisuudesta, historiallisista taustoista ja yhtymäkohdista pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon voi lukea Robin Hahnelin teoksesta Kilpailusta yhteistyöhön – kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää (Like/Rauhanpuolustajat, 2012). Osallisuustalouden aakkoset (Like/Rauhanpuolustajat 2014) on puolestaan selkokielinen johdantoteos aiheeseen.

Demokraattinen suunnittelu on valitettavan vähän tunnettua Suomessa. Ilmastonmuutoksen ja ympäristökatastrofien edessä olisi ymmärrettävä, että jonkinlainen demokraattinen suunnittelu on ratkaiseva työkalu aikamme keskeisten ongelmien ratkaisemisessa. Jokaisen ihmisyhteisön on suunniteltava, kuinka se siirtyy fossiilisista polttoaineista kohti kestävämpää yhteiskuntamallia. Suunnittelua ei tulisi tehdä vain kansallisella tasolla, vaan myös yrityksissä ja asuinalueilla. On tärkeää myöntää, että fossiilisista polttoaineista luopuminen vie mukanaan monia nykyisiä työpaikkoja ja aiheuttaa perustavanlaatuisia muutoksia yhteiskuntaan. Menetettyjen työpaikkojen tilalle on luotava uusia. Näin merkittävien rakennemuutosten edessä on välttämätöntä, että yrityksissä ja yhteisöissä tuetaan uudenlaista, vastuullisempaa tuotantoa ja rakennetaan nykyistä parempia työpaikkoja. Tähän haasteeseen vastaaminen vaatii talouden suunnittelua yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Olisi historiallinen virhe nojata tässä suunnittelussa pienilukuisten omistajien, sijoittajien ja byrokraattien kapeakatseisuuteen. Sen sijaan on ammennettava yksilöiden ja yhteisöjen tietotaito mahdollisimman kattavasti demokraattisen suunnittelun keinoin.

Vaihtoehtoja siis tarvitaan, ja lähtökohtana ja yhdistävänä tekijänä niille tulisi olla demokratian perusperiaatteiden ottaminen johdonmukaisemmin talouden johtotähdeksi. Tervetulleita ehdotuksia nykytalouden korjaamiseksi on jo runsaasti. Esimerkiksi materian ja luonnonvarojen käytön laskemiseen tähtäävät ideat niin yritysten tasolla kuin kohtuutalouden kaltaiset laajemmat ehdotukset markkinatalouden rakenteiden uudistamiseksi ovat tärkeitä juuri nyt. Aivan lähitulevaisuudessa päästöjen leikkaaminen, energiatehokkuuden massiivinen kasvattaminen ja sotatalouden kaltaisin järjestelyin toteutettava ekologinen jälleenrakennus ovat parhaita toivoja ilmastokatastrofin tuhojen minimoimiseksi. Tällaisten välttämättömien toimien rinnalle kaivataan kuitenkin keskustelua taloudesta, jossa kapitalismin virheitä ei enää toisteta ja samaan tuhoisaan tilanteeseen ei päädytä uudelleen. Tarvitaan vertailevaa keskustelua kokonaisista talousjärjestelmistä.

Osallisuustalous on punnittu ehdotus talouden demokraattisen suunnittelun perusteista

Osallisuustalouden tekee erityislaatuiseksi sen kokonaisvaltaisuus. Idea sisältää uudistuksia talouden kaikille tasoille. Vaikka malli keskittyy oikeanlaisten kannustimien luomiseen ja korjaamaan markkinoiden vääristyneet hinnat oikeiksi, ei pelkkien kannustimien ja hintasignaalien hiominen riitä. Lisäksi on luotava olosuhteet, joissa ihmiset voivat hyvin. Materiaalinen köyhyys ei ole ainoa nykytalouden ongelma, sillä hyvin toimeentulevat ihmisetkin kokevat elämänsä aikana stressiä, epävarmuutta ja mielenterveydellisiä ongelmia. Henkinen pahoinvointi on lisääntynyt nyky-yhteiskunnassa monin mittarein mitattuna, ja tätä syvälle juuriin asti ulottuvaa ongelmaa ei ratkaista hyvin kohdennetuilla investoinneilla. Nykymuotoinen työelämä ei kohtele ihmisiä kunnioittavasti. Mahdollisuudet päätöksentekoon työpaikalla ja oman työnkuvan muokkaamiseen ovat monilla aloilla vähäisiä. Osallisuustalouden ideat työelämän parantamiseksi ovatkin harkitsemisen arvoisia jo itsessään. Osallisuustalouteen tutustumalla saa hyvän kuvan siitä, miten tärkeitä talouden eri osa-alueet ovat.

