Eläkevaikuttaja: Eläkejohtajien palkat moraalinen ongelma

Tunnettu eläkevaikuttaja Tarmo Pukkila pitää Taloussanomien haastattelussa eläkejohtajien valtavia palkkioita moraalisena ongelmana.



TS Sami Noponen 9.11.2010
Eläkejohtajien palkkiot ovat moraalinen ongelma

Työeläkeyhtiöiden johtajien palkkioiden maltillisuus on koko eläkejärjestelmän uskottavuuden kannalta tärkeää, arvioi Tarmo Pukkila, joka toimi viime vuoteen saakka Sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtajana.

– Tämä on ennen kaikkea moraalinen ongelma. Varsinkin kun työeläkeyhtiöiden johtajat ovat istuneet samaan aikaan asiantuntijoina Rantalan eläketyöryhmässä, joka on pohtinut työurien pidentämistä eläkejärjestelmän kestävyyden turvaamiseksi, Pukkila sanoi Taloussanomille.

Helsingin Sanomat kertoi marraskuun alussa, että suurien eläkeyhtiöiden johtajat ovat saamassa lisää etuisuuksia. Varman ja Ilmarisen hallitukset ovat hyväksyneet uuden bonusjärjestelmän nykyisen kannustinjärjestelmän lisukkeeksi.

– Tällaiset uudet bonusjärjestelmät tarkoittavat sitä, että työeläkeyhtiöiden johtajien palkkiot ovat nousussa samaan aikaan kuin työeläkejärjestelmän rahoituspohja pitäisi saada vakaalle pohjalle. Tämä on palkansaajan näkökulmasta aika kummallista, kun on päivänselvää että työeläke-etuuksia joudutaan tulevaisuudessa tavalla tai toisella alentamaan, Pukkila sanoi.

–Tämä tapahtuu joko työurien pidentämisen muodossa tai jollakin muulla tavalla. Tämän takia johtajien palkkioiden korotukset sopivat tähän aikaan huonosti.

Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan vetämä työryhmä on pohtinut keinoja, joilla suomalaisten työuria pidennetään kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä. Viime keväänä asia siirtyi käytännössä hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kontolle, kun Rantalan esitykset jumiutuivat erimielisyyksiin ja ryhmän määräaika täyttyi.

Ennen eläkkeelle jäämistään Pukkila vaati, että työmarkkinajärjestöjen pitäisi sopia siitä, että työeläkejärjestelmän rahoituksen vakaus turvattaisiin. Häntä huolettavat työeläkemaksuun kohdistuvat suuret nousupaineet.

–Työeläkemaksussa on pidemmällä aikavälillä talouskehityksestä riippuen 5–8 prosenttiyksikön nousupaine ja tällainen korotus on käytännössä mahdoton. Toivottavasti työuria saadaan pidennettyä, Pukkila sanoi.

Työeläkemaksun korottamatta jättäminen johtaisi eläkerahastojen purkamisen käynnistymiseen ja näin epäsuorasti järjestelmälle elintärkeiden sijoitustuottojen alenemiseen.

Maksujen maltillisia korotuksia onkin tulossa. Työmarkkinoiden keskusjärjestöt sopivat lokakuussa korotetusta työeläkevakuutusmaksusta, joka nousee ensi vuodeksi 0,4 prosenttiyksikköä. Korotus jakaantuu puoliksi työnantajan ja työntekijän kesken.

– Tämä sisältyy pari vuotta vanhaan sosiaalitupoon. Tämä on hyvä alku työeläkejärjestelmän rahoituspohjan turvaamisessa, Pukkila sanoi.

Työmarkkinajärjestöjen pari vuotta sitten kasamaan sosiaalipoliittisten paketin mukaan työeläkemaksut nousevat vuosina 2011–2014 yhteensä 1,6 prosenttia.

Pukkilan seuraajaksi vakuutusosaston johtoon nimitettiin viime vuoden lopussa varatuomari Outi Antila.

Verotutkija: Työn verotuksen vähentämisellä pyritään lisäämään tuloeroja

Verotutkija Matti Tuomala varoitti Helsingin Sanomien uutisessa 4.11., että kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen vahvasti ajama verotuksen muutos johtaa tuloerojen kasvuun. Tuomalan mukaan puheet työn verottamisen alentamisen työllistävästä vaikutuksesta ovat hämäystä. Uutisen mukaan lähes kaikki eduskuntapuolueet ovat puhuneet vastaavasta verouudistuksesta.

Kun työn verottamisesta siirrytään kuluttamisen verotukseen, verotuksen progressiivisuus vähenee ja taloudellinen eriarvoisuus kasvaa entisestään.


HS Piia Elonen 4.11.2010
Verotutkija tyrmää Kataisen opit kuluttamisen verotuksesta

Verotuksen painopistettä ei ole syytä muuttaa työtulojen verottamisesta kulutuksen verottamisen suuntaan, linjaa kansantaloustieteen professori Matti Tuomala Tampereen yliopistosta.

Verotuksen painopisteen muuttaminen on erityisesti kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisenveropolitiikan keskiössä.

Nykyhallitus on jo muuttanut painopistettä, ja Katainen on ilmoittanut kannattavansa linjan jatkamista myös seuraavassa hallituksessa.

Tuomala ei näe painopisteen muuttamiselle perusteita. "Tutkimuksesta ei löydy argumentteja tämän tueksi. Alan tutkimuksesta ei löydy sellaista ilmiötä, että painopisteen siirto toisi myönteisiä työllisyysvaikutuksia."

Katainen on perustellut painopistemuutosta juuri työntekoon kannustamisella.

"Se on ihan Cambridgen tenttikysymyksiä, että mikä virhe tuohon väitteeseen sisältyy", Tuomala sivaltaa.

Jos veroaste eli maksettavien verojen osuus ei muuten muutu, verojen siirtäminen puolelta toiselle ei siis lisää tai vähennä ihmisen ostovoimaa tai tarvetta tehdä töitä.

"Jos veroja vähennetään jostain ja lisätään toisaalle, miten se voisi kannustaa ihmisiä töihin."

Tuomala huomauttaa, että tutkimusten mukaan myöskään työtulojen verottamisen alentaminen itsessään ei juuri vaikuta tehtyihin työtunteihin.

Tuomala pitääkin Kataisen puheita lähinnä hämäyksenä. Hän muistuttaa painopisteen siirtämisen tarkoittavan sitä, että verotuksen progressiivisuus vähenee.

"Olisi rehellistä myöntää suoraan, että progressiivisuutta halutaan vähentää."

Progressio tarkoittaa sitä, että isotuloisilla on suurempi veroprosentti kuin pienituloisilla. Tämä tasoittaa tuloeroja ihmisten välillä. Progressiivisuuden heiketessä verotuksen uudelleenjakovaikutus vähenee.

Tuomala on kansainvälisesti arvostettu verotutkija, joka puhui eilen Sdp-taustaisen Työväen sivistysliiton ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen hyvinvointivaltioseminaarissa.

Työn verottamisen keventämisen ja kulutusverojen nostamisen puolesta ovat kokoomuksen lisäksi puhuneet lähes kaikki eduskuntapuolueet, myös Sdp. Vasemmistoliitto on selkeimmin eri linjoilla.

HS: Suomen tuloerot kasvavat nopeiten

Helsingin Sanomien uutisen mukaan Suomessa vähiten ansaitsevien tulot kasvoivat vuosittain nopeammin kuin rikkaimpien tulot vielä vuosina 1966–1990, jonka jälkeen kehitys on ollut päinvastaista. 2000-luvulla tuloerot kasvoivat Suomessa nopeammin kuin yhdessäkään toisessa OECD-maassa. Tähän on eniten vaikuttanut pääomatuloverotuksen muutos.

Sosiaalietuudet, julkiset palvelut ja palkat ovat siis 1990-luvun jälkeen polkeneet paikallaan tai heikentyneet, mutta rikkaiden tulot ja varallisuus ovat kokeneet voimakasta kasvua. Suomi lähestyy OECD-maiden vertailussa nopeimmin Yhdysvaltojen yhteiskuntamallia.


HS 2.11.2010
Rikkaimpien lista kätkee köyhyyden

Eilen tulivat julkisiksi vuoden 2009 verotiedot. Maan eniten ansaitsevat ja maan rikkaimmat ovat taas tiedossa. Tai tiedossa ovat niiden tulot, jotka maksavat Suomessa veroja. Listasta siis puuttuvat esimerkiksi ne hyvinvointiyhteiskunnan vapaamatkustajat, jotka kierrättävät tulonsa ulkomaille Suomen verottajan tavoittamattomiin.

Eniten ansiotuloja saaneiden lista on myös lista niistä, jotka ovat maksaneet eniten rahaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen – joskin veroprosentit kertovat, että verosuunnittelulla voi vaikuttaa lopputulokseen.

Eniten pääomatuloja ansaitsevien lista ei sisällä suuria yllätyksiä. Se ei ole kumma, sillä ansiotuloja pienemmän veroprosentin ansiosta suurten pääomatulojen saajat vaurastuvat vuosi vuodelta suhteessa muihin.

Se, että suurimpien pääomatulojen saajien listalla ei ole paljon yllätysnimiä, kertoo myös, että Suomessa ei vuonna 2009 tehty merkittäviä listautumisia pörssiin eikä suuria määriä rahakkaita yrityskauppoja. Onko niin, että rikkaimpien klubiin on Suomessa entistä korkeammat portaat?

Mielenkiintoista on myös se, että esimerkiksi vuosikausia Suomen eniten ansaitsevien ihmisten joukkoon kuuluneet ja kuuluvat Nokian ylimmät johtajat eivät vieläkään ole Suomen tuhannen eniten pääomatuloja saavien joukossa. Todistaako tämäkin osaltaan siitä, että palkkatuloilla ei Suomessa oikeasti rikastu?

Vaikka lamavuonna pääomatulot vähenivät, suuri linja Suomessa on 1990-luvulta lähtien ollut tuloerojen kasvu. Kahden viimeksi kuluneen vuosikymmenen ero sitä edeltäneisiin vuosiin on dramaattinen.

Kun vuosina 1966–1990 yhteiskunnan vähiten ansaitsevien tulot kasvoivat vuosittain enemmän kuin rikkaimpien tulot, 1990-luvulta alkaen on ollut päinvastoin. Vuodesta 1990 vuoteen 2007 rikkaimman prosentin reaaliset käytettävissä olevat tulot ovat kasvaneet keskimäärin 12,6 prosenttia vuodessa, kun köyhimmän kymmenesosan reaalitulot ovat kasvaneet 0,7 prosenttia vuodessa.

Suurin yksittäinen seikka, joka tähän on vaikuttanut, on pääomatuloverotuksen muutos. Toinen syy ovat pitkäaikaiset ja voimakkaat nousukaudet ja kolmas on tulonsiirtojen ja sosiaaliavustusten reaaliarvojen pieneneminen.

Näin Suomi on vaivihkaa liukumassa yhdestä äärilaidasta kohti toista. Suomessa tuloerot ovat 2000-luvulla kasvaneet nopeammin kuin missään muussa OECD-maassa, ja olemme siirtyneet järjestön tasaisimpien tuloerojen maasta kohti suurempien tuloerojen maiden joukkoa.

