"Koska korotus on kohtuuton, emme allekirjoita toistaiseksi sopimusta. Siitä ei ole neuvoteltu meidän kanssa kertaakaan, se on saneltu."

Otsikon lainaus on Veli-Martti Kauhajärveltä, joka on yhden Helsingin kaupungin korkeimmillaan 18-kertaisia vuokrakorotuksia vastustavan taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Asuntojen vähyydestä kärsivässä pääkaupungissa kaupungin johto aikoo nostaa huomattavasti asuntojen tonttivuokria, joka heikentää kasvavan vähävaraisten joukon asumisen mahdollisuuksia alueella.

Kapungin asuntopolitiikan kohtuullistamista vaativan kansalaisliikkeen perustelut korotusten alentamisesta eivät ole saaneet kannatusta kaupungin poliittiselta johdolta. Technopolis-kiinteistösijoitusyhtiön pyyntö saada alennus omiin tonttivuokriinsa puolestaan hyväksyttiin kaupunginvaltuuston toimesta aiemmin.


HS 7.12.2010
Kapinoivat taloyhtiöt kieltäytyvät vuokrankorotuksista Helsingissä

Kymmenkunta helsinkiläistä taloyhtiötä aikoo kieltäytyä maksamasta ensi vuoden alusta nousevaa tontin vuokraa Helsingin kaupungille.

"Koska korotus on kohtuuton, emme allekirjoita toistaiseksi sopimusta. Siitä ei ole neuvoteltu meidän kanssa kertaakaan, se on saneltu", sanoo Veli-Martti Kauhajärvi, käpyläläisen As. Oy Maaliviivan hallituksen puheenjohtaja.

Kauhajärvi myöntää, että viime vuodet vuokra on ollut alhainen eli alle 10 senttiä neliöltä. Uudessa sopimuksessa se nousisi nykyisestä asteittain lähes 18-kertaiseksi. Ensi vuoden alusta vuokraa tulisi lisää 85 senttiä neliöltä ja 1,70 euroa vuonna 2020.

Taloyhtiöt ihmettelevät, miksei kaupunki tarjoa mahdollisuutta ostaa tonttia.

Vuokrasopimus loppuu vuoden vaihteessa noin sadalta tontilta, jotka ovat etupäässä Herttoniemessä, Käpylässä, Oulunkylässä, Vallilassa, Hermannissa, Malmilla, Haagassa, Maunulassa ja Tapaninkylässä.

Korotuksen suuruus riippuu kaupunginosasta sen mukaan, mikä on maan markkinahinta. Asumiskulut nousevat 1,46–2,77 eurolla asuinneliöltä vuonna 2020.

Vuoteen 2015 mennessä umpeutuu lisäksi 150 vuokrasopimusta ja 2020 vielä 750 sopimusta. Korotusten alaisissa taloissa asuu kymmeniätuhansia helsinkiläisiä.

Kaupunki perii asuntoyhtiöiltä tonttivuokria yhteensä noin 72 miljoonaa euroa vuodessa.

Kiinteistölautakunta käsittelee taloyhtiöiden oikaisuvaatimuksia joulukuun puolessa välissä.

Tutkimus: Elintarvikeketjun jätteiden jalostus hillitsisi ilmastonmuutosta

Helsingin sanomat 2.12.2010:

Elintarvikeketjun jätteenä syntyvien biomassojen hyödyntäminen energiaksi tai lannoitteiksi hillitsisi ilmastonmuutosta ja vesistöjen rehevöitymistä. Lisäksi se loisi uusia työpaikkoja, arvioi Tekesin ja useiden tutkimuslaitosten yhteinen tutkimus.

"Suurin haaste on toiminnan saaminen kannattavaksi"; erikoistutkija Helena Kahiluoto Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta kertoo.

Ympäristön jatkuvuuden tehokas varmistaminen joutuu usein ristiriitaan kannattavan liiketoiminnan tavoitteiden kanssa. Hinnat ja kustannukset eivät ota järjestelmällisesti huomioon kauppatapahtumien ulkoisvaikutuksia. Ympäristön säilyvyyden varmistamiseksi tarvittavat lisäinvestoinnit voidaan jättää hoitamatta niin kauan kuin liiketoiminta vain on kannattavaa, ja seuraukset jäävät toisten maksettavaksi useimmiten joko verorahojen tai hoitamattomien ympäristötuhojen muodossa.


HS 2.12.2010
Tutkimus: Elintarvikeketjun jätteiden jalostus hillitsisi ilmastonmuutosta

Elintarvikeketjun jätteenä syntyvien biomassojen hyödyntäminen energiaksi tai lannoitteiksi hillitsisi ilmastonmuutosta ja vesistöjen rehevöitymistä. Lisäksi se loisi uusia työpaikkoja, arvioi Tekesin ja useiden tutkimuslaitosten yhteinen tutkimus.

"Suurin haaste on toiminnan saaminen kannattavaksi"; erikoistutkija Helena Kahiluoto Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta kertoo.

Tutkimuksen mukaan kannattavimpia olisivat suuriin taajamiin sijoitettavat käsittelylaitokset, joissa raaka-aineesta voitaisiin periä jätehuoltomaksu. Koko lämmöntuotanto saataisiin kaukolämpöverkkoon korvaamaan uusiutumatonta energiaa.

Käsittelylaitoksen tuottama lämpö voitaisiin käyttää myös lämpöä tarvitsevissa tuotantolaitoksissa kuten kasvihuoneissa tai elintarviketeollisuudessa.

Suurin osa biomassoista syntyy maatalouden sivutuotteista. Kyse on siis eläinten lannasta. Pelkästään niiden varassa biojalostamotoiminta on kuitenkin Kahiluodon mukaan vaikea saada kannattamaan, varsinkin jos käsittely sijoitetaan maatiloille.

Parhaat hyödyt vesistöille syntyisivät, jos kaikkien maatalousmassojen ravinteet saataisiin levitettyä pelloille korvaamaan keinolannoitteita, sanoo erikoistutkija Juha Grönroos Suomen ympäristökeskuksesta. Se lisäisi työtä alueille tuomalla biomassojen korjuuta, käsittelyä ja levitystä.

Tutkimus on osa Tekesin BioRefine-ohjelmaan kuuluvaa JaloJäte-hanketta, joka arvioi elintarvikeketjun jätemassoja hyödyntävän biojalostamotoiminnan mahdollisuuksia Etelä-Savossa ja Satakunnassa

TS: Tuloerojen kasvu jakaa Suomen kahtia

Taloussanomat:

"Tilastokeskuksen mukaan keski- ja pienituloisten välistä tuloeroa kuvaava pienituloisuusaste nousi vuosina 1997–2008 Suomessa enemmän kuin muualla Euroopassa. Esimerkiksi Irlanti, Ranska, Kreikka, Itävalta ja Portugali ovat onnistuneet alentamaan pienituloisuusastettaan."

Tulo- ja varallisuuserojen kasvu heijastuu suoraan myös vaikutus- ja päätöksentekomahdollisuuksiin. On tutkimustietoa siitä, että tuloerojen kasvaessa varakkaampi väestönosa pystyy käyttämään ja käyttää varallisuutensa suomia mahdollisuuksia asemansa etabloimiseen ja parantamiseen entisestään. Näin epätasa-arvoinen kehitys kärjistyy, markkinamekanismien ollessa kykenemättömiä vaikuttamaan tasa-arvoistavasti vaurauden tuoman poliittisen päätöksenteon etulöyntiaseman korjaamiseen.

Lue myös aiempi kirjoitus:
New York Timesin kolumni: Kasautuva varallisuus ja politiikka


TS 5.12.2010
Tuloerojen kasvu jakaa Suomen kahtia

Miten rahatilanteesi kehittyi 1990-luvun puolivälin ja vuoden 2008 välillä? Jos kerrot tulojesi kasvaneen reippaasti, kuulut todennäköisesti hyvätuloisiin. Jos vastaat: surkeasti, saatat kuulua pienituloisimpaan kymmenekseen.

Suomen talous kasvoi erittäin nopeasti 1990-luvun laman jälkeen, mutta toistakymmentä vuotta jatkuneesta kasvusta ei herunut hyvää kaikille. Kansantaloustieteen professori Matti Tuomala Tampereen Yliopistosta kertoo, että tuloerot ovat kasvaneet erittäin jyrkästi.

– Huipputuloisilla käytettävissä olevien tulojen kasvu on maailmanennätysluokkaa. Samaan aikaan suhteellinen köyhyys on kasvanut.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1993 parhaiten ansaitsevan kymmeneksen osuus kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista oli 18 prosenttia ja huonoiten hankkivan kymmeneksen 5 prosenttia. Vuoden 2007 lopussa osuudet olivat 24 ja 4 prosenttia.

Finanssikriisistä alkanut lama kutisti suurituloisten tuloja ja rikkaimman kymmenyksen tulot heikkenivät etenkin myyntivoittojen pienenemisen takia. Myös pienituloisten käytettävissä olevat tulot laskivat, koska perusturva heikkeni ja asumiskustannukset suurenivat.

Vaikka tuloerot vuonna 2008 supistuivat, trendi ei asiantuntijoiden mukaan itsestään muutu.

Suomi ei ole tasa-arvon onnela

Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori Heikki Hiilamo arvioi, että Suomi ei ole enää tasa-arvon onnela, mutta ei myöskään räikeä eriarvoisuuksien maa – ainakaan vielä.

Pitkäaikaistyöttömyyden, pitkäaikaisen toimeentulotuen, lastensuojelun tarpeen sekä alkoholikuolemien kasvun perusteella pahoinvointi näyttää lisääntyneen selvästi. Hiilamon mukaan eriarvoisuuden suureneminen näkyy yhä vakavampina yhteiskunnallisina ongelmina, jos mitään ei tehdä.

Hiilamo viittaa brittiläisten Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin kirjaan The Spirit Level. Sen keskeisin viesti on, että eriarvoisuuden lisääntyminen ei kurjista vain häviäjien asemaa, vaan koskee enemmistöä. Se lisää paitsi kustannuksia myös pelkoa ja eristäytymistä.

Mitä suuremmiksi tuloerot kasvavat, sitä enemmän Tuomalan mielestä nakerretaan sosiaalivakuutusvaltion perustaa, jossa jokaisen lähtökohdat ovat suunnilleen samanlaiset.

– Köyhyyden periytyminen on ehkä keskeisin huolenaihe, hän sanoo.

Työn menettäminen ja etenkin pitkäaikaistyöttömyys ovat tie köyhtymiseen ja syrjäytymiseen. Jo nyt on nähtävissä, että kotitausta vaikuttaa yhä enemmän lasten menestymiseen. Esimerkiksi toimeentulotukiasiakkaiden lapsilla on muihin verrattuna 2,5-kertainen todennäköisyys ajautua itsekin toimeentulotukiluukulle.

Nykyiseen köyhyyteen liittyy Tuomalan mielestä enemmän näköalattomuutta kuin vaikkapa sotien jälkeiseen köyhyyteen. Silloin pääosa väestöstä oli pienituloisia, mutta tulevaisuudenusko oli luja. Nyt moni vähävarainen junnaa päivästä toiseen, eikä juuri keksi mahdollisuuksia tilanteensa parantamiseen.

Oletko ylä- vai alakerran väkeä?

Hiilamon mielestä eriarvoistuminen voi vaikuttaa siihen, miten suomalaiset sitoutuvat yhteiskuntaansa ja suhtautuvat verojen maksuun. Verojenmaksuhalukkuus saattaa heiketä, jos ei ajatella, että veroilla tuetaan meidän kaikkien hyvinvointia.

– Yksi kehityskulku on, että vaurain porukka irtisanoutuu julkisen palvelujärjestelmän rahoittamisesta. Ulkoistamis- yksityistämishankkeet esimerkiksi kunnissa selittyvät jo nyt osin tätä kautta, Tuomala sanoo.

Jakautuminen kahden tai jopa kolmen kerroksen väkeen näkyy jo terveydenhuollossa etenkin kasvukeskuksissa, joissa on valinnaisia hoitopaikkoja. Köyhimmät jonottavat terveyskeskuksissa, joiden palvelut heikkenevät julkisen sektorin supistusten vuoksi. Töissä käyvät käyttävät työterveyshuoltoa ja varakkaimmat ostavat yksityisiä lääkäripalveluita.