Keskeisiä talousjärjestelmien kysymyksiä ovat päätöksenteko talouden tuottavista resursseista, kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen, yritysten ja kuluttajien vapaus päättää omasta toiminnastaan ja talouden ekologinen kestävyys. Osallisuustalous lisäksi havainnollistaa, miten talouden eri osat voisivat toimia yhdessä paljon nykyistä paremmin. Keskustelu sen varteenotettavista ja varsin poikkeuksellisista esimerkeistä voivat vaikuttaa syvään juurtuneisiin asenteisiin ja uskomuksiin talouden toiminnasta. Talous voisi toimia paljon paremmin jos uskallamme ajatella sen perusteita kokonaan uudelleen.

Talousjärjestelmiä arvioidaan merkittäviltä osin sen suhteen, mitä se tuottaa ja kenelle. Toimivassa taloudessa tuotetaan sellaisia tuotteita ja palveluita, joita ihmiset tarvitsevat ja joista he hyötyvät. Lisäksi asioiden tulisi kohdentua oikealla tavalla: sairaalat saavat tarvitsemansa tekijät ja välineet, kaupoista löytyy monipuolista ja ravitsevaa ruokaa, kirjastot voivat laajentaa tarjontaansa vaivatta ja yritykset pystyvät suunnittelemaan investointeja luotettavasti tulevaisuuteen.

Esimerkki on yksittäinen, mutta kertoo kapitalismin perusperiaatteesta: rikas saa mitä haluaa, köyhä tuskin mitään. Ihmisten tarpeilla tai talouden yleisellä toimivuudella ei ole väliä, kun rikkaat voivat määrätä tahdin

On ilmiselvää, että kapitalismissa - varsinkin mitä "vapaampi" se on - tämä kohdentaminen on monin tavoin tehotonta. Taloudelle hyvin niukkoja kirurgipalveluita käytetään toisten kauneusleikkauksiin samalla, kun merkittävä osa ihmisistä jää ilman perusterveydenhuoltoa. Esimerkki on yksittäinen, mutta kertoo kapitalismin perusperiaatteesta: rikas saa mitä haluaa, köyhä tuskin mitään. Ihmisten tarpeilla tai talouden yleisellä toimivuudella ei ole väliä, kun rikkaat voivat määrätä tahdin.

Tässä päästään käsiksi myös kapitalismin epädemokraattiseen luonteeseen. Kun demokratiassa jokaiselle on yksi ääni, on kapitalismissa äänestyslippuja lompakon paksuuden mukaan. Se totisesti onkin kapitalismi, jossa toiset ovat tasa-arvoisempia kun toiset.

Osallisuustaloudessa jokainen tekee päätöksiä sekä osuuskuntamaisen yrityksen työntekijänä että kuluttajana. Arkisissa ostoksissa kuluttajat äänestävät rahoillaan. Julkiset hyödykkeet olisivat samalla viivalla. Asuinalueen kuluttajat voisivat päättää siirtää tulojaan vaikkapa julkisen liikenteen tai vanhustenhoidon parantamiseen. Järjestelmä muistuttaisi helppoudessaan osakkeiden tai rahastojen ostamista verkkopankissa.

Yrityksissä työntekijät suunnittelisivat työtään ja yrityksen toimintaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Yritysten tuotantoarviot vaikuttaisivat siihen, miten ne saisivat resursseja muilta talouden toimijoilta. Luonnonvaroja tai muita yhteisiä resursseja tuhlaavat yritykset joutuisivat kehittämään uusia, tehokkaampia ratkaisuja – muussa tapauksessa heidän tarvitsemansa resurssit menisivät tuottavampiin ja ympäristön kannalta kestävämpiin projekteihin.

Kaupankäynnin monet seuraukset voisivat näkyä hinnoissa paljon nykyistä tarkemmin ja nopeammin

Laajoja haittoja arvioisivat asiantuntijat. Päästöjä ja niiden vaikutusta hintoihin tutkisivat siis esimerkiksi ilmastotieteilijät, biologit ja ympäristötaloustieteilijät. Paikallisia ympäristöhaittoja ilmoittaisivat alueen asukkaat. ELY-keskukset tutkisivat ja välittäisivät tiedot eteenpäin Tilastokeskukselle, joka keräisi tiedot yritysten tuotannosta ja asuinalueiden kulutuksesta. Tilastokeskuksen keräämä hintadata olisi avointa ja päivittyisi jatkuvassa yritysten ja kuluttajien vuorovaikutuksessa.