Vuonna 2007 niiden kotitalouksien osuus, joiden tulot olivat alle 50 prosenttia suomalaisten kotitalouksien keskimmäisestä tulosta, oli jo kuusi prosenttia. Uusimpien tulotilastojen mukaan näiden kaikkein köyhimpien määrä on yhä jatkanut kasvuaan.

Tuloista ja veroista keskusteltaessa olennaista on nähdä, että meilläkin yhteiskunnan ääripäät ovat yhä kauempana toisistaan. Se repii yhteiskuntaa rikki.

Ongelman ydin on, miten me suhtaudumme köyhyyteen ja köyhyyden kasvuun. Verojärjestelmän pitää olla sellainen, että yhteiskunnalla on riittävät voimavarat ja keinot pitää kaikki jäsenensä samassa veneessä.

Se merkitsee, että on investoitava koulutukseen, aktivoivaan sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon. Näillä mekanismeilla toimitaan sen puolesta, että Suomessa sosiaaliset lähtökohdat eivät määritä ihmisen mahdollisuuksia.

HS: Eläkejohtajien palkat nousevat entisestään

Helsingin Sanomat: 

Ilmarisen uusi bonusjärjestelmä lupaa eläkejohtajille maksimissaan 15–30 prosenttia peruspalkasta, eli vanhojen bonusten kanssa yhdistettynä se merkitsee jopa 65–130 prosentin palkanlisää vuodessa.

Pelkästään vanha bonusjärjestelmä on tuottanut Ilmarisen Harri Sailakselle sadan tuhannen euron ja Varman Matti Vuorialle parin sadan tuhannen euron vuosittaisia palkanlisiä.

Varallisuuden ja taloudellisen päätäntävallan keskittyminen heikentää entisestään suomalaisten tasavertaista mahdollisuutta osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Eläkeyhtiöiden toimitusjohtajat ovat jo korkean asemansa perusteella lähempänä poliittisen ja taloudellisen päätöksenteon ydintä kontaktiensa ja oleellisen informaationsa avulla. Tämän lisäksi vaikutusmahdollisuuksien tasa-arvoa heikennetään lisääntyvillä tulo- ja varallisuuseroilla, jotka lisääntyvät rakenteellisesti pidemmällä aikavälillä perimisjärjestelmän kautta.

Aiheeseen liittyvää: Palkkauksen periaatteet ja mekanismit pareconissa



HS 5.11.2010 Tuomo Pietiläinen
Isoille eläkepomoille taas uusi bonusjärjestelmä

Isojen eläkeyhtiöiden johtajat ovat saamassa lisää etuisuuksia. Helsingin Sanomien tietojen mukaan Varman ja Ilmarisen hallitukset ovat hyväksyneet uuden bonusjärjestelmän, joka nykymuodossaan tuottaa lisää bonuksia nykyisen kannustinjärjestelmän päälle.

Vanha kannustinjärjestelmä voi jo nykyisin nostaa esimerkiksi Varman toimitusjohtajan peruspalkkaa 75 prosenttia, Ilmarisessa toimitusjohtajan palkka voi nousta 50 prosenttia vuositasolla.

Ilmarisen uusi bonusjärjestelmä lupaa eläkejohtajille maksimissaan 15–30 prosenttia peruspalkasta, eli vanhojen bonusten kanssa yhdistettynä se merkitsee jopa 65–130 prosentin palkanlisää vuodessa.

Pelkästään vanha bonusjärjestelmä on tuottanut Ilmarisen Harri Sailakselle sadan tuhannen euron ja Varman Matti Vuorialle parin sadan tuhannen euron vuosittaisia palkanlisiä.

Uudet bonukset kerryttävät myös johtajien eläkettä, joka on jo valmiiksi tavallista suomalaista parempi.

Toimitusjohtajien palkat, vanhat sekä uudet bonukset ja johtajaeläkkeet kustannetaan eläkerahastojen tuotolla, joka ei esimerkiksi 2005–2009 saavuttanut tuottotavoitetta.

New York Timesin kolumni: Yhdysvaltojen tuloerot banaanitasavaltojen luokkaa

Nicholas Kristof esittää kolumnissaan hätkähdyttäviä lukuja Yhdysvaltojen tuloerojen räjähdysmäisestä kasvusta. Vuosien 1980-2005 välillä 80% prosenttia tulojen kasvusta meni rikkaimmalle prosentille. Suomesta vastikään julkaistut lukuisat raportit osoittavat, että kuljemme saman kehityksen mukana. Kristofin mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, ettei rikkaiden varallisuuden lisääminen ole edes nykykapitalismin edun mukaista. Oleellisempaa on kuitenkin räikeiden tuloerojen moraalinen oikeutus. Millä perustein prosentti väestöstä on oikeutettu 24 prosenttiin kaikista tuloista?

NYT 6.11.2010
Our Banana Republic


In my reporting, I regularly travel to banana republics notorious for their inequality. In some of these plutocracies, the richest 1 percent of the population gobbles up 20 percent of the national pie.

But guess what? You no longer need to travel to distant and dangerous countries to observe such rapacious inequality. We now have it right here at home — and in the aftermath of Tuesday’s election, it may get worse.

The richest 1 percent of Americans now take home almost 24 percent of income, up from almost 9 percent in 1976. As Timothy Noah of Slate noted in an excellent series on inequality, the United States now arguably has a more unequal distribution of wealth than traditional banana republics like Nicaragua, Venezuela and Guyana.

C.E.O.’s of the largest American companies earned an average of 42 times as much as the average worker in 1980, but 531 times as much in 2001. Perhaps the most astounding statistic is this: From 1980 to 2005, more than four-fifths of the total increase in American incomes went to the richest 1 percent.

That’s the backdrop for one of the first big postelection fights in Washington — how far to extend the Bush tax cuts to the most affluent 2 percent of Americans. Both parties agree on extending tax cuts on the first $250,000 of incomes, even for billionaires. Republicans would also cut taxes above that.

The richest 0.1 percent of taxpayers would get a tax cut of $61,000 from President Obama. They would get $370,000 from Republicans, according to the nonpartisan Tax Policy Center. And that provides only a modest economic stimulus, because the rich are less likely to spend their tax savings.

At a time of 9.6 percent unemployment, wouldn’t it make more sense to finance a jobs program? For example, the money could be used to avoid laying off teachers and undermining American schools.

Likewise, an obvious priority in the worst economic downturn in 70 years should be to extend unemployment insurance benefits, some of which will be curtailed soon unless Congress renews them. Or there’s the Trade Adjustment Assistance program, which helps train and support workers who have lost their jobs because of foreign trade. It will no longer apply to service workers after Jan. 1, unless Congress intervenes.

So we face a choice. Is our economic priority the jobless, or is it zillionaires?

And if Republicans are worried about long-term budget deficits, a reasonable concern, why are they insistent on two steps that nonpartisan economists say would worsen the deficits by more than $800 billion over a decade — cutting taxes for the most opulent, and repealing health care reform? What other programs would they cut to make up the lost $800 billion in revenue?

In weighing these issues, let’s remember that backdrop of America’s rising inequality.

In the past, many of us acquiesced in discomfiting levels of inequality because we perceived a tradeoff between equity and economic growth. But there’s evidence that the levels of inequality we’ve now reached may actually suppress growth. A drop of inequality lubricates economic growth, but too much may gum it up.

Robert H. Frank of Cornell University, Adam Seth Levine of Vanderbilt University, and Oege Dijk of the European University Institute recently wrote a fascinating paper suggesting that inequality leads to more financial distress. They looked at census data for the 50 states and the 100 most populous counties in America, and found that places where inequality increased the most also endured the greatest surges in bankruptcies.

Here’s their explanation: When inequality rises, the richest rake in their winnings and buy even bigger mansions and fancier cars. Those a notch below then try to catch up, and end up depleting their savings or taking on more debt, making a financial crisis more likely.

Another consequence the scholars found: Rising inequality also led to more divorces, presumably a byproduct of the strains of financial distress. Maybe I’m overly sentimental or romantic, but that pierces me. It’s a reminder that inequality isn’t just an economic issue but also a question of human dignity and happiness.

Mounting evidence suggests that losing a job or a home can rock our identity and savage our self-esteem. Forced moves wrench families from their schools and support networks.

In short, inequality leaves people on the lower rungs feeling like hamsters on a wheel spinning ever faster, without hope or escape.

Economic polarization also shatters our sense of national union and common purpose, fostering political polarization as well.

So in this postelection landscape, let’s not aggravate income gaps that already would make a Latin American caudillo proud. To me, we’ve reached a banana republic point where our inequality has become both economically unhealthy and morally repugnant.

New York Timesin kolumni: Kasautuva varallisuus ja politiikka

Bob Herbert kuvailee kolumnissaan yhteiskuntatietelijöiden Jacob Hackerin ja Paul Piersonin julkaiseman “Winner-Take-All Politics: How Washington Made the Rich Richer — and Turned Its Back on the Middle Class.” -kirjaan perustaen kuinka Yhdysvaltain sisäpolitiikka on 70-luvulta alkaen muuttunut yhä enemmän superrikkaita suosivaksi.

Those changes were the result of increasingly sophisticated, well-financed and well-organized efforts by the corporate and financial sectors to tilt government policies in their favor, and thus in favor of the very wealthy.

Tätein usein syntipukiksi asetetun globalisaation sijaan massiivisen varallisuuden uusjaon taustalla olisivatkin

(...) the ways in which government has shaped the economy over this period through deregulation, through changes in industrial relations policies affecting labor unions, through corporate governance policies that have allowed C.E.O.’s to basically set their own pay (...)

Herbert näkee alati tiheämmin keskittyvän vaurauden olevan itseään ruokkiva ilmiö, joka rapauttaa vakavasti demokratiaa.

This hyperconcentration of wealth and income, and the overwhelming political clout it has put into the hands of the monied interests, has drastically eroded the capacity of government to respond to the needs of the middle class and others of modest income.

NY Times 01.11.2010
Fast Track to Inequality

The clearest explanation yet of the forces that converged over the past three decades or so to undermine the economic well-being of ordinary Americans is contained in the new book, “Winner-Take-All Politics: How Washington Made the Rich Richer — and Turned Its Back on the Middle Class.”

The authors, political scientists Jacob Hacker of Yale and Paul Pierson of the University of California, Berkeley, argue persuasively that the economic struggles of the middle and working classes in the U.S. since the late-1970s were not primarily the result of globalization and technological changes but rather a long series of policy changes in government that overwhelmingly favored the very rich.

Those changes were the result of increasingly sophisticated, well-financed and well-organized efforts by the corporate and financial sectors to tilt government policies in their favor, and thus in favor of the very wealthy. From tax laws to deregulation to corporate governance to safety net issues, government action was deliberately shaped to allow those who were already very wealthy to amass an ever increasing share of the nation’s economic benefits.

“Over the last generation,” the authors write, “more and more of the rewards of growth have gone to the rich and superrich. The rest of America, from the poor through the upper middle class, has fallen further and further behind.”