Kuntien rahavaikeudet eivät näytä hellittävän, mikä lisää yksityistämispaineita entisestään. Tuomala pitää hyvin mahdollisena, että tämä jyrkentää kahtiajakoa.

Verotuksen muutos jyrkensi tuloeroja

Tuloerojen kasvu liittyy Hiilamon mukaan kansainvälisen työnjaon syventymiseen ja työmarkkinoiden eriytymiseen, mikä on kasvattanut palkkaeroja. Globalisaatio on myös edistänyt työttömyyttä, sillä yritykset ovat siirtäneet tuotantolaitoksiaan Suomesta halvempiin maihin.

Pelkästään yleistä kehitystä emme voi silti syyttää, sillä Suomessa tuloerot ovat kasvaneet enemmän kuin monessa muussa maassa.

Tilastokeskuksen mukaan keski- ja pienituloisten välistä tuloeroa kuvaava pienituloisuusaste nousi vuosina 1997–2008 Suomessa enemmän kuin muualla Euroopassa. Esimerkiksi Irlanti, Ranska, Kreikka, Itävalta ja Portugali ovat onnistuneet alentamaan pienituloisuusastettaan.

– Verotuksen muutos on tärkeä syy tuloerojen kasvuun, sanovat asiantuntijat.

Suomessa siirryttiin laman jälkeen pääomatulojen progressiivisesta verotuksesta suhteelliseen verotukseen. Myös omaisuuteen perustuvaa verotusta ja tuloveroja on lievennetty.

– Ylimmän yhden prosentin vaurastuminen johtuu siitä, että on mahdollistettu ansiotulojen muuntaminen pääomatuloiksi. Sitä kautta eniten ansaitsevilta saadut verotulot ovat pienentyneet, Tuomala sanoo.

Hänen mukaansa suurituloisimmilla on nyt parhaat mahdollisuudet minimoida verotustaan.

– Mikään ei muutu, jollei verojärjestelmää muuteta, hän huomauttaa.

Verotus kiristyy, kuka hyötyy?

Eriarvoistuminen on noussut keskusteluun viime aikoina useissa länsimaissa. Esimerkiksi EU:ssa pyritään vähentämään köyhyysriskissä elävien kansalaisten joukkoa 20 miljoonalla henkilöllä kymmenessä vuodessa.

Maailmanlaajuisen talousmyllerryksen vuoksi monen valtion budjetit ovat pahasti alijäämäiset. Jotta maat saisivat taloutensa kuntoon, niiden on kiristettävä veroja. Hiilamon mukaan avainkysymys on, käytetäänkö varoja myös köyhimpien aseman parantamiseen.

– Se on iso poliittinen valinta, joka on tehtävä lähivuosina.

TS: Irlanti voi vielä kieltäytyä hätäluotoista

Talousasiantuntijat neuvovat Irlantia kieltäytymään maksamasta irlantilaisten pankkiirien toiminnan kustannukset julkisen sektorin leikkauksia ja maan veropolitiikkaa sanelevilla, kohtuuttomilla hätälainoilla.

Kalifornian yliopiston taloustieteen professori Barry Eichengreenin kommentit Taloussanomien artikkelista:

"[...]Oikeudenmukaisinta Irlannin kansaa kohtaan olisi kaataa liian suurten luottoriskien aiheuttamat tappiot niiden taakaksi, jotka ovat noita luottoriskejä ottaneet.

Irlannin tapauksessa oikea osoite ovat Saksan, Ranskan ja Britannian ja muiden EU-maiden pankit.

Jos pankkien pääomat eivät kestä Irlannista koituvia tappioita, Eichengreenin mielestä on ennemmin Saksan, Ranskan ja Britannian veronmaksajien asia vahvistaa omien pankkiensa pääomia kuin sälyttää lasku irlantilaisten kontolle niin kuin EU:n "pelastuspaketti" tekee."

TS 5.12.2010
Irlanti - Just Say No

Irlannin parlamentti saa tiistaina eteensä hallituksen esityksen saarivaltion ensi vuoden tulo- ja menoarvioksi.

Budjettiesitys on mittavine julkisen talouden kiristystoimineen esimakua Irlannille luvattujen hätäluottojen seurauksista. Tuo esitys voi myös kaataa hallituksen – ja välillisesti se voi jopa johtaa Irlannin irtisanomaan viime viikonlopun tukisopimukset.

Jos näin käy, eurokriisi voi siirtyä pikavauhtia juuri siihen loppunäytökseen, jota suurten euromaiden ja EU:n talouspäättäjät ehdoin tahdoin Irlanninkin hätäluotoilla yrittävät väistellä.

Totuuden hetki voi koittaa ensi vuoden alkupuolella, kun Irlanti näillä näkymin menee ensin ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin ja heti perään vaihtaa hallituksen.

Jo nyt kasvava joukko talouden riippumattomia asiantuntijoita neuvoo Irlantia sanomaan muiden maiden kohtuuttomille hätäluotoille "ei kiitos".

"Hätäluotot ovat katastrofi"

Näillä näkymin Irlannin valtiolla ei ole toivoa yksityisestä rahoituksesta pitkään aikaan, ei ehkä vuosiin. Saarivaltio ei selviydy veloistaan ja mittavista takausvastuistaan.

Suomen ja muiden euromaiden, EU:n ja IMF:n Irlannille paketoima "tuki" varmistaa muutaman lähivuoden maksuvalmiutta.

Sen sijaan yhteensä 85 miljardin euron hätäluotot eivät vähennä ylivelkaisen valtion velkakuormaa senttiäkään, vaan kasvattavat sitä entisestään. Hätäluotot eivät kevennä senttiäkään myöskään Irlannin velanhoitokustannuksia, vaan päinvastoin niitäkin hätäluotot kasvattavat.

Näin on päätellyt iso joukko talouden ja rahoituksen asiantuntijoita niin rahoitusmarkkinoiden suurpankeissa kuin suursijoittajia neuvovissa analyysiyhtiöissä.

Nyt saman lohduttoman johtopäätöksen on tehnyt joukko kansainvälisen talouden nimekkäitä tutkijoita, kuten kautta maailman arvostetut talousprofessorit Barry Eichengreen ja Kevin O'Rourke.

Eichengreen täräyttää suoraan, että Irlannille sovitut hätäluotot eivät suinkaan torju katastrofia, vaan ne ovat katastrofi.

O'Rourke kehottaa Irlantia hylkäämään hätäluotot.

Tuki vie Irlannin velkadeflaatioon

Kansainvälisen talouden ja maailman rahoitusmarkkinoiden kehityksen johtaviin asiantuntijoihin kuuluva yhdysvaltalainen Barry Eichengreen on aiemmin kirjoituksissaan yleensä korostanut euron ja euroalueen vahvuuksia.

Nyt hän on pettynyt ja suorastaan raivoissaan. Turhautunut kiukku hehkuu Eichengreenin tulisessa mielipidekirjoituksessa, jonka saksalainen talouslehti Handelsblatt julkaisi keskiviikkona.

Kirjoitus on jyrkkä vastalause euromaiden, EU:n ja IMF:n viime viikonloppuna Irlannille kokoaman "tukipaketin" ehtoja vastaan.

Eichengreenin mukaan Irlannin "pelastuspaketti" upottaa maan yhä syvemmälle velkasuohon ja tekee velkojen maksamisen yhä suuremmalla varmuudella lopulta mahdottomaksi.

Tukiehdot pakottavat hänen laskelmiensa mukaan Irlannin maksamaan jo muutaman vuoden kuluttua lainojen korkoina ja lyhennyksinä yli kymmenen prosenttia vuotuisesta kansantuotteesta ulkomaisille rahoittajille.

– Ensin tukiehtojen vaatimat menoleikkaukset ja veronkorotuksen painavat kansantuotteen supistuvan talouden kierteeseen, ja sen lisäksi luottoehdot vievät kasvavan osan tuosta supistuvasta kansantuotteesta rahoituskuluina maasta pois, Eichengreen tiivistää.

Hänen mukaansa muut euromaat, EU ja IMF pakottavat Irlannin suoraa päätä sellaiseen velkadeflaation kuolemankierteeseen, jonka vaaroista taloustieteilijä Irving Fisher varoitti talouspäättäjiä jo 1930-luvun lamavuosina.

"Tappiot kuuluvat ulkomaisille pankeille"

Eichengreenin mukaan ainoa keino Irlannin selviytymiseen on maan varsinaisen ongelman korjaaminen. Hänen mielestään Irlannin ongelma on yksinkertaisesti liian suuri velkamäärä ja siihen liittyvä pysyvä maksukyvyttömyys.

– Irlanti pääsee jaloilleen ainoastaan maan velkarasitusta keventämällä, Eichengreen kirjoittaa.

Tämä taas tarkoittaisi hänen mukaansa valtion ja maan suurten pankkien suorasukaisia velkasaneerauksia.

Hänen mielestään pankkien tai valtion yksityisiäkään rahoittajia on turha säästellä. Etenkin elinkelvottomissa pankeissa yksityisten rahoittajien pitäisi hänen mukaansa menettää sijoituksensa vaikka kokonaisuudessaan.

Eichengreenin mukaan velkasaneerausta on vastuutonta lykätä, kun saneeraus on joka tapauksessa edessä. Viime viikonlopun "pelastuspaketti" ainoastaan lykkää saneerausta – ja samalla kasvattaa saneerattavaa velkamäärää ja kansan taakkaa.

Eichengreenin mielestä oikeudenmukaisinta Irlannin kansaa kohtaan olisi kaataa liian suurten luottoriskien aiheuttamat tappiot niiden taakaksi, jotka ovat noita luottoriskejä ottaneet.

Irlannin tapauksessa oikea osoite ovat Saksan, Ranskan ja Britannian ja muiden EU-maiden pankit.

Jos pankkien pääomat eivät kestä Irlannista koituvia tappioita, Eichengreenin mielestä on ennemmin Saksan, Ranskan ja Britannian veronmaksajien asia vahvistaa omien pankkiensa pääomia kuin sälyttää lasku irlantilaisten kontolle niin kuin EU:n "pelastuspaketti" tekee.

Irlannin hätälainat väärää lääkettä

Professori Eichengreenin tavoin monipuolisesti Euroopan taloushistoriaan perehtynyt talousprofessori Kevin O'Rourke on samaa mieltä Irlannin "pelastuspaketin" kohtuuttomuudesta.

Itsekin irlantilainen O'Rourke on tällä viikolla kirjoittamassaan avoimessa kirjeessä suositellut maanmiehilleen jopa hätäluottojen torjumista. Kirjeen on julkaissut esimerkiksi taloussivusto Eurointelligence.

Hänestä on sietämätöntä ja kohtuutonta panna irlantilaiset veronmaksajat yksin vastaamaan pääosin kansainvälisen rahoituksen turvin liian suuriksi kasvaneiden pankkien tappioista, kun taas pankkien ulkomaiset rahoittajat pääsevät pälkähästä.

O'Rourken mukaan Irlannin hätäluotot eivät ainoastaan sälytä velkakriisin laskua väärään osoitteeseen, vaan ne myös välttelevät varsinaista ongelmaa.

Hänestä Irlannin kriisi on vain yksi ilmentymä koko Euroopan laajuisesta ongelmasta, joka on liian suuri julkinen velka ja todellisiin luottoriskeihin verrattuna liian hutera pankkijärjestelmä.

– Oikea ratkaisu olisi tarttua itse ongelmaan ja muuttaa pankkien velkavastuita osakepääomaksi samaan aikaan kautta Euroopan. Näin pankkiriskit supistuisivat ja pankkien pääomat vahvistuisivat.

Islanti saanut apua valuutalta

O'Rourken ja esimerkiksi suursijoittajia neuvovan BCA Research -analyysiyhtiön mukaan Irlanti on suurin piirtein yhtä pahassa pinteessä kuin vielä pienempi saarivaltio Islanti oli kriisin varhaisemmissa vaiheissa.

Islannin ja Irlannin välillä on kuitenkin kaksi suurempaakin eroa kuin "yksi kirjain ja kuusi kuukautta" niin kuin rahoitusmarkkinoiden suorasukaisen huumorin tuottama sutkaus kuului.