Talousjärjestelmien rakenteellinen tarkastelu auttaa niin vaihtoehtojen kehittämisessä kuin nykytalouden ongelmien tunnistamisessa. Usein kohtaa kuitenkin ajatuksen siitä, että uusi ja parempi talous edellyttäisi myös muutosta ihmiskunnassa. Näkemyksen voi kiteyttää niin, että ihmiset ovat tuomittuja kilpailun ja ahneuden talouteen, koska itsekkyys on ihmisille luontaista. On siis turhaa pyrkiä hahmottelemaan ja rakentamaan reilumpia pelisääntöjä ja yhteistyötä kannattelevia instituutioita, koska ihmiset kuitenkin omivat etuuksia, käyttävät kyynärpäätaktiikkaa ja kilpailevat toisiaan vastaan. Eikö osallisuustalouden ehdotuksissa oleteta turhan sinisilmäisesti, että kaikki ihmiset ovat jalosydämisiä auttajia?

Taloudessa, jossa kaikki ihmiset ovat ahkeria, työtätekeviä ja jalosydämisiä auttajia, ei juuri ole tarvetta instituutioille. Se lienee kuitenkin useimpien mielestä epärealistinen oletus ihmisluonnosta. Osallisuustalouden mallissa yksilöiden oletetaan voivan hyvin toimia taloustieteistä tutun "homo economicus" -oletuksen mukaisesti: rationaalisesti ja omaa etuaan tavoitellen.

Lähtökohtana eivät olleet siis yhteiskunnallisesti vastuulliset pyhimykset, vaan pikemminkin kokoelma instituutioita ja pelisääntöjä, jotka kannustavat kohti yhteiskunnallisesti tehokasta ja reilua toimintaa – myös silloin, kun ihmiset toimivat itsekkäästi. Toisin sanoen osallisuustalouden yhtenä perimmäisenä tavoitteena on yhdistää yksilön edut heidän ympäristönsä ja yhteisönsä etuihin.

Lienee naiivia odottaa, että ahneus ja epärehellisyys katoaisivat täysin, mutta on perusteltua kehittää sellaisia menettelytapoja, jotka minimoivat itsekkäästä toiminnasta koituvat vahingot.

Tässä kuvaan astuvat keskustelut kannustimista. Osallisuustaloudessa jokaisen yrityksen kannattaa tehdä mahdollisimman hyvää laatua mahdollisimman vähillä resursseilla. Tehokas toiminta parantaa todennäköisyyksiä saada resurssit firman toiminnalle ja sitä kautta työtä ja toimeentuloa. Jos toiminta ei ole tehokasta, ei yritys saa resursseja.

Yritysten on siis on osoitettava muille yrityksille ja kuluttajille, että heidän tuotantonsa on tarpeeksi hyödyllistä, jotta heidän aiheuttamat yhteiskunnalliset kustannukset tulevat vähintäänkin katettua. Yrityksillä on näin ollen selvät kannustimet käyttäytyä vastuuntuntoisesti, sillä jos yrityksen tuottama nettohyöty jääkin pakkasen puolelle, resurssit siirtyvät jatkossa niihin projekteihin, jotka tuottavat positiivista tulosta.

Tässä vaiheessa on kuitenkin tärkeää tehdä eroa nykyisten markkinamittarein tehtyjen tulosten ja osallisuustalouden välillä. Nykyisellään yritys voi tehdä erinomaista tulosta tuhoisin seurauksin. Osa yksityisyrityksen voitosta saattaa perustua esimerkiksi luonnon pysyvään köyhdyttämiseen ja ala-arvoisiin työoloihin. Kapitalismissa “tehokkuus” voi usein tarkoittaa luonnon tuhoamista tai työntekijöiden kammottaviakin työoloja. Osallisuustaloudessa työntekijät päättävät itse yrityksissään työn tekemisen tavoista ja tuotannon ulkoisvaikutukset, kuten ympäristöhaitat ja -hyödyt, sisältyvät suoraan hintoihin osana demokraattisen suunnittelun prosessia.

Vaikka Hahnelin ja Albertin osallisuustalouden muodollisessa analyysissa oletettiinkin ihmisten toimivan säännönmukaisesti omaa etuaan ajaen, on kuitenkin paljon syitä uskoa, että ihmisiä motivoivat myös monet muut seikat. On runsaasti tuoretta tutkimustietoa siitä, kuinka työn koettu merkitys ja vaikuttavuus ovat monissa tilanteissa rahaa tärkeämpiä kannustimia. Lisätienesti näyttäisi nykytutkimuksen mukaan parantavan työtehokkuutta vain erittäin yksinkertaisissa, mekaanisissa työtehtävissä.