As if to underscore this theme, it was revealed last week (by David Cay Johnston, a Pulitzer Prize-winning former reporter for The New York Times), that the incomes of the very highest earners in the United States, a small group of individuals hauling in more than $50 million annually (sometimes much more), increased fivefold from 2008 to 2009, even as the nation was being rocked by the worst economic downturn since the Great Depression.

Last year was a terrific year for those at the very top. Professors Hacker and Pierson note in their book that investors and executives at the nation’s 38 largest companies earned a stunning total of $140 billion — a record. The investment firm Goldman Sachs paid bonuses to its employees that averaged nearly $600,000 per person, its best year since it was founded in 1869.

Something has gone seriously haywire in the distribution of the fruits of the American economy.

This unfortunate shift away from a long period of more widely shared prosperity unfolded steadily, year after year since the late-’70s, whether Democrats or Republicans controlled the levers of power in Washington. “Winner-Take-All Politics” explores the vexing question of how this could have happened in a democracy in which — in theory, at least — the enormous number of voters who are not rich would serve as a check on policies that curtailed their own economic opportunities while at the same time supercharging the benefits of the runaway rich.

The answer becomes clearer when one recognizes, as the book stresses, that politics is largely about organized combat. It’s a form of warfare. “It’s a contest,” said Professor Pierson, “between those who are organized, who can really monitor what government is doing in a very complicated world and bring pressure effectively to bear on politicians. Voters in that kind of system are at a disadvantage when there aren’t reliable, organized groups representing them that have clout and can effectively communicate to them what is going on.”

The book describes an “organizational revolution” that took place over the past three decades in which big business mobilized on an enormous scale to become much more active in Washington, cultivating politicians in both parties and fighting fiercely to achieve shared political goals. This occurred at the same time that organized labor, the most effective force fighting on behalf of the middle class and other working Americans, was caught in a devastating spiral of decline.

Thus, the counterweight of labor to the ever-increasing political clout of big business was effectively lost.

“We’re not arguing that globalization and technological change don’t matter,” said Professor Hacker. “But they aren’t by any means a sufficient explanation for this massive change in the distribution of wealth and income in the U.S. Much more important are the ways in which government has shaped the economy over this period through deregulation, through changes in industrial relations policies affecting labor unions, through corporate governance policies that have allowed C.E.O.’s to basically set their own pay, and so on.”

This hyperconcentration of wealth and income, and the overwhelming political clout it has put into the hands of the monied interests, has drastically eroded the capacity of government to respond to the needs of the middle class and others of modest income.

Nothing better illustrates the enormous power that has accrued to this tiny sliver of the population than its continued ability to thrive and prosper despite the Great Recession that was largely the result of their winner-take-all policies, and that has had such a disastrous effect on so many other Americans.

Osmo Soininvaara: Rikkaimpien vaurastuminen ei hyödytä muita

Osmo Soininvaara summaa Helsingin Sanomien kysymyksen ("Hyödyttääkö Suomen rikkaimpien vaurastuminen kaikkia suomalaisia?") vastauksessaan keskeisiä argumentteja tasa-arvoiseen tulonjakoon perustuvan yhteiskunnan puolesta. Soininvaaran blogissa keskustelua aiheesta.

Soininvaara mainitsee vain välillisesti päätöksentekoon liittyvän perustavanlaatuisen seikan, joka seuraa tuloerojen kasvusta: varallisuuserojen myötä myös erot päätöksenteon mahdollisuuksissa kasvavat. Kaikkein vähäosaisimmilta mahdollisuudet oman tilanteensa parantamiseen päätöksenteon kautta katoavat, ja varakkaammat käyttävät päätöksenteon kasvavan epätasa-arvon suomat mahdollisuudet oman asemansa pönkittämiseen. Tutkimusten mukaan varakkaiden kiinnostus alempien tuloluokkien kurjuudesta, ja sen mukaisesti avunanto, vähenee tuloerojen kasvaessa. Tämä luo voimistuvan vaikutuksen noidankehän.

Tarkemmin tätä kehitystä avaa esimerkiksi kahdeksan OECD-maan tilannetta vuosikymmenten ajalta tarkkailevassa tutkimuksessaan sosiologian professorit Lane Kenworthy ja Leslie McCall.

Kenworthy, McCall: Inequality, public opinion and redistribution

(linkki englanniksi)

YLE: 57 prosenttia lääkäreistä tinkinyt hoidosta

Viestintätoimisto Kaufmann Agencyn ja Suomen Lääkäriliiton kanssa tekemästä tutkimuksesta tulee ilmi, että kaikkiaan 57 prosenttia suomalaisista lääkäreistä kertoo joutuneensa tinkimään potilaan kannalta ihanteellisesta hoidosta terveydenhuollon kustannuspaineista takia. Tutkimukseen osallistuneista lääkäreistä 72 prosenttia oli huolissaan tai erittäin huolissaan kuntien terveydenhuollon rahoituksen riittävyydestä.

YLE 02.11.2010
57 prosenttia lääkäreistä tinkinyt hoidosta

57 prosenttia suomalaisista lääkäreistä sanoo joutuneensa tinkimään potilaan kannalta ihanteellisesta hoidosta terveydenhuollon kustannuspaineiden vuoksi. Yli puolet lääkäreistä on kokenut potilaiden saavan myös joskus epätasa-arvoista hoitoa.

Viestintätoimisto Kaufmann Agencyn yhteistyössä Suomen Lääkäriliiton kanssa tekemän tutkimuksen mukaan rajalliset resurssit, vanheneva väestö ja väestön vanhenemisen myötä kasvava tautitaakka aiheuttavat jo potilaiden hoitoon vaikuttavia kustannuspaineita.

Lääkärit kokevat selkeiden ja yhtenäisten priorisointikäytäntöjen puutteen hankaloittavan lääkäreiden työtä ja lisäävän potilaiden eriarvoisuutta.
Linjauksia hoidon priorisoinnista kaivataan yhä

- Lääkärit kokevat, että ainoa mahdollisuus tasa-arvoisen hoidon saavuttamiseksi on tehdä priorisointipäätökset valtakunnallisella tasolla, sanoo Kaufmann Agencyn toimitusjohtaja Jani Ahonala.

Lääkäreistä kolmasosa haluaisi viranomaistahon, kuten Kelan tai sosiaali- ja terveysministeriön tekevän päätökset hoidon priorisoinnista, kolmasosa odottaa priorisointia eduskunnalta ja kolmasosa säilyttäisi priorisoinnin lääkäreillä.

Sairaanhoitopiirin tai sairaalan johdolle priorisointivastuun antaisi vain kuusi prosenttia lääkäreistä.
Terveydenhuollon rahoitus huolestuttaa

Tutkimukseen osallistuneiden lääkäreiden mielestä terveydenhuollon palveluiden tarjoaminen on kuntien tehtävä. Valtaosa vastanneista uskoo kuitenkin, että tulevaisuudessa potilaat joutuvat vastaamaan yhä enemmän hoidon kustannuksista, koska terveydenhuollon rahoitus näyttää synkältä.

Kuntien terveydenhuollon rahoituksen riittävyydestä oli huolissaan tai erittäin huolissaan 72 prosenttia lääkäreistä. Lisäksi suuri osa lääkäreistä arveli terveydenhuollon olevan merkittävissä rahoitusvaikeuksissa vuonna 2020.

Verkko- ja kirjekyselynä toteutettuun tutkimukseen osallistui lähes kaksi tuhatta Suomessa asuvaa lääkäriä.

HS: Puolet työttömistä vaarassa jäädä pysyvästi ilman töitä

HS 25.10.2010
Puolet työttömistä vaarassa jäädä pysyvästi ilman töitä

Alkusyksyllä uutisoitu työttömyyden aleneminen on lomautusten vähenemisen ansiota. Muu työttömyys kasvaa edelleen. Myös pitkäaikaistyöttömyys on kasvussa, eli yhä suurempi joukko on ajautumassa lopullisesti työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Yli puolet Suomen työttömistä eli peräti 150 000 ihmistä kiertää työttömyyden ja erilaisten työllistämistoimenpiteiden kehää. Ministeriön tilaaman tutkimuksen mukaan he eivät välttämättä enää palaa työelämään.

"Aktivointi ei ikävä kyllä auta, koska työpaikkoja on liian vähän", elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen arvioi.

Aktivointi tarkoittaa erilaisia kursseja ja harjoittelujaksoja.

Tiainen varoittaa, että nyt ollaan toistamassa 1990-luvun laman pahinta virhettä, eli jätetään pitkäaikaistyöttömyys pysyväksi ongelmaksi.

Kuntaliiton erityisasiantuntijan Erja Lindbergin mielestä työllistämiseen tarvitaan entistä räätälöidympiä toimenpiteitä. Nykyiset toimet eivät riitä nostamaan työttömyys–aktivointi–työttömyys-kierteeseen joutuneita ihmisiä työelämään.

Suomen lisäpanostus aktiiviseen työvoimapolitiikkaan on ollut selvästi muiden OECD-maiden keskiarvoa alempi.

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan saama lausunto osoittaa lisäksi, että aktivointitoimenpiteetkin ovat vähentyneet: toissa vuonna 29 prosenttia työttömistä oli toimien piirissä, tämän vuoden helmikuussa luku oli pudonnut 22,6 prosenttiin.

Työmarkkinoiden väliinputoajista osa on pudonnut jo pois työmarkkinatuelta ja jäänyt pysyvästi elämään toimeentulotuella.

Lindbergin mukaan tilastot ovat tältä osin puutteelliset, eikä tiedossa ole, kuinka monelle on jo käynyt näin.

YLE: Köyhien asema on huonontunut

EU:n ja OECD:n määritelmän mukaisia köyhiä on Suomessa 600 000 -700 000. Suurin ryhmä ovat työttömät, joiden tulot ovat pysyneet ennallaan muiden väestöryhmien tulojen kasvaessa. Tuloerokuilu ei kasva ainoastaan köyhien ja rikkaiden välillä, vaan myös köyhien työssäkäyvien ja työttömien välillä. YLE-uutisten haastatteleman, valtiotieteen tohtori, dosentti Jouko Kajanojan mukaan kehitys on huolestuttavaa. "Ihmiset ovat yhä etäänpänä toisistaan, tulee erilaisia empatiaongelmia, ei enää tunneta miten toiset elävät."

YLE 02.11.2010
Köyhien asema on huonontunut

Köyhien määrä kasvaa Suomessa. Etenkin työttömien asema on heikentynyt. Kun muiden tulotaso on noussut, ovat työttömien tulot pysyneet ennallaan.

Aina maanantaisin ja torstaisin puolen päivän aikaan Lappeenrannan Metodistikirkon viertä kiemurtelee pitkä jono. Ovella jonottajille jaetaan poletit, jolla saa pienen hartaushetken jälkeen ruokakassin.

- Köyhyyttä on Suomessa ja joskus vähän itselläänkin, sanoo lappeenrantalainen Pentti Stadig.

Metodistikirkon Ruokakirkossa käy viikottain reilu sata asiakasta. Joskus määrä on suurempikin, kertoo pastori Hilkka Laine.

-Tänään maksetaan asumistuet tilille, se näkyy heti täällä. Loppukuusta on porukkaa on enemmän.