Ensimmäinen suuri ero on valuutta, joka Islannissa on oma kruunu mutta Irlannissa suvereeniin määräämisvaltaan nähden vieras euro.

Islannin kruunun arvo romahti syvimmillään jopa 60 prosenttia suhteessa euroon tai Yhdysvaltain dollariin, kun pankkikriisi kävi kovimmilla kierroksilla. Tuo romahdus kasvatti Islannin ulkomaisten velkojen kruunuarvoa, mutta samalla maan vienti sai kipeästi kaipaamaansa starttiapua.

Irlannissa on toisin, sen valuuttakurssi suhteessa muihin euromaihin on luonnollisesti pysynyt läpi koko kriisin prikulleen ennallaan, onhan kyse yhdestä ja samasta yhteisvaluutasta.

Suhteessa esimerkiksi dollariin euro on vuodessa hieman vahvistunut mutta puolessa vuodessa taas hivenen heikentynyt.

Jos Irlannin pitäisi saada Islannin kruunun devalvoitumista vastaava "vetoapu" palkkojen alennuksilla ja muilla niin sanotun sisäisen devalvaation keinoilla, tämä tuskainen tie on vasta alkanut.

Islannin kansantuote ja esimerkiksi palkansaajien ansiot ovat jo kasvussa, kun taas Irlannissa kumpikin mittari sukeltaa.

Irlantiin mallia Islannin kriisistä

Toinen suuri ero Islannin ja Irlannin välillä on se, että Islanti sanoi "kiitos ei", kun sitä vaadittiin korvaamaan maan pankeissa näppinsä polttaneiden ulkomaisten rahoittajien tappiot.

Professori Kevin O'Rourken mielestä irlantilaisten pitäisi ottaa mallia Islannista – ja antaa maan pankkien ulkomaisten rahoittajia kärsiä itse omat tappionsa.

– Kriisin tarttumisella muihin velkaisiin euromaihin, kuten Portugaliin ja Espanjaan, on aivan turha pelotella. Sehän on jo tapahtunut.

Jos Irlanti noudattaisi Islannin esimerkkiä ja antaisi ulkomaisten velkojien itse kärsiä tappionsa, olisi suurtenkin euromaiden ja EU:n pakko viimein tarttua velkakriisin todellisiin syihin.

BCA:n ekonomistit ovat samaa mieltä.

Heidän mukaansa Irlannin hätäluotot tai EKP:n tukitoimet eivät sammuta euroalueen rahoituskriisiä eivätkä ne estä valtioiden velkakriisiä leviämästä. Siihen pystyy vain pankkijärjestelmän vakavaraisuuden vahvistaminen mittavalla pääomittamisella.

Europolitiikan kiperiin kysymyksiin kuuluu, kenen tuo pääomittaminen – ja pankkien tappionsietokyvyn kohentaminen – pitäisi kustantaa.

Siitä Eichengreen, O'Rourke ja BCA:n ekonomistit ovat yhtä mieltä, että tehtävä ei ainakaan kuulu yksin irlantilaisille.

HS: Suomalaisten verotus hiipii kohti tasaveroa

Helsingin Sanomat:

"Köyhät osallistuvat yhteisiin menoihin yhä suuremmalla osuudella tuloistaan ja lähestyvät rikkaiden veroastetta", suomentaa kehityksen kansantaloustieteen professori Markus Jäntti Tukholman yliopistosta.

"Ilmeisesti nyt on hyväksytty se, että tulontasauksesta luovutaan. Tai tehdään sitä vain tulonsiirtojen kautta. Ymmärtävätkö äänestäjät tämän", Jäntti kysyy.

Jäntti muistuttaa kansalaisten pääsääntöisesti olevan huolissaan eriarvoisuudesta.

Kasvavat tuloerot keskittävät varallisuuden lisäksi myös vaikutusmahdollisuuksia, ja rikkovat yleisesti ihanteellisen yhteiskunnan kulmakivenä pidetyn mahdollisuuksien tasa-arvon periaatetta. Verotuksen progressio on yksi työkalu vaurauden keskittymisen tuomien haittavaikutusten (päätöksenteon ja mahdollisuuksien epätasa-arvo yhtenä) korjaamiseen.

Aiheeseen liittyvää: Omistussuhteet ja palkitseminen osallisuustalouden esimerkissä.


HS 28.11.2010
Suomalaisten verotus hiipii kohti tasaveroa

Progressiivisen verotuksen merkitys on heikentynyt. Suomalaiset maksavat siis aiempaa enemmän verojaan tasaveroina.

Ihmisten suoraan maksamista (välittömistä) veroista keskimäärin enää runsas viidennes on progressiivista valtion palkkaveroa, kun kymmenen vuotta sitten osuus oli vielä kolmannes.

Kun huomioon otetaan myös välillinen verotus, progression osuus vähenee entisestään. Päivittäisestä ruuasta, bussimatkoista, sähköstä, vedestä, bensasta ja ostoksista maksettavat arvonlisä-, polttoaine- ja sähköverot ovat kaikki tasaveroja, jotka eivät huomioi ihmisen tulotasoa.

Jos asiaa katsotaan julkisen talouden näkökulmasta, veroista ja maksuista enää alle kymmenesosa kerätään progressiivisena verona.

"Valtion tuloveroa jo pitkän aikaa koko ajan kevennetty. Se on pääsyy kehitykseen", sanoo vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas Helsingin kauppakorkeakoulusta. Samalla välillisiä tasaveroja on korotettu.

Lisäksi tasaverona perittävän pääomatuloveron osuus on kasvanut, muistuttaa tutkija Marja Riihelä Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta.

Pääomatuloa saa omaisuudesta esimerkiksi korkoina, osinkoina tai vuokratuloina.

"Köyhät osallistuvat yhteisiin menoihin yhä suuremmalla osuudella tuloistaan ja lähestyvät rikkaiden veroastetta", suomentaa kehityksen kansantaloustieteen professori Markus Jäntti Tukholman yliopistosta.

"Ilmeisesti nyt on hyväksytty se, että tulontasauksesta luovutaan. Tai tehdään sitä vain tulonsiirtojen kautta. Ymmärtävätkö äänestäjät tämän", Jäntti kysyy.

Jäntti muistuttaa kansalaisten pääsääntöisesti olevan huolissaan eriarvoisuudesta.

Progressio tarkoittaa, että verot on suhteutettu ihmisen veronmaksukykyyn: mitä pienemmät ovat ihmisen tulot, sitä pienempi on myös veroprosentti.

Puhtaasti progressiivinen on valtion tulovero, jota peritään palkasta, eläkkeistä ja sosiaalietuuksista.

Tutkimus: Amerikkalaiset haluavat ottaa rikkailta ja antaa köyhille

Michael I. Norton & Dan Ariely:

While liberals and the poor favored slightly more equal distributions than conservatives and the wealthy, a large majority of every group we surveyed — from the poorest to the richest, from the most conservative to the most liberal — agreed that the current level of wealth inequality was too high and wanted a more equitable distribution of wealth. In fact, Americans reported wanting to live in a country that looks more like Sweden than the United States.

Harvardin ja Duken yliopiston tutkijat Norton ja Ariely teettivät kyselytutkimuksen, jonka tuloksien mukaan yhdysvaltalaiset haluavat vähentää voimakkaasti tuloeroja. Yhdysvaltalaiset arvioivat vastauksissaan vallitsevat tuloerot reilusti alakanttiin, mikä entisestään vahvisti tutkijoiden näkemystä siitä, että kansalaiset haluavat "ottaa rikkailta ja antaa köyhille."

LA Times 8.11.2010
Spreading the wealth

The gap between the wealthiest Americans and the poorest is bigger than at any time since the 1920s — just before the Depression. According to an analysis this year by Edward Wolff of New York University, the top 20% of wealthy individuals own about 85% of the wealth, while the bottom 40% own very near 0%. Many in that bottom 40% not only have no assets, they have negative net wealth.

A gap this pronounced raises the politically divisive question of whether there is a need for wealth redistribution in the United States. This central question underlies such hot-button issues as whether the Bush tax cuts should be allowed to expire and whether the government should provide more assistance to the poor. But before those issues can be addressed, it's important to understand how Americans feel about the country's increasing economic polarity.

We recently asked a representative sample of more than 5,000 Americans (young and old, men and women, rich and poor, liberal and conservative) to answer two questions. They first were asked to estimate the current level of wealth inequality in the United States, and then they were asked about what they saw as an ideal level of wealth inequality.

In our survey, Americans drastically underestimated the current gap between the very rich and the poor. The typical respondent believed that the top 20% of Americans owned 60% of the wealth, and the bottom 40% owned 10%. They knew, in other words, that wealth in the United States was not distributed equally, but were unaware of just how unequal that distribution was.

When we asked respondents to tell us what their ideal distribution of wealth was, things got even more interesting: Americans wanted the top 20% to own just over 30% of the wealth, and the bottom 40% to own about 25%. They still wanted the rich to be richer than the poor, but they wanted the disparity to be much less extreme.

But was there consensus among Americans about their ideal country? Importantly, the answer was an unequivocal "yes." While liberals and the poor favored slightly more equal distributions than conservatives and the wealthy, a large majority of every group we surveyed — from the poorest to the richest, from the most conservative to the most liberal — agreed that the current level of wealth inequality was too high and wanted a more equitable distribution of wealth. In fact, Americans reported wanting to live in a country that looks more like Sweden than the United States.

So, if Americans say they want a country that is more equal than they believe it to be, and they believe that the country is more equal than it actually is, the question becomes how we lessen these disparities. Our survey didn't ask what measures people would be willing to support to address the wealth gap. But to achieve the ideal spelled out by those surveyed, about 50% of the total wealth in the United States would have to be taken from the top 20% and distributed to the remaining 80%.

Few people would argue for an immediate redistribution of 50% of the nation's wealth, and such a move would unquestionably create chaos. In addition, despite the fact that individual Americans give large amounts to charitable causes each year — in effect, a way of transferring wealth from the rich to the poor — the notion of government redistribution raises hackles among many constituencies.

Despite these reservations, our results suggest that policies that increase inequality — those that favor the wealthy, say, or that place a greater burden on the poor — are unlikely to reflect the desires of Americans from across the political and economic spectrum. Rather, they seem to favor policies that involve taking from the rich and giving to the poor.

Michael I. Norton is an associate professor of business administration at the Harvard Business School; Dan Ariely is the James B. Duke Professor of Behavioral Economics at Duke University and the author of "The Upside of Irrationality: The Unexpected Benefits of Defying Logic at Work and at Home."

Tutkija: Kansalaiset maksavat Irlannin rahoitussektorin huimat velat

Valtiotieteen professori Leo Panich toteaa Real Newsin haastattelussa, että Irlanti ei aiheuttanut itse velkakriisiään. Irlannin ongelmat perustuvat Yhdysvaltojen rahoitussektorin aiheuttaman kriisin jälkiseurauksiin. Panichin mukaan irlantilaiset pankit pelasivat uhkapeliä luomalla asuntomarkkinakuplan, ja kun uhkapeli epäonnistui, valtio lupautui kuittaamaan jättimäiset velat valtion kassasta. Irlantilaiset joutuvat maksamaan jättimäiset kustannukset pankkikriisistä, jonka syntymiseen heillä ei ollut osuutta. Kriisin seurauksena Irlanti asetetaan talouskuurille, jonka seurauksena muun muassa julkisia palveluja ollaan leikkaamassa tuntuvasti.

Real News 29.11.2010

Thousands Protest Irish Nightmare Economy

PAUL JAY, SENIOR EDITOR TRNN: Welcome back to The Real News Network. Over the weekend in Ireland, thousands of people demonstrated against austerity measures and against bearing the burden of the Irish crisis. Just how did the Irish miracle turn into the Irish nightmare? Now joining us from Toronto is Leo Panitch. He's a distinguished research professor at York University, teaches political science there, and he's the author of the book In and Out of Crisis: The Global Financial Meltdown and Left Alternatives. Thanks for joining us again, Leo.

LEO PANITCH, PROF. POLITICAL SCIENCE, YORK UNIVERSITY: Hi, Paul.

JAY: So, in your view, how do we get from this miracle economy of Ireland with so low unemployment, and apparently a booming middle class, to bust?