On myös paljon todisteita siitä, että ihmiset pystyvät ottamaan toisiaan huomioon lukuisin eri tavoin. Esimerkiksi perheenjäsenten ja ystävien parissa ei ole vierasta auttaa toisia ja tehdä yhteistyötä. Myös monissa laajemmissa yhteisöissä ihmiset luottavat toisiinsa ja välittävät toisistaan ilman erillisiä rahapalkintoja. Tämä käyttäytyminen vaikuttaisi olevan ihmiselle mahdollista ja jopa luontaista niissä yhteyksissä, kun ilmapiiri on täynnä luottamusta eikä sisällä jatkuvaa epäilyä.

On syytä miettiä, että kun kerran ihmisillä on kiistattomasti taipumuksia itsekkääseen käytökseen, miksi oman edun tavoittelua ja kyynärpäätaktiikkaa tulisi vielä erikseen palkita? Varsinkin nykytutkimuksen valossa, jonka mukaan ihmisten kannustaminen parempiin suorituksiin onkin luultua monimutkaisempaa – kannustimiksi tarkoitetut rahapalkkiot voivat monissa tilanteissa jopa heikentää työtehoa.

Osallisuustalouden ideat on johdettu melko varovaisista oletuksista mitä tulee ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja myötätuntoon toisia kohtaan. Talouden kannalta olisi kuitenkin oleellisinta pohtia, minkälaista toimintaa ylipäätään halutaan tukea ja selvittää, mikä saa ihmiset innostumaan, ahkeroimaan ja kehittämään vapaasti kaikkia hyödyttäviä innovaatioita. Tuhoisan itsekkyyden ja vastuunpakoilun sijaan tulisikin kannustaa järkevään, toisia ihmisiä ja heidän vapauksiaan kunnioittavaan ja yhteisöä hyödyttävään toimintaan.

Vapauden ja tasavertaisuuden ihanteet jättävät aiemmat yhteiskunnalliset mallit vanhentuneiksi ja tarpeettomiksi

Ehkä arvokkain puoli osallisuustalouden ideassa on kuitenkin toisinajattelun vahvistaminen. Taloudessa on pitkään vallinnut aatteiden monopoli. Kapitalistista markkinataloutta pidetään yleisesti ainoana mahdollisena talousjärjestelmänä, joten on yleistä ajatella, että sen lukuisia ongelmia on vain siedettävä. Vaihtoehtoja on toki olemassa aina, kuten monet jaksavat muistuttaa, mutta keskeistä onkin löytää toimivampia vaihtoehtoja. Vaihtoehto ei ole itseisarvo. Kun nykymuotoisen talouden rinnalle asetetaan parempia kokonaisvaltaisia ratkaisuja, tulevat nykyiset järjettömyydet kaikessa kauheudessaan näkyviin entistä selvemmin. Samalla avautuu tilaa uusille ajatuksille.

Vaikka nykyinen kapeakatseinen talousajattelu vaikuttaa monien mielestä voittamattomalta, on muutoksen mahdollisuus todellinen – tästä on lukuisia historiallisia esimerkkejä. Pitkään vallinneet ajatusmallit yhteiskunnan kerrosten välttämättömyydestä murrettiin valistuksen aikana nopeasti, minkä jälkeen alkoi ennennäkemätön kehityksen aikakausi. Aikalaiset eivät kyenneet näkemään suurta murrosta etukäteen eivätkä ymmärtämään muutoksen merkitystä omana aikanaan, mutta vapauden ja tasavertaisuuden ihanteet jättivät aiemmat yhteiskunnalliset mallit vanhentuneiksi ja tarpeettomiksi.

On absurdia ajatella, että kaiken nykyisen vaurauden keskellä ei olisi varaa puhtaaseen ilmaan, juomaveteen, maksuttomaan koulutukseen ja heikoimmista huolehtimiseen. On kehitettävä yhteistyöhön perustuva talous, jossa ei sorruta haihattelemaan paremman ihmisen tai teollistumista edeltäneiden pienimuotoisten paikallistalouksien perään. Silloin talous voisi vihdoin auttaa hyödyntämään ihmiskunnan todellisen potentiaalin ja raivata tietä uusille saavutuksille.