Jukka Toivanen ei kiitä ruokakassistaan ainakaan Suomen hallitusta.

- Hiukan vähän ihmetetyttää se touhu, itse kun lapsiperheessä elää niin kyllä se aika pennin venyttämistä on. Tuntuu, että Suomessa raha menee aina rahan luo.

Köyhien määrä on kasvanut

EU:n ja OECD:n määritelmän mukaisia köyhiä on Suomessa 600 000 -700 000. Suurin ryhmä ovat työttömät. Valtiotieteen tohtori, dosentti Jouko Kajanojan mukaan hallitus on unohtanut juuri heidät. Sosiaaliturvaa uudistaneen Sata-komitean aikaansaannoksena pienemmät kansaneläkkeet nousevat ensi vuoden maaliskuussa.

- Sen sijaan työttömät jäivät nuolemaan näppejään, sanoo Kajanoja.

Työttömien asema on myös huonontunut. Kun muiden tulotaso on noussut, on työttömien tulot pysyneet ennallaan. Kuilu ei ole syntynyt vain rikkaiden ja köyhien välille vaan myös työssäkäyvien ja työttömien välille.

- Ihmiset ovat yhä etäänpänä toisistaan, tulee erilaisia empatiaongelmia, ei enää tunneta miten toiset elävät, sanoo Kajanoja.

Hallitus saa pyyhkeitä

Metodistikirkon ruokajonossa nykyinen hallitus saa moitteita yhdestä suusta.

- Katainen ei ole tehnyt mitään!

- Nostavat vain omia palkkojaan!

Pentti Stadig odottaa ensi kevään eduskuntavaaleja.

- Muut on herroja siellä paitsi, yksi.

Myös Jaakko Harmanen on samaa mieltä.

- Suomessa on satoja tuhansia köyhiä eikä tehdä mitään. Pitääkö nyt Soinin tulla ja ottaa se 14,5 % vaalivoitto? Kepu häviää.

HS: Vuoden 2009 verotuslistat julki

Vuonna 2009 eniten ansiotuloja keräsi Jorma Ollila, joka ansaitsi 6 092 341 euroa. Näihin lukemiin Ollilan tulot putosivat edellisvuoden 7,8:sta miljoonasta. Sadan eniten ansiotuloja keränneen joukossa on neljä naista, eniten ansiotuloja tienannut nainen on tulolistan sijalla 40. Eniten pääomatuloja vuonna 2009 ansaitsi Aatos Erkko, jonka pääomatulot vuodelta 2009 olivat 16 539 405 euroa. Hänenkin tulonsa laskivat vuonna 2008 ansaitsemastaan 18 380 538 eurosta.

Suomalaisen palkansaajan keskiansiot vuonna 2009 olivat noin 35 000 euroa vuodessa, miehillä lukema oli melkein 39 000 ja naisilla vajaat 32 000 (Uusi Suomi, 21.8.2009).

HS 1.11.2010
Jorma Ollila ansaitsi eniten palkkaa 2009

Vuonna 2009 eniten ansiotuloja saaneet olivat Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila, Nokian silloinen toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo ja Fortumin entinen toimitusjohtaja Mikael Lilius.

Ollilan ansiotulot kuitenkin putosivat viime vuonna. Ollila tienasi vajaat 6,1 miljoonaa euroa, kun vuonna 2008 Ollilan ansiot olivat 7,8 miljoonaa euroa. Ollila oli ansiotulolistan kärjessä myös vuonna 2007.

Pääomatuloja Ollilalle kertyi 221 941 euroa.

Nokian entisen toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon ansiotulot sen sijaan nousivat toissavuodesta. Kallasvuo tienasi viime vuonna runsaat 4,7 miljoonaa euroa. Vuonna 2008 Kallasvuon ansiotulot olivat 4,3 miljoonaa euroa.

Listalla kolmantena olevan Mikael Liliuksen ansiotulot olivat viime vuonna 2,7 miljoonaa euroa.

Seuraavaksi eniten palkkaa sai Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta, joka ansaitsi 2,2 miljoonaa euroa. Nokian entinen johtokunnan jäsen Simon Beresford-Wylie ja Outotecin toimitusjohtaja Tapani Järvinen, ansaitsivat kumpikin noin 2 miljoonaa euroa.

Seitsemänneksi eniten viime vuonna palkkaa maksettiin Metsäliitto-Yhtymän hallituksen puheenjohtajalle Kari Jordanille, joka ansaitsi 1,9 miljoonaa euroa. Nokian langattomien palvelujen johtaja Anssi Vanjoki sai 1,8 miljoonaa.

Vuonna 1983 syntynyt pokerinpelaaja Ilari Sahamies sai verotettavaa ansiotuloa hieman enemmän kuin UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen. Sahamies tienasi 1 730 000 euroa, ja Pesonen 1,7 miljoonaa. Sahamies on ainoa sadan eniten ansainneen listalle päässyt 1980-luvulla syntynyt.

Kaikkiaan 37 suomalaista tienasi viime vuonna yli miljoona euroa.

HS 1.11.2010
Ensimmäinen nainen tulolistan sijalla 40

Eniten ansiotuloja saanut nainen on listan sijalla 40. Asianajotoimisto Waselius & Wistin osakas Tarja Wist ansaitsi runsaat 950 000 euroa.

Sadan eniten ansiotuloja saaneen joukossa on ainoastaan neljä naista. Kahdensadan kärkeen heitä mahtuu 16.

HS 1.11.2010
Aatos Erkolla viime vuoden suurimmat pääomatulot

Tulokuninkaat nostivat viime vuonna selvästi pienempiä pääomatuloja kuin vuonna 2008.

Suurimmat pääomatulot vuonna 2009 nosti Sanoma-konsernin suuromistaja Aatos Erkko. Erkon pääomatulot viime vuodelta olivat 16 539 405 euroa. Vuoden 2008 verotuksessa Erkon pääomatulot olivat 18 380 538 euroa.

Toiseksi suurimmat pääomatulot, 12 323 780 sai Verohallinnon mukaan vuonna 2009 Toivo Hallikivi, jonka kotikunta on Pietari. Hallikivi sanoi kuitenkin maanantaina STT:lle, että kyseessä on verottajan virhe.

Pääomatulolistan kolmannella sijalla on hammaslääkärialan yrittäjä Karl Heikki Kyöstilä 11 819 900 eurolla.

Neljänneksi suurimmat pääomatulot nosti viime vuonna Sanoma-konsernin omistajiin kuuluva Robin Langenskiöld. Hänen pääomatulonsa olivat 9 129 766 euroa. Viidentenä listalla on niin ikään Sanoman omistaja Rafaela Seppälä 8 667 605 eurolla.

Kuudenneksi suurimmat pääomatulot ansaitsi Per Hartwallin kuolinpesä 7 488 208 euroa. Vuoden 2008 verotuksessa kuolinpesä oli pääomatulojen ykkönen 159 137 285 eurolla.

Seuraavia olivat MySQL-tietokantaohjelman perustajan Michael Wideniuksen lapset My Michelle Widenius 7 004 818 euroa, Max Thor Wictor Widenius 7 003 353 euroa. Lasten isän mukaan verottaja on tehnyt virheen: oikeasti lasten pääomatulo olivat puolet verottajan ilmoittamasta.

Listan yhdeksänneksi yltäneen Sammon nokkamiehen Björn Wahlroosin pääomatulot olivat 5 753 352 euroa.

Viime vuonna kärkikymmenikössä kaikkien tulot nousivat runsaasti yli kymmeneen miljoonaan euroon. Nyt kymmenentenä listalla on rakennusyritys Raitayhtiöiden omistaja Markku Rikhard Kalevo 5 286 203.

Video: Michael Albertin puhe Kiasmassa

Toinen parecon-mallin kehittäjistä, Michael Albert, puhumassa Helsingissä pareconin ratkaisuista ja roolista yhteiskunnallisessa toiminnassa. (video englanniksi)

Mihin yhteiskunnallista visiota tarvitaan, miten sitä voidaan soveltaa ja käyttää käytännössä? Albert analysoi puheessaan nykytilannetta ja pareconin mahdollisuuksia siinä, sekä kuvailee lyhyesti pareconin ratkaisuja. Lue lisää myös sivuiltamme.

Tutkimus: Opettajat alkavat hylkiä huono-osaisten kouluja

Terhi Linnansaaren tutkielma käsittelee opettajien muuttuvaa sitoutumista työhönsä. Eriarvoisessa yhteiskunnassa huono-osaisten kouluissa taistellaan jo valmiiksi monien ongelmien kanssa. Linnansaaren tutkimus osoittaa yhden näistä ongelmista olevan opettajien joukkopako juurikin samoista, kaikkein heikoimmassa asemassa olevista kouluista.

Linnansaaren tutkimuksen johtopäätöksistä:

Vaarana on, että [...] eriytyminen alkaa voimistaa itse itseään. Oletettu negatiivinen kehä toimisi siten, että oppilaiden ongelmista aiheutunut opettajan sitoutumisen heikkeneminen heijastuisi oppilaisiin negatiivisesti.

Tämä voimistaisi oppilaiden ongelmia entisestään ja oppilaiden ongelmat puolestaan vaikuttaisivat entistä voimakkaammin opettajan sitoutumiseen.

Aikalainen 21.10.2010
Opettajat alkavat hylkiä huono-osaisten kouluja

Lataa koko tutkielma tästä (pdf)

Terhi Linnansaari ei pidä ajatuksesta, että lapset joutuvat eriarvoiseen asemaan asuinpaikan vuoksi, sillä suomalaisen peruskoulun ideana ja vahvuutena on ollut tasa-arvoisten lähtökohtien tarjoaminen kaikille lapsille.

Pienituloisten asuinalueiden kouluissa on enemmän heikosti työhönsä sitoutuneita opettajia. Näin toteaa Terhi Linnansaari Tampereen yliopiston kasvatustieteen pro gradu -tutkielmassaan, jonka aineisto koostuu yli 1000 opettajan tiedoista. Huonompiosaisten alueiden opettajilla oli puolitoistakertainen riski työhön sitoutumattomuuteen kuin parempiosaisilla alueilla.

Suomessa ei ole aikaisemmin tutkittu opettajien sitoutumista työhönsä asuinalueittain. Täällä asuinalueiden eriytyminen tulojen mukaan on varsin uutta.

– Kehitys on ollut sen suuntaista vasta 1990-luvulta lähtien. Jos koulut jakautuvat hyvien ja huonojen alueiden kouluihin, on vaarana, että opettajat valikoivat kouluja asuinalueen mukaan, Linnansaari arvioi.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa aihetta on tutkittu paljon, on vaikea saada opettajia matalan sosioekonomisen statuksen kouluihin.

– Vain harvat haluavat huonon alueen kouluun opettamaan.

Linnansaari ei pidä ajatuksesta, että jo pieni ekaluokkalainen lapsi joutuu hyvin eriarvoiseen asemaan verrattuna toiseen ekaluokkalaiseen, joka sattuu asumaan toisenlaisella asuinalueella.

– Huonompiosaisille alueille on kasautunut enemmän perheitä, joilla on sosiaalisia ongelmia. Näiden perheiden lapsille koulu on tärkeä paikka, ja opettaja on tärkeä henkilö lapsen elämässä.