PANITCH: Well, we got to it via the bust of the financial sector that Ireland certainly didn't cause. It was very much a American-made crisis. But insofar as a good part of the Irish boom involved Irish Banks borrowing short in order to lend long to their property boom, and to some extent to lend to foreign investors who were creating jobs, a lot of them American companies but borrowing from Irish Banks, the result of that when the financial boom ended in the United States was that the knock-on effect meant that Irish banks were virtually bankrupt. And one of the first places on the face of the earth that that was felt apart from Iceland was Ireland, and the Irish government immediately guaranteed all bank deposits. And insofar as they did so, they socialized, took onto the public shoulders the private debt of the banks. And you see the consequences.

JAY: So people are saying what happened is the banks bet, helped create a real estate bubble in Ireland. They bet on it, they lost the bets, and now the Irish people are being asked to bail them out. Is that a fair [inaudible]

PANITCH: Yeah. And, you know, Ireland didn't have a large public sector deficit, but it now does by virtue of having taken on the burden of the private sector banking deficit. And the result of that is what you see with the Irish debt, the Irish fiscal debt, the banking sectors, especially in Europe, who provided most of this lending, not being willing to, as I said before, roll over that debt, not being willing to, in other words, lend any more when Irish bonds come due.

JAY: Paul Krugman wrote a piece recently where he compares what happened in Ireland to Iceland, where he said Iceland took a different approach towards a somewhat similar situation. What do you make of that?

PANITCH: Yeah. They tried to make the Dutch and the British bear some of the burden and came under a lot of pressure from the Dutch and the British for this and had to compromise somewhat, but they did spread it around a little. But you shouldn't think that the Icelandic people [inaudible] to carry most of that burden they have. Now, I must say, this is now a larger situation. And when the Germans, who always do this, since they never want to take responsibility for this themselves, it always falls more on the American state to organize the bailout. The Germans said that in the future, beginning in 2013, the banks ought to be taking some of the haircut themselves, rather than have the EU states lend--or the IMF for the Americans--lend the Irish state the money, provided they engage in this terrible austerity program. And as soon as the German banks heard that, and not only the German banks, they all the more wouldn't lend money to Ireland, because they didn't want to be caught holding Irish debt if they were going to be the ones who would have to take any of the haircut for this.

JAY: So first the banks get saved by the Irish state, and then they beat the hell out of the Irish state 'cause they may not be able to pay off the debt the Irish state took on to save them.

PANITCH: That's the situation, and there's nothing new about this.

JAY: Brilliant system. So what are Irish people demanding? What do you think they should be? What's the alternative for Ireland?

PANITCH: You know, the austerity program involves raising the sales tax--the value added tax, as it's called there--to 23 percent (look at the hysteria here in Canada when we have a combined sales tax of 15 percent), that at a time when corporate taxes in Ireland are famously at 12 percent and it is being pledged that they will not be raised. And I might point out that the American corporations that have been the largest investors in Ireland in terms of manufacturing investment and exports from Ireland are threatening they'll pull out unless this 12 percent corporate tax is maintained. So you see the enormous class inequity that's built into this, the enormous demonstrations that have taken place in Ireland. And they're not new. They occurred last year when austerity measures were introduced as well, and being led by a very, very moderate corporatist trade union leadership, which doesn't want to engage in any class mobilization--less radical than the AFL-CIO, but they're being forced into undertaking these demonstrations by virtue of the anger of the people. They're not demanding nearly enough. It's a very, very defensive set of demands they're engaged in. As I've argued before, the only real solution here is for Ireland to lead the way by defaulting on the debt, to do what Argentina did at the beginning of this century. But that will mean, and I hope it will mean, a much more radical set of responses in Europe, not only in Spain and Portugal and Greece, but much more broadly, whereby people are given a lead in terms of not just socializing the private banks' bad debts but actually nationalizing the banking system and turning it into a public utility. It'll mean breaking up the European Union, but reconstructing it on a basis of democratic and cooperative economic planning, where the money, our money that passes through the banking system, the people's money, is actually allocated in a democratic way. That--we have had a banker's Europe, a Europe based on free capital flows. It is inevitably one that was highly volatile, inevitably producing one crisis after another. And Ireland is facing the brunt of it at the moment. Greece faced it a few months ago. Portugal's [inaudible] to face it at all.

JAY: But what do you make of the argument that the reason these countries are in difficulty is 'cause there's too much entitlement programs, the pension age is too low, unemployment insurance is too high, and so on?

PANITCH: I think it's ludicrous. This isn't the problem. The problem is not that Irish workers are too well off. The problem is the enormous wealth inequality, and above all inequality in power, and irrational investment that has gone on in these countries. And it will mean, if people are going to try to maintain something like the civilization that we've known, it'll mean redefining what our standard of living is. It will mean that we will not be able to engage in the kind of individual consumption, and have to turn to the kind of collective services that would be so rational and so needed--much more, much more extensive public transit and freer public transit, rather than private transit through automobiles that reproduces the ecological crisis and worsens it. But the answer is not that, you know, the Irish working class (give me a break) is so well off and wealthy, much less the Greek one. Now, it's true that many of these states are corrupt and are indeed the kinds of states that are built on clientalism. The type of democracies we've had there, the types of capitalist democracies we've had there, have involved bribing people, bribing people to--through agreeing to let them not pay as much taxes or any taxes, through giving them kickbacks, etc.

JAY: And you're using the public sector to make politicians rich.

PANITCH: Yes, and engaging in the type of relationships between politicians and capitalists that are indeed very, very unsavory, which involve, if not corruption, certainly scratching your back if you scratch mine. So there's no sense pretending that these have been, you know, wonderful democratic societies. And when one's calling for a different kind of economy, one needs to call for a different kind of state.

JAY: Thanks very much for joining us, Leo.

PANITCH: Good to talk to you, Paul.

JAY: Thank you for joining us on The Real News Network.

HS: Suomi takaa tukilainoja Irlannille 333 miljoonalla eurolla

Helsingin Sanomat:

Suomi ei lainaa suoraan rahaa Irlannille, mutta se takaa Irlannin tukemiseksi otettavia lainoja. Suomen hallitus tulee hakemaan eduskunnalta oikeuttaa ottaa takausvastuita vajaan 500 miljoonan euron arvosta, Kataisen esikunnasta kerrottiin.

Suomi takaa lainoja Irlannin pankkisektorille 333 miljoonalla eurolla.


HS 28.11.2010
Suomi takaa Irlannin tukilainoja 333 miljoonalla eurolla

Irlannille myönnetään pankkikriisin ratkaisemiseksi yhteensä 85 miljardin tukiluotot.

LONTOO/HELSINKI. Irlanti joutuu maksamaan tukilainoistaan kovaa korkoa. EU:n ja IMF:n tukilainojen koroksi tulee keskimäärin 5,8 prosenttia.

Se on enemmän kuin esimerkiksi Kreikka joutui maksamaan viime keväänä 110 miljardin euron lainoistaan.

EU:n valtiovarainministerit hyväksyivät sunnuntai-iltana Brysselissä lainoitusohjelman, jossa Irlannille myönnetään yhteensä 85 miljardin tukiluotot.

Suomi katsoi, että sen kannattaa yrittää auttaa Irlantia pääsemään jaloilleen, valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) sanoi lehdistötilaisuudessa Brysselissä.

Jos muut jättäisivät Irlannin oman onnensa nojaan, seurauksena olisi sekasortoinen eurooppalainen lama sekä Suomessa joukkotyöttömyyttä ja hyvinvointivaltiota ylläpitävien verotulojen romahdus, Katainen sanoi.

Irlannille annettava tuki jaetaan neljään osaa. 17,5 miljardia euroa tulee Irlannin työeläkevaroista. Loput rahoituksesta tulevat IMF:ltä ja sekä kahdelta EU:n kriisirahastolta. Euromaiden lisäksi Irlantia tukemiseen osallistuvat Britannia, Ruotsi ja Tanska.

Suomi ei lainaa suoraan rahaa Irlannille, mutta se takaa Irlannin tukemiseksi otettavia lainoja. Suomen hallitus tulee hakemaan eduskunnalta oikeuttaa ottaa takausvastuita vajaan 500 miljoonan euron arvosta, Kataisen esikunnasta kerrottiin.

Suomi yritti selvittää voisiko Irlannilta saada lainoille myös vakuuksia.

EU-komission selvityksen mukaan vakuuksien käyttö Irlannin tapauksessa ei ole mahdollista. Siihen liittyisi paljon juridisia ongelmia.

WSJ: Tasavertaisuus on ihmiselle tärkeämpää kuin raha

Wall Street Journal: 

For too long, our political conversation about taxes and wealth has been framed by a set of misguided assumptions. We've assumed that people always want to be wealthier than their peers, that higher taxes are an inevitable source of displeasure. But that's not the case. As the scientists note, culture and context play a decisive role, which is why different countries have such different tax structures, and why even America had a top marginal tax rate of 91% in 1960.

Wall Street Journal uutisoi tutkimuksesta, joka vahvistaa aiempia tutkimustuloksia siitä, että ihmiset saavat enemmän mielihyvää eriarvoisuuden vähenemisestä kuin lisätienestistä. Markkinatalouden kannustimet perustuvat oletukseen, että ihminen on taloustoiminnoissaan itsekäs ja saa motivaation kehittyä lisäansioiden toivossa. Useiden eri alojen tutkimukset ovat viime aikoina osoittaneet nämä oletukset harhaanjohtaviksi.

WSJ 13.11.2010
Are We Hardwired to Love Taxes?



By JONAH LEHRER


It's no secret that nobody enjoys paying taxes. The real question is how much of the bitter medicine we can tolerate—and what our society needs. This is especially clear when Congress debates changes in the tax code, like the current controversy over whether to renew the 2003 Bush tax cuts. Though both parties want to keep the cuts for households making less than $250,000 a year, Republicans want to retain the cuts for richer households, so that the wealthiest Americans also get to keep an extra 4% of their income.


The conservative argument is straightforward: The tax increase will make the rich feel poorer, which will lead to a reduction in consumption and investment. Given the fragility of the economic recovery, that's a dangerous possibility.


But will this happen? How do the wealthy actually respond to the redistribution of wealth? These questions are politically relevant, of course, but they also cut to the core of an ongoing debate about human nature. We typically see ourselves as selfish creatures, driven by our genes to maximize pleasure. We don't like taxes because they leave us with less to spend on ourselves.




Getty Images
In his Head Case column, Jonah Lehrer ponders what makes us feel rich, poor or overtaxed.


In recent years, however, psychologists and neuroscientists have begun dismantling this view of human behavior. We may not be altruistic angels, but neither are we depraved primates. One of the most surprising findings is that people have a natural aversion to inequality. We tend to prefer a world in which wealth is more evenly distributed, even if it means we have to get by with less.


Consider this recent experiment by a team of scientists at Caltech, published earlier this year in the journal Nature. The study began with 40 subjects blindly picking ping-pong balls from a hat. Half of the balls were labeled "rich," while the other half were labeled "poor." The rich subjects were immediately given $50, while the poor got nothing. Such is life: It's rarely fair.


The subjects were then put in a brain scanner and given various monetary rewards, from $5 to $20. They were also told about a series of rewards given to a stranger. The first thing the scientists discovered is that the response of the subjects depended entirely on their starting financial position. For instance, people in the "poor" group showed much more activity in the reward areas of the brain (such as the ventral striatum) when given $20 in cash than people who started out with $50. This makes sense: If we have nothing, then every little something becomes valuable.


But then the scientists found something strange. When people in the "rich" group were told that a poor stranger was given $20, their brains showed more reward activity than when they themselves were given an equivalent amount. In other words, they got extra pleasure from the gains of someone with less. "We economists have a widespread view that most people are basically self-interested and won't try to help other people," says Colin Camerer, a neuroeconomist at Caltech and co-author of the study. "But if that were true, you wouldn't see these sorts of reactions to other people getting money."


What's driving this charitable brain response? The scientists speculate that people have a natural dislike of inequality. In fact, our desire for equal outcomes is often more powerful (at least in the brain) then our desire for a little extra cash. It's not that money doesn't make us feel good—it's that sharing the wealth can make us feel even better. "What this experiment demonstrates is that context matters," says Elizabeth Tricomi, the lead author on the paper. "You can completely flip the response of the brain by putting a person in a state of wealth, even if that state is determined by a ping-pong ball."