– Jos tässä tapauksessa opettaja on huonosti sitoutunut ja miettii vaan, että milloin pääsisin toiseen kouluun tai vaihtaisin ammattia, niin opettaja ei välttämättä ole kiinnostunut luomaan lapsen kanssa hyvää suhdetta, Linnansaari miettii.

– Sitoutuva aikuinen on lapselle todella tärkeä missä iässä tahansa.

Pienituloisten alueilla lyhyitä työsuhteita

Asuinalueet jaoteltiin tutkielmassa matalan ja korkean sosioekonomisen statuksen mukaan.

– Mittarina käytettiin asuinalueen tulotasoa ja työttömyyttä. Sillä määriteltiin asuinalueen sosioekonominen status.

Matalan sosioekonomisen statuksen alueilla työskentelevillä opettajilla oli puolitoista kertaa suurempi riski sekä työpaikkaan että ammattiin sitoutumattomuuteen verrattuna parempiosaisilla alueilla työskenteleviin opettajiin.

– Sitoutumattomuus voi johtaa työpaikan vaihtoon, mutta aina se ei tarkoita sitä. Jos ei ole vaihtoehtoja tarjolla, niin opettaja voi pysyä samassa koulussa joka tapauksessa, tutkija arvioi.

Tutkielmassa tarkasteltiin erikseen työpaikkaan ja ammattiin sitoutumista.

– Tuloksista ilmeni myös, että pienempituloisten alueiden kouluissa oli paljon enemmän opettajia, joilla on lyhyitä työsuhteita. Korkeamman statuksen alueen kouluissa oli puolestaan pitkiä työsuhteita enemmän. Eli huonompiosaisilla alueilla opettajat vaihtuvat tiuhempaan, Linnansaari toteaa.

Alue heijastuu opettajan työhön

Onko matalan sosioekonomisen statuksen alueiden oppilailla sitten enemmän ongelmia? Voisiko se selittää opettajien huonompaa sitoutumista?

– Tutkielman oletuksena oli nimenomaan, että asuinalue heijastuu opettajan työhön perheiden ja lasten ongelmien kautta. Kuitenkaan suoraa tietoa oppilasmääristä tai oppilaiden ongelmista tässä ei ollut mukana.

Linnansaari puhuu myös niin sanotusta asuinaluevaikutuksesta.

– Jos asuinalueella on paljon ongelmia, niin ne voivat vaikuttaa suoraan lapseen ja se taas heijastuu opettajan työhön. Siinä olisi jatkotutkimuksen paikka, toteaa Linnansaari.

Suomessa erityisesti Helsingissä asuinalueiden eriytymistä on tutkittu enemmän. Helsingissä on myös tartuttu toimeen koulujen eriarvoisuuden vähentämiseksi.

– Siellä on suunnattu enemmän taloudellisia resursseja pienempituloisten alueiden kouluille, Linnansaari tietää.

Linnansaari toivoo, että tutkielman tulokset herättäisivät pohtimaan, millä keinoilla saataisiin pysäytettyä vielä pienenä ilmenevä koulujen eriytyminen opettajien sitoutumisen kannalta.

– Suomalaisen peruskoulun ideana ja vahvuutena on ollut tasa-arvoisten lähtökohtien tarjoaminen kaikille lapsille. Olisi tärkeää selvittää, miten tästä voisi pitää kiinni.

Työhyvinvointi lähtökohtana

Pro gradun aineistona käytettiin Tilastokeskuksen rekistereitä ja Työterveyslaitoksen vuosina 2000 ja 2004 kerättyä Kunta10-tutkimuksen kyselyä alakoulun opettajilta. Vastauksia oli 1042 opettajalta. Kunta10-tutkimuksessa ovat mukana Espoo, Naantali, Oulu, Nokia, Raisio, Tampere, Turku, Valkeakoski, Vantaa ja Virrat.

– Yksittäisiä kouluja ei pysty tutkimuksesta tunnistamaan, Linnansaari tähdentää.

Alun perin Linnansaarta kiinnosti tutkia gradussaan lasten kanssa työskentelevien työhyvinvointia. Hän on aikaisemmalta koulutukseltaan lastenohjaaja. Alueellisen näkökulman Linnansaari sai tutkimukseensa Työterveyslaitoksen Opettajana huomennakin -tutkimusprojektista, jonka yksi osa tutkielma on. Projektin vetäjä Marianna Virtanen oli Linnansaaren toinen graduohjaaja. Toinen ohjaaja oli professori Tuomas Takala.

Työterveyslaitoksen Opettajana huomennakin -tutkimuksessa selvitetään, onko opettajilla suurempi riski sairauspoissaoloihin, sitoutumattomuuteen ja ennenaikaiseen eläkkeeseen verrattuna muihin ammatteihin.

– Ja jos on, niin mitkä ovat tekijät siellä taustalla, Linnansaari selittää.

Teksti Helena Collin

YLE: Viidennes helsinkiläisistä elää köyhyysrajan alapuolella

Omistuksen ja varallisuuden keskittyminen yhä harvempien käsiin näkyy köyhyyden lisääntymisenä. Ylen uutisartikkeli kokoaa tilastotietoa tilanteesta pääkaupunkiseudulla: viidennes asukkaista elää köyhyysrajan (1150€ nettotuloja kuukaudessa) alapuolella ja useampi kuin joka kymmenes työssäkäyvä saa toimeentulotukea. Pienituloisten määrä on noussut vuosien 1995–2008 välillä lähes puolella eli 78 000 henkilöön.


YLE Uutiset 26.10.2010
Köyhyys lisääntyy rajusti pääkaupunkiseudulla

Yhä harvemmalla on varaa elää pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi Helsingissä lähes viidennes asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella ja määrä kasvaa jatkuvasti. Kehitys on yhtä huolestuttavaa Espoossa ja Vantaalla.

– Laskut maksetaan ja ruokaa ostetaan ja siihen jää just ja just rahaa, mutta mihinkään muuhun ylimääräiseen ei sitten jää. Eli kaikki kuntosalit ja tanssitunnit, joita mä olen harrastanut joskus, ovat jääneet pois. Ruuan hinta on noussut hirveästi, tuskailee tavaratalomyyjä Nasu Kuuvalo.

Hänen tarinansa on yhä tavallisempi pääkaupunkiseudulla. Noin 1300 euron tili riittää elämiseen, mutta mistään muusta on turha haaveilla. Espoolaisen Nasu Kuuvalon nettotulot ovat siis vain 150 euroa köyhyysrajan yläpuolella. Myös tilastot puhuvat samaa kieltä pääkaupunkiseudun pienitulosten ahdingosta ja heidän määränsä kasvusta.

– Helsingissä köyhyysrajan alapuolella elävien osuus on 14 prosenttia väestöstä ja Espoossa noin 9 prosenttia ja Vantaalla noin 10 prosenttia. Eli Espoossa ja Vantaalla noin 20 000 henkilöä kuuluu pienitulosten ryhmään, luettelee tutkija Leena Hietaniemi Helsingin kaupungin tietokeskuksesta.

Helsingissä pienituloisten määrä on noussut vuosien 1995–2008 välillä lähes puolella eli 78 000 henkilöön.

Yhteiskunnan tuki pitää ihmiset pääkaupungissa

Etenkin Helsingissä köyhyysrajan alapuolella elävien määrä on lisääntynyt 1990-luvun jälkeen kovaa vauhtia. Syitä köyhyyteen ovat olleet elinkeinorakenteen murros ja varsinkin it-kuplan puhkeaminen 2000-luvun alussa. Monella ihmisellä ei ole todellisuudessa varaa asua Helsingissä. Julkinen sektori auttaa selviytymään antamalla muun muassa toimeentulotukea. Helsingissä enemmän kuin joka kymmenes työssäkäyvä saa toimeentulotukea.

– Asumiskustannukset pääkaupunkiseudulla ovat korkeat. Kotitaloudet joutuvat käyttämään julkisen sektorin tukia, esimerkiksi asumistukea. Siihen joudutaan turvautumaan valitettavan usein, sanoo tutkija Leena Hietaniemi Helsingin kaupungin tietokeskuksesta.

YLE Helsinki/ Jarno Virtanen

MLL: Lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on lisääntynyt viimeisen viidentoista vuoden aikana merkittävästi

Mannerheimin lastensuojeluliiton teettämä kysely kertoo tulojen epätasaisen jakautumisen ja tasa-arvoisten vaikutus- ja toimintamahdollisuuksien puuttumisen vaikutuksista nuorten elämässä.

Selvityksen johtopäätöksistä:

Yhteiskunnassamme voimistuva eriarvoistumiskehitys näkyy tämän kyselyn mukaan selkeästi nuorten kokemuksissa.

Tulosten perusteella vanhempien taloudellinen tilanne asettaa nuoret eriarvoiseen asemaan erityisesti vapaa-ajan osallistumismahdollisuuksien ja niin perheen sisäisten kuin kaveripiirien sosiaalisten suhteiden suhteen.

Mannerheimin lastensuojeluliitto 27.10.2010
Nuoret ovat huolissaan perheen rahojen riittävyydestä

Lataa koko raportti tästä (pdf).

Perheen taloudellinen tilanne vaikuttaa nuoren mahdollisuuksiin osallistua ja harrastaa. Varallisuuteen kiinnitetään huomiota ja se vaikuttaa nuoren asemaan kaveripiirissä. Nuoret eivät pidä perheen raha-asioita pelkästään aikuisten asioina, vaan murehtivat perheen rahojen riittävyyttä.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto kysyi kesällä 2010 IRC-galleriassa nuorilta heidän kokemuksiaan toimeentulovaikeuksista. Kyselyyn vastasi yhteensä 1162 13–18-vuotiasta nuorta. Kysely on osa MLL:n ja Kotivinkin yhdessä tekemää kartoitusta jossa tiedusteltiin, miten lapsiperheet kokevat taantuman vaikuttaneen perheensä elämään; rahan- ja ajankäyttöön sekä perheenjäsenten keskinäisiin suhteisiin.

Nuoret kokevat olevansa enemmän huolissaan rahojen riittävyydestä kuin heidän vanhempansa. Lisäksi taloudellisesti tiukka tilanne kiristää nuorten mielestä perheen keskinäisiä välejä ja vaikuttaa mielialaan. Nuoret kokevat pelkoa, ahdistusta ja huolta, mutta myös syyllisyyttä. He eivät kehtaa pyytää vanhemmilta edes sellaisia asioita, joita tarvitsevat, ja kokevat syyllisyyttä myös siitä, että vanhemmat eivät voi hankkia itselleen mitään, edes uusia silmälaseja.

Köyhyys vaikuttaa kaverisuhteisiin

Nuoret ovat hyvin tietoisia siitä, mistä asioista voi nähdä perheen taloudellisen tilanteen. Vaatteet ja ulkonäkö, elektroniikka, nuoren käyttäytyminen ja vapaa-ajanviettotavat ovat kaikki asioita, jotka paljastavat, onko perheellä rahaa vai ei.

”Rahakkailla on uudet merkkivaatteet ja aina rahaa ostaa välipalaa ja käydä koulun jälkeen kaupassa”, kirjoitti kyselyyn vastannut 17-vuotias poika.

”Puhelimen mallista näkee usein sillä jos ei ole rahaa ostetaan Nokian kolmenkympin puhelin”, kirjoitti puolestaan 16-vuotias tyttö.

Perheen taloudellisella tilanteella on suoraan vaikutuksia nuorten sosiaaliseen elämään ja kaverisuhteisiin. Vähävaraiset nuoret kokevat, etteivät he voi lähteä kavereiden mukaan kahville tai elokuviin. Myös harrastuksissa säästetään. Vähävaraisia nuoria voidaan kiusata tai jättää porukan ulkopuolelle ja heitä voidaan sääliä tai halveksua. Toisaalta nuoret saattavat jättäytyä itse pois kaveriporukasta, koska heillä ei ole varaa tehdä samoja asioita kuin muut.

Yksinhuoltajaperheiden lapset heikoimmassa asemassa

Vanhempien taloudellinen tilanne asettaa nuoret eriarvoiseen asemaan. Perheen vähävaraisuus vaikuttaa lapsen osallistumismahdollisuuksiin ja lapsuudessa koettu köyhyys on lasten kasvulle, kehitykselle ja hyvinvoinnille haitallista.

– Toimeentulohuolet eivät vaikuta pelkästään lasten hyvinvointiin vaan heikentävät myös vanhemmuutta. Lapsiperheköyhyys on merkittävä uhka vanhempien jaksamiselle, sanoo Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kalland.

Lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on lisääntynyt viimeisen viidentoista vuoden aikana merkittävästi. Lapsiköyhyysaste eli pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien lasten osuus kaikista lapsista oli vuonna 1995 alle viisi prosenttia. Vuonna 2008 se oli noussut yli 13 prosenttiin. Varsinkin yksinhuoltajaperheiden lapset ovat muita lapsia heikommassa asemassa. Yksinhuoltajaperheiden lasten köyhyysaste oli 8 prosenttia vuonna 1995 mutta vuonna 2008 se oli jo 27 prosenttia. Samalla yksinhuoltajaperheiden määrä on kasvanut 20 prosenttiin kaikista lapsiperheistä.

Koska nuoret eivät ole taloudellisesti itsenäisiä, perheen taloudellisen tilanteen tukeminen vaikuttaa myös nuoren tilanteeseen. MLL vaatii eduskuntavaaliohjelmassaan, että lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen tasoa nostetaan tai vaihtoehtoisesti yksinhuoltajille luodaan korotettu kunnallisveron perusvähennys. Osittaisen hoitorahan tasoa tulisi myös nostaa ja siihen tulee liittää yksinhuoltajakorotus.

"Köyhyyden poistaminen on liian suuri tavoite"

Tutkija Eija Soinin kirjoittaa kehitysavun ongelmista ja ristiriidoista Helsingin Sanomissa.

Vaihtoehdottomuuden myytti on yksi keskeisiä perusteluja nykyisenkaltaiselle tai sitä huomattavasti muistuttaville markkinajärjestelyille, joissa köyhyys ja huomattava eriarvoisuus on historiallisesti aina ollut kiinteänä osana.

Helsingin Sanomat 25.10.2010
Köyhyyden poistaminen on liian suuri tavoite

Suomessa on viime aikoina keskusteltu vilkkaasti siitä, miksi kehitysyhteistyötä pitää tehdä. Hedelmällisempää olisi kuitenkin pohtia, mitä kehitysyhteistyöllä voidaan saada aikaan: ovatko odotukset realistiset, ja mihin voimavarat pitäisi keskittää?

Jo vuonna 1857 walesiläinen teollisuusjohtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Robert Owen kehotti maailman johtavia valtioita tekemään suunnitelman, jonka avulla kaikille turvattaisiin oikeus ruokaan, vaatteisiin, asuntoon, koulutukseen, työhön ja virkistäytymiseen. Hän vakuutti, että tämä kaikki on ensi kertaa mahdollista ja myös helpompaa kuin oli kuviteltu.

Vuonna 1949 Yhdysvaltojen presidentti Harry S. Truman ehdotti uutta, rohkeaa ohjelmaa, jolla alikehittyneiden maiden talouskasvu saataisiin käyntiin. Ihmiskunnalla oli hänen mielestään ensimmäistä kertaa tarpeeksi tietoa ja taitoa maailman köyhimpien ihmisten kärsimysten lievittämiseksi.

Vuonna 1961 presidentti John F. Kennedy puolestaan ehdotti kehitysohjelmissa täyskäännöstä, jotta näkisimme päivän, jolloin kehitysapua ei enää tarvita.

Vuonna 2000 maailman johtajat hyväksyivät YK:n vuosituhattavoitteet. Järjestön pääsihteeri Kofi Annan totesi, että nykyinen sukupolvi on ensimmäinen, jolla on tarvittavat resurssit ja tekninen osaaminen kaikkien ihmisten vapauttamiseksi puutteesta.

Vuonna 2005 brittiministerit Tony Blair ja Gordon Brown asettivat köyhyyden poistamisen Afrikassa G8-huippukokouksen asialistan kärkeen. Samana vuonna ilmestyi ekonomisti Jeffrey Sachsin teos The End of Poverty, joka käsittelee köyhyyden poistamisen keinoja. Sachs vakuuttaa, että köyhyyden kitkeminen on paljon helpompaa kuin yleensä ajatellaan.

Suuret suunnitelmat eivät ole toteutuneet. New Yorkin yliopiston professorin William Easterlyn mukaan suurin ongelma on se, ettei kukaan ole niistä tulosvastuussa. Kehitysyhteistyöjärjestöillä ja valtioilla on jonkinlainen koordinoimaton kollektiivinen vastuu näistä moninaisista päämääristä. Easterlyn mielestä tämä on huonoin kannustin, mitä on koskaan keksitty.

Ongelmia voidaan kartoittaa yhdessä niin sanotun ongelmapuun avulla. Joku mainitsee ongelman, joka kirjoitetaan lapulle ja teipataan seinälle. Sen jälkeen mietitään ongelman syitä ja seurauksia. Ongelmapuu alkaa kasvaa. Joku nostaa esille ongelman, joka ei liity edelliseen. Aloitetaan uusi puu. Joskus eri puiden oksat liittyvät syy-seuraussuhteilla toisiinsa.

Köyhyys ei kelpaa yhdelle lapulle kirjoitettavaksi ongelmaksi. Köyhyys on juuri se ongelmavyyhti, jota kymmenet laput syy-seuraussuhteineen kuvastavat.

Köyhyyden poistaminen ei käytännössä toimi yksittäisen projektin tavoitteena. Sen sijaan on pohdittava, mitä ongelmia paikalliset ihmiset haluavat ratkaista ja mihin resurssit riittävät. Köyhyyden poistaminen kehitysavun päämääränä on samalla tavalla liian suuri pala purtavaksi.

Tilastollisessa tutkimuksessa ei ole löydetty todisteita siitä, että avun ehdollistaminen toimisi. Todella huonot hallinnot ottavat apua vastaan siinä missä muutkin. Runsaan avun on myös todettu huonontavan hallinnon laatua ja demokratian kehitystä. Kun huonot hallinnot eivät kuuntele köyhiä, niiden kautta välitetty apu ei kanavoidu tehokkaasti ongelmien ratkaisemiseen.

Auttaako kehitysapu kehitysmaita sitten saavuttamaan talouskasvun? Osa tutkimuksista tukee tätä näkemystä jonkin verran, osa ei lainkaan.

Väestönkasvu syö kehityksen saavutuksia sitä mukaa kuin niitä syntyy. 58 maan tieteen edustajat totesivat jo vuonna 1993 New Delhin väestöaiheisessa tiedehuippukokouksessa, että perhesuunnittelu voisi tuoda suurelle määrälle ihmisiä enemmän hyötyä kuin mikään muu yksittäinen keino. Myös kehitysmaiden naiset toivovat perhesuunnittelua, mutta sitä ei useinkaan ole tarjolla.

Easterly jakaa kehitysyhteistyön toimijat kahteen kategoriaan, suunnittelijoihin ja etsijöihin. Suunnittelijat julistavat suuria tavoitteita ja ruokkivat tulevaisuuden odotuksia mutta eivät ota vastuuta tavoitteiden toteuttamisesta. Suunnittelijat päättävät, mitä muut tarvitsevat, ja suosivat maailmanlaajuisia ratkaisuja. Heillä ei ole tietoa paikallisten ihmisten tarpeista eikä siitä, saavuttiko apu kohteen.

Etsijät pyrkivät löytämään toteuttamiskelpoisia ideoita ja toteuttamaan ne. He ottavat vastuun tekemisistään. Etsijät kysyvät avunsaajilta, mitä tarvitaan, ja sopeuttavat ratkaisut paikallisiin tarpeisiin. He myös selvittävät, onko avunsaaja tyytyväinen.

Suunnittelija kysyy, miten kehitysyhteistyötä pitäisi tehdä, jotta köyhyys poistuisi maailmasta. Etsijä kysyy, mitä kehitysavulla voidaan tehdä.

Moni järjestö mainitsee tavoitteikseen lähes kaikki YK:n vuosituhattavoitteet ja pyrkii samalla olemaan ilmastonmuutoksen asiantuntija. Kaupallisella alalla erikoistutaan tiettyyn tuotteeseen, käytetään erikoistuneita asiantuntijoita ja kuunnellaan asiakkaita, jotta tiedettäisiin, miten tuotetta voisi kehittää paremmaksi. Kehitysyhteistyön onnistuminen vaatii vähintäänkin samaa.

Kehitysyhteistyö ei ole helppoa. Kestäviä tuloksia on vaikea saavuttaa, ja kovalla työllä aikaansaatu ratkaisu ei välttämättä toimi sellaisenaan toisella alueella.

Kehitysavun parhaimmat saavutukset ovat etsijöiden ja erikoistujien aikaansaannosta. Niissä on pureuduttu paikallisten kanssa selvästi rajattuun ongelmaan rajatulla alueella.

Mediuutiset: HUS suunnittelee yksityissairaalaa

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtaja Aki Lindénin mukaan lääkäreille on tarjottava mahdollisuus pitää yksityisvastaanottoa julkisen terveydenhuollon tiloissa, jotta he eivät karkaa yksityiselle sektorille. Tällä pyritään saamaan lisärahoitusta vakuutusyhtiöiltä ja maksavilta potilailta. Lindén uskoo, että kunnalliset sairaalat ovat osakeyhtiöitä 5-10 vuoden sisällä.


Mediuutiset 22.10.2010
Hus suunnittelee yksityissairaalaa

Hus aikoo perustaa kliinisiä palveluja tuottavan yksityissairaalan. Husin tytäryhtiön muodostaminen on toimitusjohtaja Aki Lindénin mukaan nyt virkamiesvalmistelussa.

– Meidän täytyy tarjota lääkäreillemme mahdollisuus pitää yksityisvastaanottoa tiloissamme sen sijaan, että he menevät tekemään sen yksityissektorille. Nyt on vaarana, että kasvava osa henkilökunnastamme siirtyy yksityispuolelle tekemään siistejä päivätöitä, jolloin he ovat poissa ympärivuorokautisesta, vaativammasta lääketieteellisestä toiminnasta, Lindén sanoo.