In reality, of course, we're not nearly as egalitarian as this experiment suggests. After all, the top 1% of earners aren't exactly lobbying for higher taxes or for large lump-sum payments to those on welfare. (Bill Gates is a rare exception. He recently joined his father in endorsing a new income tax on the wealthiest residents of Washington State.)


This is probably because the rich believe they deserve their riches. Unlike the subjects in the study, whose wealth was randomly determined, the top earners in America tend to feel that their salaries are just compensation for talent and hard work. Previous experiments, for instance, have demonstrated that making people compete for the initial payout can dramatically diminish their desire for equal outcomes. The end result is that our basic aversion to inequality—the guilt we might feel over having more—is explained away.


For too long, our political conversation about taxes and wealth has been framed by a set of misguided assumptions. We've assumed that people always want to be wealthier than their peers, that higher taxes are an inevitable source of displeasure. But that's not the case. As the scientists note, culture and context play a decisive role, which is why different countries have such different tax structures, and why even America had a top marginal tax rate of 91% in 1960.


Though neuroscience can't speak to the merits of this public policy debate—economists continue to argue about the impact of taxes on the economy—it should remind us that our response to financial rewards and losses depends on a larger set of shifting beliefs. Do we believe that our riches are deserved? Is America still a land of opportunity? Those are the questions that matter.

Stiglitz: Pankkiirit heitettävä vankilaan

Taloustieteen Nobelin voittanut taloustieteilijä Joseph Stiglitz kritisoi Business Insiderin mukaan voimakkaasti talouskriisin jälkipuintia. Stiglitz huomauttaa, että pankkiirien rikoksilla on uhreja ympäri maailmaa, ja että järjestelmä on palkinnut väärintekijöitä ruhtinaallisesti. Sakot ovat olleet harvinaisia ja toteutuessaan sakkoja on joutunut maksamaan murto-osan kerättyihin voittoihin verrattuna.

Stiglitzin kuvaus tuhoisaan toimintaan ohjaavista kannustimista on tärkeä muistutus siitä, että talous ei ole irrallinen osa yhteiskuntaa vaan muodostuu säännöistä, jotka yhteiskunnassa päätetään. Oleellista on, miten päätöksenteko tapahtuu ja minkälaiseen toimintaan talous ihmisiä kannustaa. Taloudessa päätöksenteko on nykyisellään valtaosalla osa-alueistaan kiistatta harvainvaltaa, ja voimakkaat valtakeskittymät vaikuttavat myös yhteiskunnan muiden osa-alueiden toimintaan. Stiglitz antaa useita esimerkkejä oikeuslaitoksesta, joka on Yhdysvalloissa ajanut suurpankkien etuja kansalaisten etujen vastaisesti.


Business Insider 4.11.2010
STIGLITZ: We Have To Throw Bankers In Jail Or The Economy Won't Recover

This is a really important point to understand from the point of view of our society. The legal system is supposed to be the codification of our norms and beliefs, things that we need to make our system work. If the legal system is seen as exploitative, then confidence in our whole system starts eroding. And that’s really the problem that’s going on. The system is designed to actually encourage that kind of thing, even with the fines [referring to former Countrywide CEO Angelo Mozillo, who recently paid tens of millions of dollars in fines, a small fraction of what he actually earned, because he earned hundreds of millions.].
***

I know so many people who say it’s an outrage that we had more accountability in the ’80’s with the S&L crisis than we are having today. Yeah, we fine them, and what is the big lesson? Behave badly, and the government might take 5% or 10% of what you got in your ill-gotten gains, but you’re still sitting home pretty with your several hundred million dollars that you have left over after paying fines that look very large by ordinary standards but look small compared to the amount that you’ve been able to cash in.

So the system is set so that even if you’re caught, the penalty is just a small number relative to what you walk home with.

The fine is just a cost of doing business. It’s like a parking fine. Sometimes you make a decision to park knowing that you might get a fine because going around the corner to the parking lot takes you too much time.

***

  I think we ought to go do what we did in the S&L [crisis] and actually put many of these guys in prison. Absolutely. These are not just white-collar crimes or little accidents. There were victims. That’s the point. There were victims all over the world.

***

So do we have any confidence that these guys who got us into the mess have really changed their minds? Actually we have pretty [good] confidence that they have not. I’ve seen some speeches where they said, “Nothing was really wrong. We didn’t get things quite right. But our understanding of the issues is pretty sound.” If they think that, then we really are in a sorry mess.

***

There are many aspects of [deterring people from committing crime]. Economists focus on the whole notion of incentives. People have an incentive sometimes to behave badly, because they can make more money if they can cheat. If our economic system is going to work then we have to make sure that what they gain when they cheat is offset by a system of penalties.

And that’s why, for instance, in our antitrust law, we often don’t catch people when they behave badly, but when we do we say there are treble damages. You pay three times the amount of the damage that you do. That’s a strong deterrent. Unfortunately, what we’ve been doing now, and more recently in these financial crimes, is settling for fractions – fractions! – of the direct damage, and even a smaller fraction of the total societal damage. That is to say, the financial sector really brought down the global economy and if you include all of that collateral damage, it’s really already in the trillions of dollars.

But there’s a broader sense of collateral damage that I think that has not really been taken on board. And that is confidence in our legal system, in our rule of law, in our system of justice. When you say the Pledge of Allegiance you say, with “justice for all.” People aren’t sure that we have justice for all. Somebody is caught for a minor drug offense, they are sent to prison for a very long time. And yet, these so-called white-collar crimes, which are not victimless, almost none of these guys, almost none of them, go to prison.

***

Let me give you another example of where the legal system has gotten very much out of whack, and which contributed to the financial crisis.

In 2005, we passed a bankruptcy reform. It was a reform pushed by the banks. It was designed to allow them to make bad loans to people to who didn’t understand what was going on, and then basically choke them. Squeeze them dry. And we should have called it, “the new indentured servitude law.” Because that’s what it did.

Let me just tell you how bad it is. I don’t think Americans understand how bad it is. It becomes really very difficult for individuals to discharge their debt. The basic principle in the past in America was people should have the right for a fresh start. People make mistakes. Especially when they’re preyed upon. And so you should be able to start afresh again. Get a clean slate. Pay what you can and start again. Now if you do it over and over again that’s a different thing. But at least when there are these lenders preying on you should be able to get a fresh start.

But they [the banks] said, “No, no, you can’t discharge your debt,” or you can’t discharge it very easily.

***

This is indentured servitude. And we criticize other countries for having indentured servitude of this kind, bonded labor. But in America we instituted this in 2005 with almost no discussion of the consequences. But what it did was encourage the banks to engage in even worse lending practices.

***

The banks want to pretend that they did not make bad loans. They don’t want to come into reality. The fact that they were very instrumental in changing the accounting standards, so that loans that are impaired where people are not paying back what they owe, are treated as if they are just as good as a well-performing mortgage.

So the whole strategy of the banks has been to hide the losses, muddle through and get the government to keep interest rates really low.

***

The result of this is, as long as we keep up this strategy, it’s going to be a long time before the economy recovers ….

YLE: "Yliopistoihin virtaava raha uhkaa karsia humanistisia oppiaineita."

Yliopistoihin rahoittaminen yksityisellä pääomalla uhkaa humanistisia oppiaineita.
Filosofian lehtori Thomas Wallgrenin mukaan "on selvää, ettei elinkeinoelämän rahoja tulla yliopistoissa jakamaan tasan: Se tarkoittaa sitä, että rahan valta jyrää ja vanhat sivistysarvot jäävät heikommalle. Meillä on budjettileikkauksia ja vapaudenmenetyksiä, kun tämä uusi meininki tulee yliopistoihin.'"

Kuvio on oppikirjaesimerkki markkinalogiikan vaikutuksista ihmisten ja organisaatioiden käyttäytymiseen. Yritysmaailman tarjoamat kannustimet ohjaavat yliopistoja suosimaan kaupalliseen soveltamiseen tähtäävää tiedontuotantoa tai yritysmaailmaa suoraan palvelevaa koulutusta.

Virallisen linjan mukaan lahjoittajat eivät saa päättää oppisisällöistä. "Varainkeruun sääntöjen mukaan lahjoittajat eivät saa ladella ehtoja, mutta erilaisia toiveita on satanut." Vaasan yliopiston varainkeruusta vastaava yhteiskuntasuhteiden johtaja Jouko Havunen painottaa "ettei toivomista ole kielletty." Kuitenkin Havunen sanoo, että "toiveita kunnellaan herkällä korvalla."

YLE Uutiset 22.11.2011
Humanistit jäämässä yliopistojen varainkeruun jalkoihin

Elinkeinoelämästä yliopistoihin virtaava raha uhkaa karsia humanistisia oppiaineita. Joissakin yliopistoissa etsitään jo säästöjä järjestelemällä humanistisia tiedekuntia uudelleen samaan aikaan, kun varainkeruukampanjoissa on menossa loppukiri. Yritysmaailman lahjoittajat toivovat rahojen kohdentamista kovemmille aloille.

Helsingin yliopistossa filosofiaa opiskeleva, tiedekuntajärjestö Humanisticum ry:n opintovastaava Risto Tiihonen sanoo, että akateeminen vapaus on erityisen tärkeää humanisteille. Keskivertohumanistilla on useita sivuaineita.

- Mielekkyys opiskella täällä syntyy siitä, että me voidaan vapaasti valita tutkintojen sisältö. Tämmöinen vapaus on humanistisen tutkinnon takaaman asiantuntijuuden perusta, Tiihonen sanoo.

Hän on huolissaan uudistuksesta, jota Helsingin yliopisto runnoo parhaillaan kovalla vauhdilla läpi. Se muuttaisi noin 60 humanistisen tiedekunnan pääainetta pariksikymmeneksi opintosuuntaukseksi.

Uudistus uhkaa sekä valinnan vapautta että karsii oppiainevalikoimaa, uskoo filosofian lehtori Thomas Wallgren.

- Oppiaineet perustutkintotasolla vähenisivät. Idea on, että meillä on liian paljon tällaisia tehottomia aineita kuten filosofia, jotka eivät ole riittävän hyödyllisiä, eivätkä valmista opiskeiljoita työmarkkinoille, Helsingin yliopistossa työskentelevä Wallgren sanoo.
Pääoma karttuu – humanistit säästävät

Wallgrenin mielestä ei ole sattumaa, että juuri humanistinen tiedekunta on säästökuurilla samaan aikaan, kun yliopistojen varainkeruumaraton lähestyy loppuaan.

Helsingin yliopistossa opetusministeriön asettama miljoonan euron tavoite on ylitetty jo yli kahdeksankertaisesti, mutta silti humanisteilta leikataan.

Samankaltaisia hankkeita on käynnissä muuallakin. Esimerkiksi Vaasan yliopistossa säästettiin hiljattan, kun humanistinen tiedekunta yhdistettiin hallintotieteellisen kanssa. Tampereella taas haudataan koko h:lla alkava sana, kun tiedekunnat lakkautetaan ja oppiaineet ripotellaan uusiin yksiköhin.

Thomas Wallgrenin mukaan on selvää, ettei elinkeinoelämän rahoja tulla yliopistoissa jakamaan tasan.

- Se tarkoittaa sitä, että rahan valta jyrää ja vanhat sivistysarvot jäävät heikommalle. Meillä on budjettileikkauksia ja vapaudenmenetyksiä, kun tämä uusi meininki tulee yliopistoihin.
Lahjoittajien toiveita kuunnellaan herkällä korvalla

Varainkeruun sääntöjen mukaan lahjoittajat eivät saa ladella ehtoja, mutta erilaisia toiveita on satanut.

Julkisesti rahojensa perään on katsonut esimerkiksi Yksityisyrittäjäin säätiö, joka toivoi lahjoituksensa päätyvän yrittäjyyttä tukeviin opintoihin. Itä-Suomessa taas suuren summan lahjoittanut autokauppias epäili filosofian opetuksen tarpeellisuutta.

Vaasan yliopistossa vahva energia-alan painotus on tuonut lahjoituksia erityisesti paikallisilta energia-yrityksiltä. Varainkeruusta vastaava yhteiskuntasuhteiden johtaja Jouko Havunen kertoo, ettei toivomista ole kielletty.