Yksityis-Hyksin perustamisen pontimena on hallituksen esitys, jonka mukaan kunnallisissa sosiaali- ja terveydenhuollon tiloissa annetusta yksityisestä sairaanhoidosta maksettaisiin sairausvakuutuslain mukainen korvaus. Muutoksen odotetaan astuvan voimaan ensi vuoden maaliskuussa.

Lindén tietää saavansa asian takia puukkoa kylkeen sekä oikealta että vasemmalta.

– Toiset sanovat, että tämä on eriarvoistavaa toimintaa ja toiset, ettei pitäisi lähteä haastamaan yksityissektoria. Ei voi kuitenkaan olla niin, että elämme vain kuntien niukoilla rahoilla, kun yksityissektori samalla kasvaa kymmenen prosentin vuosivauhtia. Myös me tarvitsemme tuloja vakuutusyhtiöiltä ja itse maksavilta potilailta. Uskon, että 5–10 vuoden kuluttua kunnalliset sairaalat ovat osakeyhtiöitä.

Idean Yksityis-Hyksistä esitteli alun perin vuosituhannen alussa Husin entinen hallintoylilääkäri Martti Kekomäki.
Miljoonasakko putosi syliin

Toukokuun alussa Husin johdossa aloittaneen Lindénin syliin tippui tupaantuliaislahjaksi Valviran määräämä kahden miljoonan euron hoitotakuusakko.

– Silloin kiinnitin henkilökunnan huomion mahdollisimman isoilla kirjaimilla hoitojonoihin. Nyt joka kerta, kun työntekijämme avaavat intranetin, silmille hyppää laittomassa jonossa odottavien potilaiden määrä. Haluan tällä sanoa, että tässä on luku, joka pitää nollata.

Lindénin taktiikka on tässäkin asiassa tuottanut tulosta. Jonot kasvoivat kesän aikana mutta ovat syys-lokakuussa lyhentyneet. Joulukuussa luku on Lindénin mukaan nollassa, vaikka Husilla olisi Uudenmaan hallinto-oikeuden päätöksellä aikaa jononpurkuun tammikuun 15. päivään saakka.

– Tämä tulee olemaan pysyvä tilanne.

Jononpurussa Hus aikoo käyttää kaikkia mahdollisia keinoja. Näitä ovat esimerkiksi tulospalkkaus ja klinikoilla keväällä kielletyt lisätyökorvaukset, jotka Lindén palautti syksyllä.

– Oikealla tavalla tehdyt laskelmat osoittavat, että lisätyöt eivät kasvata kokonaiskuluja, koska niiden teossa käytetään jo valmiina olevaa infrastruktuuria. Laskua kertyy vain työn ja tarvikkeiden hinnasta.

Lindén korostaa, että puolet jonottaneista on ollut kaihileikkauspotilaita, joiden hoitoon ei ole ollut tarpeeksi silmälääkäreitä

– Koska omilla silmälääkäreillämme on kädet täynnä vaativampienkin leikkausten kanssa, ostamme jatkossakin puolet kaihileikkauksista ulkoa. Loppujen lopuksi jono-ongelma koskettaa kuitenkin vain alle prosenttia koko toiminnastamme, joten ei se oikeasti ole kiinni rahasta vaan osaajista.
Suomalainen yleislääkäri on huippuosaaja

Erikoissairaanhoidon ja terveydenhuollon väliset raja-aidat kaatuvat uuden terveydenhuoltolain myötä rytisten Husissakin. Lindén kuitenkin rauhoittelee, ettei erikoislääkäreitä olla suinpäin jalkauttamassa joukolla terveyskeskuksiin.

Lindén muistuttaa, että suomalainen yleislääkäri on kansainvälisesti arvioiden erittäin kova osaaja, joka lähettää vain viisi prosenttia potilaista erikoissairaanhoitoon.

– Erikoissairaanhoidon ei pidä sotkeutua siihen 95 prosenttiin, mitä yleislääkärit voivat hoitaa itse. Eräs ihotautilääkäri, joka oli ollut terveyskeskuksessa yhden päivän viikossa, kertoi, että hänelle alkoi tulla niitäkin ihotautitapauksia, joita terveyskeskuslääkärit olivat aiemmin hoitaneet itse.

Lindénin mukaan Hus ja Hyks eivät ole olleet parhaita mahdollisia yhteistyökumppaneita perusterveydenhuollolle. Lääkäreillä on ollut norsunluutorniasennetta suhteessa perusterveydenhuoltoon.

– Tämä meidän pitää muuttaa vuodessa tai kahdessa. Heittäisin haasteen omille erikoislääkäreillemme, kun he usein kritisoivat, että 30 prosenttia lähetteistä on huonoja. Eihän silloin oikea tapa ole rutista vaan mennä sinne, mistä lähetteet tulevat ja käydä asiaa läpi niin, ettei huonoja lähetteitä tule.

Tutkimus: Talousahdinko rapauttaa demokratiaa

YLE uutisoi 19. heinäkuuta politiikan tutkija Anne Luomalan tutkimuksesta, jonka mukaan kuntien talousahdingon seurauksena poliittinen valta on siirtynyt vaaleilla valituilta edustajilta talousasiantuntijoille, kunnan virkamiehille. Luomalan mukaan hallinnossa käytetty talouskieli sulkee puolestaan kuntalaiset tehokkaasti ulos päätöksenteosta.

YLE 19.7.2010
Talousahdinko rapauttaa kuntademokratiaa

Demokraattinen päätöksenteko murenee kunnissa talousongelmien paineessa. Politiikan tutkijan mukaan valtuutetut ovat luovuttaneet poliittista valtaansa hallintovirkamiehille. Kuntalaiset taas jäävät syrjään muun muassa kehnon hallintokielen vuoksi.

Kunnissa päätetään kansalaisten kannalta tärkeimmistä asioista: päivähoidosta, vanhustenhoidosta, kirjastoista, viemäreistä ja niin edelleen. Tästä huolimatta kuntalaiset ja yhä useammin myös kunnanvaltuutetut katselevat syrjästä, kun virkamiehet käyttävät merkittävää valtaa.

Jo käytettyä hallintokieltä on vaikea ymmärtää. Politiikan tutkija Anne Luomala Jyväskylän yliopistosta kertoo kielen, niin sanotun talouspuheen, ja suurten asioiden päätösten väistelyn olevan syy siihen, että politiikka puuttuu.

- Tehostetaan ja halutaan lisää tuottavuutta. On innovaatioita ja strategioita. Ei mietitä, mistä oikeastaan puhutaan, kun näitä sanastoja käytetään, Luomala arvostelee.

Talouden koukerot lisäävät valmisteluvaltaa

Kun kunnan talous on huonossa kunnossa ja asiat ovat suuria ja monimutkaisia, luiskahtaa valta helposti vaaleilla valituilta virkamiehille.

Pienen kunnan hallintojohtaja sanoikin YLE Uutisille, etteivät valtuutetut kunnolla ymmärrä päätettäviä asioita. Miljoonien maakaupat saatetaan sivuuttaa hyssytellen ja puhua sen sijaan vaikkapa koulujen ruokalistan kasviksista.

Asukkaiden kannalta tärkeimmästä asiasta, kunnan talousarviosta, ei juuri keskustella.

- Budjettiprosessissa valtuuston talousarviokokous on periaatteessa ainoa julkinen ja kaikille avoin kokous, jota voi tulla seuraamaan. Kun tähän kokoukseen päästään, niin asiat on aika pitkälle jo valmisteltu etukäteen. Siinä kohtaa on kovin hankala enää vaikuttaa, toteaa Luomala.

Valtion ja kuntien työnjaossa tarkistamisen paikka?

Kun kunnista puhutaan eduskunnassa, kinastellaan usein vain valtionosuuksista. Tutkijan mielestä kuntien ja valtion tehtävät olisi katsottava uusiksi.

- Tämä nykytilanne asettaa kieltämättä kansalaisia hieman eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, missä kunnassa he asuvat, sanoo Luomala.

Uusi kuntaministeri, keskustalainen Tapani Tölli ei kuitenkaan sellaisenaan niele väitteitä kuntien demokratiavajeesta. Kuntien ja valtion tehtävänjakoon hän lisää myös ihmisen oman vastuun.

- Kun taloudelliset resurssit ovat rajalliset, niin silloin myöskin on otettava huomioon meidän vastuu omasta elämästämme. Se ei ole lainsäädäntökysymys, vaan asennoitumiskysymys, Tölli sanoo.

TS: Ruoan hinnasta päättää 15 ihmistä

Suomessa ruoan hinta perustuu Taloussanomien mukaan raaka-aineiden markkinahintoihin ja muutaman suurimman ruokateollisuuspelurin hankintajohtajan päätöksiin.




Talousanomat 20.10.2010
Nämä 15 päättävät ruokalaskusi suuruuden

Ruoan hinta on Suomessa harvoissa käsissä. Taloussanomat selvitti, ketkä päättävät, mitä ruokamme maksaa.

Keskeisimpiä päättäjiä on vain 15. (Katso lista jutun lopusta.)

Yksi paljon vartijoista ja eniten ruokalaskuumme vaikuttavista päättäjistä on S-ryhmän ketjujohtaja Risto Pyykkönen.

Pyykösen mukaan S-ryhmässä ei ole nielaistu kakistelematta Pellervon taloustutkimuksen (PTT) ennustetta ruoan hinnan 3,7 prosentin noususta ensi vuonna.

– Loppuvuonna ja vuodenvaihteessa hinnat ja hintatasot eivät muutu mihinkään, Pyykkönen vakuuttaa.

Parhaillaan kaupan keskusliikkeet käyvät teollisuuden kanssa vuosineuvotteluja vuoden 2011 toimituksista ja tammikuun valikoimista. Seuraavan kerran kaupan valikoimat muuttuvat isommin toukokuun 2011 alussa.

– Meillä ei ole näköpiirissä mitään, mikä nostaisi kuluttajahintoja ennen toukokuuta, Pyykönen sanoo.

Hän on antanut ennenkin tiukkoja hintalupauksia. Omaa rooliaan hän vähättelee ja sanoo, että avainasemassa ovat lukuisat tuoteryhmäpäälliköt Inex Partnersissa eli S-ryhmän hankintayhtiössä.

– Katsotaan tarkkaan: arvioidaan miten tuotteet menestyvät, mikä on hintataso markkinoilla ja mikä on kilpailutilanne. Pyritään siihen, että hinnoittelu olisi kustannusvastaavaa, mutta siihen ei kirkasotsaisesti pääse – kilpailutilanteen takia, hän sanoo ja vakuuttaa, että kuluttajan valinnat ratkaisevat lopulta.

Neuvottelumekanismit
ovat jäykät

Erikoistutkija Ari Peltoniemi Kuluttajatutkimuskeskuksesta muistuttaa, että markkinoilla on todellakin vähän toimijoita. Ne päättävät 3–4 kertaa vuodessa keskitetyissä neuvotteluissa hinnoista. Neuvottelumekanismit ovat siis jäykät.