- Toivomukset ovat olleet juuri luonnetta, että näiden lahjoituspääomien tuotolla erityisesti tuettaisiin vaikkapa nyt energia-alan tutkimuksen ja koulutuksen kehittämistä.

Havunen sanoo, että toiveita kunnellaan herkällä korvalla. Hän kuitenkin muistuttaa, että varainkeruussa yli tavoitteen onnistunut Vaasan yliopisto on jo valmiiksi liiketalouspainotteinen.

Humanistien ja hallintotieteilijöiden yhteensaattamista Jouko Havunen perustelee paitsi synergialla myös tehostamisella.

- Tehdään sisäistä tehostamista ja määritellään tutkimuksen painopistealueita, hän sanoo.

YLE: Terveyskeskusmaksut karkottavat köyhiä

YLE uutisoi terveyskeskusmaksujen vaikutuksista köyhimpien tilanteeseen:

Kansainvälisesti Suomi on huonolla sijalla arvioitaessa terveyspalveluiden tasa-arvoisuutta. Suomessa parempiosaiset käyvät usein ja vaivatta lääkärissä, eivätkä maksa siitä käytännössä mitään. Köyhemmät taas jonottavat ja maksavat eivätkä sen vuoksi käy lääkärissä tarvittavaa määrää.

Asiantuntijoiden mukaan Suomen terveysjärjestelmä tulisi nopeasti saada kuntoon, jotta eriarvoisuus ei kasvaisi.

YLE Uutiset 22.11.2011
Terveyskeskusmaksut karkottavat köyhiä

Terveyskeskusmaksut karkottavat ihmisiä lääkärin ovelta Suomessa. Vähäosaisimmat joutuvat pyytämään lääkärikäynteihin rahaa muun muassa kirkon diakonialta. Asiantuntijoiden mukaan Suomen terveysjärjestelmä tulisi nopeasti saada kuntoon, jotta eriarvoisuus ei kasvaisi.

Herttoniemen kirkon diakonian päivystykseen Helsingissä riittää asiakkaita viikoittain.

- Apteekkiin pyydetään tosi usein avustusta ja poliklinikka- sekä hammaslääkärimaksuihin. Joskus tullaan isojen sairaalalaskujen kanssa. On ollut pakko mennä sairaalaan hätätilanteessa eikä ole ollut varaa maksaa sairaalamaksuja, kertoo johtava diakoni Karoliina Puuska.

Aikuisten päivystysmaksu lääkäriin maksaa terveyskeskuksissa vajaat 30 euroa vuodessa. Erikoismaksut ovat korkeampia. Sosiaalitoimisto maksaa maksut osalle, mutta väliinputoajia on paljon. Kun omaa rahaa tai avustuksia ei ole, jäävät hammashoidot väliin, kaihileikkaukset tekemättä ja jopa tavallisille lääkärikäynneille menemättä.

- Keskusteluissa on tullut ilmi, että turha sinne on mennä, kun ei pääse mihinkään erityishoidon piiriin. Turha mennä, kun siihen menee viimeiset ruokarahat, Puuska sanoo.
Tasa-arvo on kaukana

Kansainvälisesti Suomi on huonolla sijalla arvioitaessa terveyspalveluiden tasa-arvoisuutta. Suomessa parempiosaiset käyvät usein ja vaivatta lääkärissä, eivätkä maksa siitä käytännössä mitään. Köyhemmät taas jonottavat ja maksavat eivätkä sen vuoksi käy lääkärissä tarvittavaa määrää.

Tilanne on kärjistynyt parinkymmenen viime vuoden aikana. Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kari Välimäki pitää tilannetta jopa sietämättömänä.

- Eräissä tilanteissa on erittäin vaikea saada tarvittavia palveluja, joita tarvitaan esimerkiksi kansansairauksien hoitoon. Se on huolestuttavaa.

Terveydenhuollon uudistaminen on pahasti kesken edelleen. Diakoni Puuskan mielestä pienituloisilla pitäisi olla täysin ilmainen terveydenhuolto. Tämän hetken Suomen niin kutsuttu ilmainen terveydenhoitojärjestelmä ei Puuskaa vakuuta.

- Silloin kun on paremmat tulot, se tuntuu ilmaiselta. Mutta kun elää muutamalla satasella, menee vuokran omavastuu ja bussikortti - ei ole varaa sairastaa.

HS: Talouskriisejä on vaikea torjua

Helsingin Sanomat kyseenalaistaa väittämän etteivät Irlannin ja Kreikan kriisit olisi sukua toisilleen ja kirjoittaa, että molempien taustalla vaikuttaa "Yhdysvaltojen asuntomarkkinoiden ylikuumenemisesta käynnistyneet tapahtumat kesällä 2007."

Suomen Pankin johtokunnan neuvonantajan, valtiotieteen tohtori Juha Tarkan mukaan talouskriisien taustalla vaikuttaa "lainarahan tarjonnan kasvu, jonka ulkomainen velanotto tai kevyt rahapolitiikka ovat tehneet mahdolliseksi."

"Valtioiden riippuvuus toisistaan on nykyään voimakkaampaa kuin koskaan aikaisemmin", joten "häiriöt taloudessa leviävät rahoitusmarkkinoiden välityksellä nopeasti kaikkialle maailmaan kuten syksyllä 2008."

"Latinalaisen Amerikan kriisiä vuonna 1982 voidaan Tarkan mielestä pitää kolmen viime vuosikymmenen talouskriisien lähtökohtana. Se johtui maailmantalouden epätasapainosta aivan kuten Aasian kriisi 1997 ja nykyinen vuonna 2008 kärjistynyt kriisi. Epätasapaino syntyy, koska vaihtotaseet ovat joissakin maissa suuresti ylijäämäisiä ja toisissa maissa selvästi alijäämäisiä."

HS kirjoittaa, että "Taloustieteen tehtävänä ei ole ennustaa kriisejä, koska se on tieteellisillä menetelmillä mahdotonta." Tarkan mielestä markkinoiden säätelyä kannattaa kuitenkin kehittää "Kyse on vähän samasta asiassa kuin insinööritieteissä. Ne eivät voi ennustaa tulipaloja, mutta pystyvät ennustamaan, millaisissa rakennuksissa tulipalot ovat todennäköisiä."


HS 21.11.2010
Talouskriisejä on vaikea torjua
Petri Sajari


"Arvet ovat syviä", julisti seinämaalaus talouskriisin kourissa kärvistelevän Irlannin pääkaupungin Dublinin keskustassa torstaina.

"Arvet ovat syviä", julisti seinämaalaus talouskriisin kourissa kärvistelevän Irlannin pääkaupungin Dublinin keskustassa torstaina.

Talouskriisien taustalla on aina monimutkaisia syy- ja seuraussuhteita. Joitakin yhdistäviä tekijöitä kuitenkin on. Valtiotieteen tohtori Juha Tarkan mukaan talouskriisien taustalla on usein lainarahan tarjonnan kasvu, jonka ulkomainen velanotto tai kevyt rahapolitiikka ovat tehneet mahdolliseksi.

"Yhteisiä nimittäjiä talouskriiseille ovat velkaantumisen nopea kasvu ja varallisuuserien, kuten kiinteistöjen ja osakkeiden, hintojen kohoaminen epänormaalin korkealle", sanoo Tarkka, joka työskentelee Suomen Pankin johtokunnan neuvonantajana.

Vaikka kriisien taustalla on usein paljon samaa, ne eivät ole veljeksiä keskenään.

"Jos kriisit olisivat aina samanlaisia, ne opittaisiin torjumaan. Kriisit tulevat aina jostain viime hetkeen saakka odottamattomasta suunnasta", Tarkka sanoo.

Parhaillaan Eurooppaa vaivaa ankara velkaantuminen. Poliitikot ovat painottaneet, että Irlannin kriisi johtuu eri syistä kuin Kreikan kriisi.

Tosiasia kuitenkin on, että molempien maiden kriisit kytkeytyvät välillisesti toisiinsa.

Niiden taustalla on Yhdysvaltojen asuntomarkkinoiden ylikuumenemisesta käynnistyneet tapahtumat keväällä 2007: sijoittajat havahtuivat velkakuplan massiivisiin riskeihin.


HS 21.11.2010
Kriisistä toiseen
Petri Sajari

Talouskriisien taustalla on samoja tekijöitä, mutta kriisit eivät ole veljiä keskenään. Siksi niitä on vaikea ennustaa.

Talous on luottamusta. Luottamus pitää yllä taloutta pyörittävää yksityistä kulutusta ja yritysten investointeja. Luottamuksen heikkeneminen aiheuttaa taloudessa epävarmuutta, josta seuraa häiriöitä.

Ennen kuin kriisit kärjistyvät, meillä on tapana uskoa, että tällä kertaa kaikki on toisin ja hyvät ajat jatkuvat.

Nyt Eurooppaa vaivaa ankara velkaantuminen. Poliitikot ovat painottaneet, että Irlannin kriisi johtuu eri syistä kuin Kreikan kriisi. Epäsuorasti siis väitetään, että tällä kertaa kaikki on toisin.

Tosiasia kuitenkin on, että molempien maiden kriisit kytkeytyvät välillisesti toisiinsa. Niiden taustalla on Yhdysvaltojen asuntomarkkinoiden ylikuumenemisesta käynnistyneet tapahtumat kesällä 2007: sijoittajat havahtuivat velkakuplan massiivisiin riskeihin.

Kriisi tulee Kreikan kielen sanasta krisis, joka tarkoittaa ratkaisua. Jos kuluttajat, yritykset ja sijoittajat päättävät jonkin tiedon pohjalta toimia toisin kuin ennen, se voi aiheuttaa arvaamattoman ketjureaktion, josta seuraa talousahdinko.

Valtiotieteen tohtori Juha Tarkan mukaan talouskriisien taustalla on usein lainarahan tarjonnan kasvu, jonka ulkomainen velanotto tai kevyt rahapolitiikka ovat tehneet mahdolliseksi.

Rahapolitiikan keventäminen tarkoittaa, että keskuspankit laskevat ohjauskorkoa talouskasvun vauhdittamiseksi. Ohjauskorko määrittelee sen, millä hinnalla liikepankit saavat lainaa keskuspankista.

Jos ohjauskorko on matalalla, yritykset ja kuluttajat saavat elintärkeää lainaa liikepankeista halvalla ja talous kasvaa velan vauhdittamana.

"Yhteisiä nimittäjiä talouskriiseille ovat velkaantumisen nopea kasvu ja varallisuuserien, kuten kiinteistöjen ja osakkeiden, hintojen kohoaminen epänormaalin korkealle", sanoo Tarkka, joka työskentelee Suomen Pankin johtokunnan neuvonantajana.

Velka on talouden ravintoa. Talouskasvusta on ollut kiistattomasti hyötyä ihmiskunnalle. Elintason noustessa runsaan 200 vuoden aikana ihmisen elinikä on kaksinkertaistunut ja keskimääräinen paino on noussut 50 prosenttia.

Pitkän ajan kuluessa talouskasvu johtaa kuitenkin aina kriisiin.

Vaikka kriisien taustalla on paljon samaa, ne eivät ole veljeksiä keskenään.
"Jos kriisit olisivat aina samanlaisia, ne opittaisiin torjumaan. Kriisit tulevat aina jostain viime hetkeen saakka odottamattomasta suunnasta", Tarkka sanoo.

Kansantaloustieteilijät Carmen Reinhart ja Kenneth Rogoff lähtevät talouskriisien historiaa käsittelevässä teoksessaan ajatuksesta, että kriisejä edeltää yleinen uskomus, että tällä kertaa tilanne olisi toisin kuin ennen.

Mistä tällainen uskomus syntyy? Otetaan esimerkiksi teknologiakupla vuonna 2000.

"Taloudessa nähtiin tekijöitä, jotka ovat aiheuttaneet pysyviä muutoksia. Internet-teknologian läpimurto on esimerkki teknisestä muutoksesta. Kiinan avautuminen on taas esimerkki poliittisesta muutoksesta, joka toi miljardi uutta työntekijää maailmantalouteen. Oli siis täysin perusteltua olettaa, että talouden perusteet ovatperuuttamattomasti muuttuneet", Tarkka sanoo.

Moni asia kansainvälisessä talousjärjestelmässä muuttuikin: tuli hakukoneyhtiö Google ja Kiina-ilmiö. Silti muutos ei ollut niin suuri kuin osakemarkkinoilla ennakoitiin. Kupla puhkesi.

Romahdus oli niin suuri, että Yhdysvaltojen keskuspankin oli kevennettävä rahapolitiikkaa.
Teknologiavillitystä seurannut taantuma jäi varsin lyhyeksi. Huomattavasti pahempi kriisi alkoi seitsemän vuotta myöhemmin, jolloin Yhdysvaltojen asuntomarkkinoiden kupla puhkesi.

Talouskriisit voidaan jakaa karkeasti kolmen ryhmään sen mukaan, mistä ne saavat alkunsa: pankkikriisit, valuuttakriisit ja pörssikriisit.

Niiden seuraukset ovat yleensä samanlaisia: kokonaistuotanto supistuu, työttömyysaste kasvaa, julkinen talous velkaantuu ja niukkuus ihmisten elämässä lisääntyy.

Latinalaisen Amerikan kriisiä vuonna 1982 voidaan Tarkan mielestä pitää kolmen viime vuosikymmenen talouskriisien lähtökohtana. Se johtui maailmantalouden epätasapainosta aivan kuten Aasian kriisi 1997 ja nykyinen vuonna 2008 kärjistynyt kriisi.

Epätasapaino syntyy, koska vaihtotaseet ovat joissakin maissa suuresti ylijäämäisiä ja toisissa maissa selvästi alijäämäisiä.

Vaihtotase mittaa kansantalouden juoksevien valuuttatulojen ja -menojen erotusta tietyllä ajanjaksolla. Suuri ylijäämä tarkoittaa, että ulkomailta saatavia isoja valuuttatuloja ei käytetä tuontitavaroiden ja palvelujen ostamiseen vaan säästämiseen.

Esimerkiksi Kiina sijoittaa nykyisin kymmeniä miljardeja dollareita ulkomaankaupan tuloja heti
yhdysvaltalaisiin ja eurooppalaisiin arvopapereihin.

Kiina siis lainaa rahaa muille maille, jotka velkaantuvat eli niiden vaihtotaseen alijäämä kasvaa. Samalla Kiina pitää valuuttansa heikkona ja turvaa vientiteollisuutensa kilpailukyvyn.

Kiina on kasvattanut pahan päivän varalle valuuttavarantonsa 2 700 miljardiin dollariin.

"Aasian talouskriisi vauhditti maailmantalouden epätasapainoa. Maat ajattelivat, että ei koskaan enää tällaista kriisiä ja alkoivat varmuuden vuoksi tavoitella isoa ylijäämiä", Tarkka sanoo.

Valtioiden riippuvuus toisistaan on nykyään voimakkaampaa kuin koskaan aikaisemmin. Häiriöt taloudessa leviävät rahoitusmarkkinoiden välityksellä nopeasti kaikkialle maailmaan kuten syksyllä 2008.

Taloustieteen tehtävänä ei ole ennustaa kriisejä, koska se on tieteellisillä menetelmillä mahdotonta.

Riskeistä voidaan silti varoittaa niin kuin on tehtykin. Paljon ennen investointipankki Lehman Brothersin vararikkoa varoitettiin toistuvasti maailmantalouden epätasapainon vaaroista ja Yhdysvaltoihinasuntomarkkinoiden ylikuumenemisesta.

Tarkka ei usko, että talouskriisejä voidaan koskaan täysin ehkäistä. Markkinoiden sääntelyä kannattaa silti kehittää varomattoman riskinoton rajoittamiseksi.

"Jos riskitaso on matala, kriisejä tulee harvemmin. Riskitason ollessa suuri, kriisejä syntyy useammin. Kyse on vähän samasta asiassa kuin insinööritieteissä. Ne eivät voi ennustaa tulipaloja, mutta pystyvät ennustamaan, millaisissa rakennuksissa tulipalot ovat todennäköisiä."

Talouselämä: Eurooppa korjaa Irlannin purkalla ja klemmarilla

"Kreikan ja Irlannin saamat apupaketit ovat vain väliaikaisia pelastusrenkaita. Ne kasvattavat entisestään ylivelkaantuneiden maiden velkataakkaa. Eräpäivä vain siirtyy myöhemmäksi.

Viime kädessä kriisissä on kysymys valuuttaunionin perusongelmasta. Unioni on pakottanut yhteen hyvin erikuntoisia talousalueita saman valuutan alle. Valuuttaunionista kuitenkin puuttuvat yhteinen talouspolitiikka ja järkevät tulonsiirtomekanismit vahvojen ja heikkojen alueiden välillä.

Kreikan ja Irlannin kaltaiset lainapaketit eivät ole tälllaisia järkeviä tulonsiirtomekanismeja, vaan tällaiset purkka- ja klemmariratkaisut ajavat pitkällä aikavälillä heikkoja maita entistä syvempään ahdinkoon."

Talouselämä 22.11.2010
Eurooppa korjaa Irlannin purkalla ja klemmarilla


Eurooppalaisen tragikomedian toinen näytös on tullut lakipisteeseensä. Pitkän pehmittelyn ja tinkaamisen jälkeen Irlanti suostui sunnuntaina ottamaan vastaan Euroopan unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston rakentaman tukipaketin.

Yksityiskohdat selviävät lähiviikkoina. Ennakkoarvioiden Irlanti saattaa saada lainaa jopa 80 miljardia euroa pankkijärjestelmänsä pönkittämiseen ja pankeistaan takuuseen menneen Irlannin valtion pelastamiseksi.

Tragikomedian ensimmäinen näytös huipentui keväällä Kreikan saamaan 110 miljardin lainapakettiin.

Pelastuspakettia kyhäävien poliitikkojen toivomus on, että kolmatta, neljättä tai viidettä näytöstä ei tulisi ja että luottamus valtioiden velkapapereihin palautuisi. Tähän harva vakavasti uskoo. Irlannin saama pelastusrengas ei millään tavalla muuta minkään muun jäsenmaan talouslukuja parempaan suuntaan.

Portugali on jo vihjaillut tarvitsevansa apua. Espanja on suuri tuntematon. Siellä on ollut Irlannin veroinen suuri kiinteistökupla - ovatko pankit todella selvinneet siellä yhtään puhtaammin paperein kuin Irlannissa? Tästä Washington Postin kokoamasta euromaiden velkavertailusta huomaa selvästi, että velkasijoittajat voivat haistaa verta myös syvästi velkaantuneessa Italiassa.
Hoidetaan velka velalla

Kreikan ja Irlannin saamat apupaketit ovat vain väliaikaisia pelastusrenkaita. Ne kasvattavat entisestään ylivelkaantuneiden maiden velkataakkaa. Eräpäivä vain siirtyy myöhemmäksi.

Etenkin Kreikan tapauksessa näyttää kuitenkin väistämättömältä, että velkoja joudutaan muutaman vuoden kuluttua järjestelemään uudestaan. Kaikki eivät saa omiaan takaisin.

Viime kädessä kriisissä on kysymys valuuttaunionin perusongelmasta. Unioni on pakottanut yhteen hyvin erikuntoisia talousalueita saman valuutan alle. Valuuttaunionista kuitenkin puuttuvat yhteinen talouspolitiikka ja järkevät tulonsiirtomekanismit vahvojen ja heikkojen alueiden välillä. Heikommat maat eivät voi devalvoida valuuttaansa, vaan ainoa reitti kilpailukyvyn parantamiseen on vaarallinen deflaatioreitti.

Kreikan ja Irlannin kaltaiset lainapaketit eivät ole tälllaisia järkeviä tulonsiirtomekanismeja, vaan tällaiset purkka- ja klemmariratkaisut ajavat pitkällä aikavälillä heikkoja maita entistä syvempään ahdinkoon.

Mennäänkö tiiviimmin yhteen?

Euroopan unionilla on edessään suuri kysymys: pitääkö valuuttaunionin päälle rakentaa entistä tiiviimpi talousliitto, joka tasaa automaattisesti vahvojen ja heikkojen alueiden eroja? Ajatus tällaisesta liitosta ei välttämättä herätä äänestäjissä etenkään vauraammissa maissa suurta innostusta.

Mutta jossain vaiheessa loppuu kärsivällisyys myös kiireessä improvisoitujen lainapakettien jatkuvaan rakentamiseen ja Euroopan nilkuttamiseen kriisistä toiseen. Tragikomedian loppunäytös voi olla vielä vuosien päässä. Aplodeja on turha odottaa.

HS: Valtion rahoitusvaje on poliittinen valinta

Tutkijat Lauri Holappa ja Jussi Ahokas taustoittavat Helsingin Sanomien Vieraskynässä Kreikan ja Irlannin velkakriisejä.

Euroopan unionissa valtioiden suora keskuspankkirahoitus on kiellettyä ja keskuspankkirahan välitys on annettu rahoitusmarkkinoiden tehtäväksi. Valtion velkakirjojen hinnan alistaminen laajamittaiselle keinottelulle on kasvattanut rahoitusmarkkinoiden valtaa valtioihin nähden.

Viimeistään Kreikan velkakriisi toi näkyviin järjestelmän ongelmat. Jos julkisia menoja olisi eurojärjestelmässä rahoitettu suoraan keskuspankkirahalla, koko velkakriisiä ei olisi päässyt syntymään.

HS 20.11.2010
Valtion rahoitusvaje on poliittinen valinta

Menojen leikkausten ja veronkorotusten taustalla on syvään juurtuneita harhakäsityksiä julkisen kulutuksen mekanismeista.

Suomessa käytyä poliittista keskustelua on viime vuosina hallinnut julkisen talouden rahoitus. On väitetty, että muun muassa ikääntyminen ja finanssikriisi ovat aiheuttaneet valtiontalouteen rahoitusvajeen, joka voidaan paikata vain ylijäämäisillä budjeteilla. Laajoja veronalennuksia ja julkisten menojen lisäämistä pidetään nykytilanteessa vastuuttomina.

Tilanne on tuttu myös muualta maailmasta. Esimerkiksi Britannian hallitus ilmoitti lokakuussa yli 80 miljardin punnan arvoisista menojen leikkauksista ja noin 30 miljardin punnan veronkorotuksista, joilla julkisen talouden vaje on tarkoitus kuroa umpeen. Samanlaista hevoskuuria on vaadittu muun muassa Yhdysvaltoihin ja Japaniin.

Monet pitävät tällaisia ratkaisuja välttämättöminä, vaikka useimmiten on tiedossa niiden sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten tuhoisuus.

Vaatimukset menojen leikkauksista ja veronkorotuksista eivät perustune haluun kurittaa yhteiskunnan huono-osaisia tai tuhota järkevän liiketoiminnan mahdollisuuksia. Taustalla on pikemminkin syvään juurtuneita harhakäsityksiä julkisen kulutuksen mekanismeista.

Perinteisen talousteorian mukaan julkinen kulutus voidaan rahoittaa verotuloilla, valtion velkakirjojen myynnistä saatavilla tuloilla tai joissakin tilanteissa rahan painamisella. Näistä vaihtoehdoista rahan painamista pidetään yleensä talouden vakauden kannalta haitallisimpana, eikä sitä suosita normaalioloissa.

Koska liiallisen julkisen velkaantumisen uskotaan nostavan valtion lainoista perittävien korkojen tasoa, sitäkin on vältettävä. Talouspoliittinen keskustelu pyörii siksi veronkorotusten ja menojen leikkausten ympärillä.

Nykyisen rahatalouden toimintamekanismien tarkastelu kuitenkin osoittaa, että julkista kulutusta ei lopulta rahoiteta verotuloilla eikä velalla vaan rahan painamisella.

Keskuspankin tärkein tehtävä on turvata maksuliikenteen ja rahoitusjärjestelmän häiriötön toiminta. Vähentääkseen pankkien välistä epäluottamusta keskuspankki laskee liikkeelle niin sanottua keskuspankkirahaa, jolla kaikki liikepankkien väliset maksut hoidetaan.

On kuitenkin huomattava, että myös valtion kulutus rahoitetaan keskuspankkirahalla. Valtio toki myy velkakirjoja ja kerää veroja, mutta vain hankkiakseen keskuspankkirahaa, jota liikepankkien on puolestaan ennen verojen maksua tai velkakirjojen ostamista hankittava keskuspankilta.