Peltoniemi arvelee, että näihin neuvotteluihin tulee paljon paineita suomalaisen elintarvikeketjun ulkopuolelta:

– Viljan, sokerin, riisin ja muun muassa kahvin hinta on noussut maailmalla.

Kaupan aukiolon laajennuskin saattaa näkyä Peltoniemen mukaan hinnoissa. Hän ei usko, että logistiikan tehostaminen laskisi hintoja vaan arvelee sunnuntaiaukiolon nostaneen hintoja, kun toimituksia pitää tehdä nyt myös viikonloppuisin.

"Kustannuspaineet
ovat todellisia"


– Kustannuspaineita ei ravistella hihasta, Olvin brändijohtaja Olli Heikkilä vakuuttaa. Hänen mukaansa ne ovat todellisia.

Esimerkiksi mallas on kallistunut noin 30 prosenttia. Pelkästään tämän vaikutus oluen litrahintaan on 1,5–2 senttiä. Tätä on ounasteltu jo kesästä alkaen.

Heikkilän mukaan mehutiivisteet ovat kallistuneet kymmeniä prosentteja – eniten omena, jopa yli sata prosenttia.

– Sokeri on nousussa. Kaikki viljapohjaiset raaka-aineet, kuten esim. glukoosi ja tärkkelys,ovat kallistuneet 10–40 prosenttia. Energia, jolla on iso merkitys, on sähköveron ja energiaverojen takia nousussa. Muovi ja kaikki öljypohjaiset tuotteet ovat nousussa. Alumiini on kallistunut noin 26 prosenttia. Kartonki ja paperi sekä muut pakkaustarvikkeet ovat kallistunet noin 10–15 prosenttia, Heikkilä jatkaa listaa.

Toisaalta hän myöntää Suomen markkinoiden erityispiirteen, joka monessa firmassa saa jopa toimitusjohtajan hikoilemaan.


– Parilla sopparilla, menee valtaosa volyymista.

He päättävät ruoan hinnan:


1. S-ryhmän liiketoimintojen ketjuohjauksesta ja hankinnasta vastaava johtaja Risto Pyykönen on paljon vartijana.

2. Inex Partners Oy:n päivittäistavaroiden hankintajohtaja Hannu Pellinen ostaa SOK:lle.

3. Ruokakeskon tavarakaupan johtaja Minna Kurunsaari on listan vaikutusvaltaisin nainen.

4. Tuko Logisticsin kaupallinen johtaja Markku Kettinen ostaa sekä Siwaan että Stockmannille.

5. Suomen Lidlin toimitusjohtaja Lauri Sipponen pitää yllä kilpailua, joka olisi Suomessa paljon vähäisempää ilman Lidliä.

6. Juha Gröhn on Atria Oyj:n varatoimitusjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen, joka vastaa myös konsernin alkutuotannosta ja liharaaka-aineen hankinnasta.

7. HKScan Finland Oy:n toimitusjohtaja Jari Leija ansaitsi kannuksensa siipikarjan jalostuksessa, joka on ohittanut naudanlihan kulutustilastoissa.

8. Sinebrychoffin kaupallinen johtaja Kimmo Rannisto myy Koffin lisäksi Carlsbergiä ja Karhua, joka on tiettävästi Suomen suosituin III-olut.

9. Hartwallin kaupallisen johtajan Aki Käyhkön harteilla on entisten ykkösoluiden Lapin Kullan ja Karjalan myynti.

10. Olvi Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Ilkka Auvola on suurimman suomalaisomisteisen panimon ykkösmyyjä.

11. Fazer Leipomoiden Suomen toimitusjohtaja Petri Kujala hinnoittelee jokapäiväistä leipäämme, jota tulee myös lähialueilta.

12. Vaasan-konsernin Tuoreet leipomotuotteet -liiketoiminnan johtaja Ants Promannin tuotesalkussa on Suomen myydyimpiin kuuluva Vaasan ruispalat.

13. Valio Oy:n tuoretuotteiden ja kotimaan myynti- ja markkinointijohtaja Annikka Hurme on tuotteineen läsnä lähes jokaisessa suomalaisessa ruokapöydässä.

14. Arla Ingmanin toimitusjohtaja Robert Ingman pitää yllä kilpailua, mutta ei saa enää hyötyä halvasta Ruotsin kruunusta.

15. Oy Gustav Paulig Ab:n markkinointijohtaja Katri Ojalehto hallitsee yli puolta Suomen kahvimarkkinoista.

"Miksi niin tärkeä ihminen kuin opettaja, saa niin vähän palkkaa?"

Taloussanomien artikkeli käsittelee palkkausta nyky-yhteiskunnassa, asiantuntijoinaan Elinkeinoelämän keskusliiton sekä Alexander Groupin asiantuntijoita ja toimitusjohtaja Jari Sarasvuo. Sarasvuo kommentoi, että nykyään sattumankauppa sekä valta- ja neuvotteluasemat määrittävät pitkälti työstä saatavan ansion.

Aiheeseen liittyvää: Palkkauksen periaatteet ja mekanismit pareconissa


Talouselämä 14.10.2010
Parhaalle pitää maksaa jopa satakertainen palkka

– Työsuorituksesta ja tuloksesta. Eli siitä, että saadaan jotain aikaiseksi. Työajasta ei makseta, Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtaja Jukka Koivisto tiivistää.

Perinteisesti yksityisalojenkin palkat perustuivat nimikkeeseen, koulutukseen ja työvuosiin. Nyt palkkaa maksetaan entistä enemmän vaativuuden, henkilökohtaisen pätevyyden ja tuloksien mukaan. EK:n palkkausjärjestelmäasiantuntijan Niilo Hakosen mukaan näistä tärkein on vaativuus, joka koostuu osaamisesta, tulosvastuusta, vastuusta ihmisistä, kuormittavuudesta ja työoloista.

Entä sitten kun ryhdytään todella maksamaan osaajille, asiantuntijoille tai johtajille? Mistä tulevat suuret ansiot?

Palkkiojärjestelmiin erikoistuneen Alexander Groupin toimitusjohtaja Yrjö Kopra on ennenkin hämmentänyt kommenteillaan.

– Palkkaerot saisivat olla isommat. Samaa työtä tekevien ihmisten tuottavuuserot ovat suuremmat kuin halutaan myöntää, Kopra sanoi Ilta-Sanomissa viime keväänä.

Nyt hän jatkaa keskustelua:

– Ensin hinnoitellaan työtehtävän arvo. Ei sitä, kuka sen tekee. Kaikkein eniten maksetaan vaativista tehtävistä, joihin on vaikea saada osaavia tekijöitä. Vähiten maksetaan niistä töistä, joissa tekijä on helpoimmin korvattavissa.

Kopra: Vaikeista töistä pitää maksaa enemmän

Vaikeita töitä Kopran mukaan ovat ne, joissa itsenäisyyden aste on suuri, ja joissa kuuluu tehdä päätöksiä suurissa asioissa. Tyypillistä niissä on myös päätösten nopeus, laajuus ja monimutkaisuus.
Näihin tehtäviin on hänen mukaansa vaikea saada osaajia. Toisaalta tässä ovat vasta kuukausipalkan perusteet.

– On sitten aivan eri asia, miten työ on hoidettu. Tehdäänkö se välttävästi, tyydyttävästi, hyvin vai aivan käsittämättömällä suvereniteetilla. Sekin voi näkyä myös kuukausipalkassa, mutta mielestäni sen tulisi näkyä nimenomaan kannustimissa.

– Katsokaa, miten Nokiaa ja Ericssonia johdettiin 1990-luvulla. Se näkyi palkkioissa. Erot voivat olla suurta kertaluokkaa.

Tätä eivät ihmiset jaksa Kopran mukaan ymmärtää:

– Suomen paras lääkäri on sata kertaa parempi kuin huonoin lääkäri. Hänen tulisi saada sata kertaa enemmän palkkaa.

Kopran mukaan osaajien tulisi mittauttaa palkkansa kysynnän ja tarjonnan mukaan. Hän ottaa esimerkiksi autonkuljettajan työn:

– HKL:n bussikuski joutuu ajamaan vilkkaassa liikenteessä. Formulakuski saa ajaa yhdensuuntaista tyhjää rataa. Tähän toiseen työhön ei kuitenkaan ole tarjolla paljon osaajia.

Sarasvuo: Riskistä maksetaan

Työhön käytetty aika, työhön liittyvä vastuu rahasta ja ihmisistä, yhteiskunnallinen vastuu, osaaminen sinänsä, pula osaajista, organisaation koko, organisaation kansainvälisyyden aste ja taloudelliset tulokset. Eivätkö siinä olisi jo palkkauksen perusteet, kun arvioidaan huippupalkkoja?

– Yksi puuttuu ja se on sosiaalisen äkkikuoleman riski. Se koskee niin huippumyyjiä, artisteja, urheilijoita kuin toimitusjohtajia ja yrittäjiä, yritysten sparraajana 20 vuotta leipänsä ansainnut Jari Sarasvuo Trainers' Housesta sanoo.

Hänen mukaansa palkat ja palkkiot määräytyvät – silloin kun ne pääsevät vapaasti määräytymään – ihmiseen liitetyn arvon koettuna vaihtoehtoiskustannuksena. Eli: miten kallista tai hankalaa on korvata se hyöty, minkä ihminen työyhteisölleen tuottaa.

– Miksi jotkut myyjät saavat 15 000 euroa kuukaudessa? Siksi, että heidän tilalleen pitäisi palkata neljä uutta. Tiedän myyjiä, jotka ansaitsevat jopa 100 000 euroa kuussa. Mikä on heidänlaisensa synnyttämä käyttökate ja arvo – puhumattakaan asiakaskontakteista. Arvo on myös muutakin kuin rahaa, Sarasvuo muistuttaa.

"Maailma ei ole reilu paikka"

Johtajien huippupalkoista hän muistuttaa, että maailma ei ole reilu paikka.

– Maailma ei ole symmetrinen ja harmoninen, jossa johtajien palkka noudattaisi lineaarisesti heidän älykkyyttään, ahkeruuttaan tai tuloksiaan.

Sarasvuon mukaan jotkut ovat vain sattuneet olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa, ja heillä on ollut neuvotteluvoimaa.

– Olenko takinkääntäjä vai olenko oppinut? Havaintoja on vain ollut niin paljon. Ottamatta kantaa kehenkään, olen pannut merkille, että kompensaatiot joissakin tapauksissa – varsinkin irtisanomistilanteissa – ovat olleet suhteettoman korkeat.

Sarasvuo palaa vastuuseen ihmisistä, ihmiskohtaloista.

– Miksi niin tärkeä ihminen kuin opettaja, saa niin vähän palkkaa, hän kysyy ja vastaa, että opettajan työtä ei mitata.

– Kun hyötyä tai arvoa opitaan mittaamaan, parhaat saavat kohtuuttomasti enemmän ja muut jäävät hyödykkeistyneen neuvotteluasemansa armoille.

Sarasvuon mukaan sekä työnantaja että liitot pysyvät silloin tyytyväisinä, sillä palkkasummat pysyvät maltillisina ja liitot saavat pitää jäsenensä.