Valtion kulutusvarat luodaan siis aina keskuspankissa. Myydessään velkakirjoja tai kerätessään veroja valtiovarainministeriö ainoastaan perii takaisin toisen julkisen viraston eli keskuspankin luomaa rahaa.

Joissakin maissa valtiovarainministeriöllä on keskuspankissa luotollinen tili, jolloin valtio saa varansa suoraan keskuspankista. Euroopan unionissa tämä on kiellettyä, joten valtioiden pitää hankkia keskuspankkiraha liikepankeilta.

Esimerkiksi verotulojen maksu tavallisen työnantajan tililtä tarkoittaa sitä, että palkansaajalle maksettavasta bruttopalkasta vähennetään valtion perimä verosumma, jonka liikepankki siirtää valtion tilille. Valtio ei kuitenkaan hyväksy muulla kuin keskuspankkirahalla suoritettuja maksuja. Verotettu palkkatulo vaihdetaan näin ollen keskuspankissa keskuspankkirahaksi, mikä vähentää liikepankin keskuspankkirahavarantoja.

Verotuksella ei siis rahoiteta valtion kulutusta, vaan sen tehtävä liittyy lähinnä inflaation torjuntaan. Verotuksen avulla poistetaan liika keskuspankkiraha kansantalouden kierrosta, mikä pienentää ostovoimaa, vähentää kokonaiskysyntää ja hillitsee siten inflaatiota.

Täystyöllisyystilanteessa verotuksen kiristäminen on välttämätöntä. Julkisten menojen lisäämiselle ja verotuksen keventämiselle ei sitä ennen ole teknisiä esteitä. Keskuspankki voisi yksinkertaisesti luotottaa valtion tiliä riittävällä summalla keskuspankkirahaa.

Toimivan julkisen rahoituksen tiellä on kuitenkin useita poliittisia esteitä, kuten keskuspankkirahoituksesta jo 1940-luvulla kirjoittanut taloustieteilijä Abba Lerner havaitsi. Tärkein näistä on inflaation pelko. Se on kuitenkin aiheeton niin kauan kuin taloudellisen tuotannon voimavarat ovat vajaakäytössä.

Euroopan unionissa valtioiden suora keskuspankkirahoitus on kiellettyä ja keskuspankkirahan välitys on annettu rahoitusmarkkinoiden tehtäväksi. Valtion velkakirjojen hinnan alistaminen laajamittaiselle keinottelulle on kasvattanut rahoitusmarkkinoiden valtaa valtioihin nähden.

Viimeistään Kreikan velkakriisi toi näkyviin järjestelmän ongelmat. Jos julkisia menoja olisi eurojärjestelmässä rahoitettu suoraan keskuspankkirahalla, koko velkakriisiä ei olisi päässyt syntymään.

Velkakriisin hoidossa on joka tapauksessa jouduttu turvautumaan keskuspankkirahoitukseen, mikä todistaa, että keskuspankkirahalla on nykymuotoisessa rahatalousjärjestelmässä tärkeä rooli. Järjestelmän tarkastelu osoittaa, että ilman poliittisesti päätettyjä keskuspankkirahoituksen rajoituksia minkäänlaista valtion rahoitusvajetta ei olisi olemassa.

TS: Työssäkäyvät köyhät juurtuivat Suomeen

Sosiaalivirastojen mukaan Suomeen on juurtunut työtätekevien köyhyys. Erityisesti valmiiksi heikossa asemassa olevilla ihmisillä ei ole kunnollista mahdollista vaikuttaa työtehtäviensä määrään. Heille on tarjolla niin vähän töitä, etteivät he tule työnsä ansiolla turvatusti toimeen.

TS Antti Karjalainen 7.8.2010
Työssäkäyvät köyhät juurtuivat Suomeen

Suomessa on käynnissä murros, joka murentaa työn aseman toimeentulon takaajana. Pienyritys, osa-aikatyö tai pätkätyöläisyys eivät nyky-Suomessa enää välttämättä elätä. Toimeentulotuen saajista työssäkäyviä onkin jo yli kymmenen prosenttia.

Työtä on Suomessa totuttu pitämään yhtenä elämän peruskulmakivistä. Työssäkäyvä uskaltaa suunnitella tulevaisuutta, perustaa perheen ja hankkia asunnon.

Palkka tai yrittäjätulo eivät kuitenkaan 2000-luvulla enää takaa vakaata tulevaisuutta, vaan duunari joutuu helposti sosiaalituen luukulle.

Atlantin takana on jo pitkään ollut tavallista, että pienipalkkaisimmat eivät tienaa riittävästi elämiseen. Walmartismiksi kutsuttu ilmiö on saanut nimensä Wal-Mart-kauppaketjusta, joka teetättää töitä minimipalkalla.

Työssäkäyvien tilanne on huonontunut myös Suomessa. Helsingissä toimeentulotuen hakijoista reilulla 11 prosentilla pääasialliset tulot kertyvät palkasta tai yrittämisestä.

– Ansio- ja yrittäjätuloja saavien toimeentulotukiasiakkaiden määrä on hienoisessa noususuunnassa, arvioi Helsingin Sosiaaliviraston sosiaalisen ja taloudellisen tuen päällikkö Leila Palviainen.

Palviaisen ja Tampereen kaupungin toimeentuloturvan päällikön Timo Ruoholan mukaan luvut ovat vastaavia myös muissa Suomen suurissa kaupungeissa.

Palviaisen mukaan toimeentulotukea nostetaan keskimäärin 6–7 kuukauden ajan. Joukossa on kuitenkin myös pitkäaikaisia asiakkaita, joista osa saa pysyvästi liian pientä palkkaa elämiseen.

Pienyrittäjän leipä tiukassa

Sosiaalivirastoissa ollaan erityisen huolissaan pienyrittäjien ja työssäkäyvien yksinhuoltajien, nuorten sekä opiskelijoiden köyhyydestä.

– Nuorten, alle 25-vuotiaiden toimeentulotuen saajien määrä on ollut kasvussa. Esimerkiksi ammattikoulutusta vailla olevilla keikkatyöt vähenevät ensimmäisenä. Lisäksi erityisesti pienyrittäjillä, jotka työllistävät itsensä ja ehkä jonkin toisen, ei ole töitä tarpeeksi, Leila Palviainen kertoo.

Pienyrittäjien köyhyydestä kertovat myös Tilastokeskuksen luvut. Niiden mukaan itsensä työllistävistä yrittäjistä 17 prosenttia eli köyhyysrajan alapuolella vuonna 2008.

– Erityisesti itsensä työllistäjissä on suhteessa paljon köyhiä. 2000-luvulla ulkoistamiset ajoivat osan ihmisistä työllistämään itsensä. Osalle se ei ole aina ollut oma valinta, kertoo työssäkäyviä köyhiä tutkinut Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattori Merja Kauhanen.

Helsingissä pääosin yrittäjätuloilla elävien toimeentulotuen saajien määrä vuonna 2009 oli 195 henkilöä. Vuonna 2008 heitä oli 158, Sosiaaliviraston tilastoista ilmenee.

Työurat pirstaloituvat

Osa-aikatyöt ja määräaikaisuudet lisääntyivät Suomessa 1990-luvun toisella puoliskolla. Kehitys lisäsi Palkansaajien tutkimuslaitoksen Merja Kauhasen mukaan hieman myös työtä tekevien köyhyyttä.

– Tampereen osalta toimeentulotuen hakeminen ansiotuloista huolimatta liittyy erityisesti osa-aikatyöhön kaupan puolella ja palvelualalla, Timo Ruohola Tampereen kaupungin sosiaalivirastosta kertoo.

Viime vuosina tilanne on osa-aikatöiden ja määräaikaisuuksien suhteen jopa hienoisesti parantunut, Kauhanen kertoo. Köyhyystilastoissa muutosta ei kuitenkaan huomaa.

Kauhasen mukaan köyhyyttä mitataan usein kotitaloustasolla, jolloin siihen vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin vain osa-aikatyö tai määräaikaisuus.

– Epävakaiden työmarkkina-asemien, kuten osa-aikaisuuden tai määräaikaisuuden kasaantuminen samaan perheeseen on merkittävä köyhyysriski, Kauhanen sanoo.

Myös yksinasujat ja yksinhuoltajat ovat Kauhasen ja Ruoholan mukaan köyhyysvaarassa. Tampereen Sosiaaliviraston asiakkaista neljä viidestä on yksinasujia.

”Työllä pitäisi
tulla toimeen”

Talouskriisi on Merja Kauhasen mukaan saattanut viime aikoina lisätä työssäkäyvien köyhyyttä. Keikkatöitä on vähemmän, ja pätkätyöläisten työttömyysjaksot ovat pidempiä. Myöskään osa-aikaisille ei aina riitä tunteja.

Kauhanen ei sen sijaan näe walmartismia Suomessa merkittävänä ongelmana. Matalapalkkatyön osuus on täällä kuitenkin yhä Euroopan unionin alhaisimpia.

– Meillä alakohtaiset minimipalkat ja sopimusjärjestelmä ovat turvanneet matalapalkkaisten asemaa. Yhden tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa työssäkäyvien köyhyys liittyy hyvin paljon työmarkkinatekijöihin, kun taas EU-maissa suuri merkitys on kotitalouskohtaisilla tekijöillä, kuten lasten ja ansaitsijoiden lukumäärällä.

Sosiaalivirastojen mukaan onkin vielä melko harvinaista, että kokopäivätöissä oleva joutuu hakemaan toimeentulotukea. Ongelma monen kohdalla on kokopäivätöihin pääseminen.

– On tärkeää, että ihmiset saisivat halutessaan pysyviä työsuhteita, ja että osa-aikaiset saisivat riittävästi työtunteja, Kauhanen sanoo.

– Työllä pitäisi tulla toimeen.

Taloustutkija: Velkakriisi setvittävä IMF:n johdolla (YLE)

Aalto-yliopiston kansantaloustieteen professorin Pertti Haaparannan mukaan vapaa kaupankäynti sijoituksilla ja lainoilla tarvitsee maailmanlaajuisia ratkaisuja vapaiden markkinajärjestelyjen kiihdyttämien, yhä uhkaavampien talouden epävakaisuuden seurausten estämiseksi.

"sijoittajat ovat nyt hyötyneet tästä tilanteesta, jossa korot ovat hyvin alhaiset. Ne ovat saaneet halvalla rahaa ja ihan suoraan pelaavat näillä mailla, joista tulee nyt hyvää tuottoa. Kunnollista velkaongelmien hoitojärjestelmää tarvitaan, koska [tämä on] sijoittajien sosiaaliturvaa"

YLE Uutiset 17.11.2010
Taloustutkija: Velkakriisi setvittävä IMF:n johdolla

Euromaita vaivaava velkakriisi pitäisi YLE Uutisten haastatteleman taloustutkijan mielestä ratkoa kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johdolla. Kyse on siksi suuresta ongelmasta, että euromaiden omat rahkeet eivät riitä. Euron tulevaisuus ei kuitenkaan ole uhattuna.

Aalto-yliopiston kansantaloustieteen professorin Pertti Haaparannan mukaan Kreikan ja Irlannin velkakriisien hoitamisessa olisi kohennettavaa. Haaparannan mielestä kunnollisen velkahelpotusjärjestelmän rakentamisessa ollaan pahasti myöhässä.

- Se olisi pitänyt tehdä 30 vuotta sitten, kun kehitysmaiden velkaongelma räjähti käsiin, Haaparanta sanoo.

Nyt kun seuraukset ovat jo ikään kuin housuissa, ollaan vihdoin oikealla tiellä, mutta tuskastuttavan hitaasti. Haaparannan mielestä euromaat hukkaavat turhaan resursseja yrittäessään keskenään ratkoa ongelmia, joiden syyt ovat maailmanlaajuiset. Asian hoitaminen pala palalta näyttää nyt vain hyödyttävän suursijoittajia.

- Onhan tässä myös se elementti, että sijoittajat ovat nyt hyötyneet tästä tilanteesta, jossa korot ovat hyvin alhaiset. Ne ovat saaneet halvalla rahaa ja ihan suoraan pelaavat näillä mailla, joista tulee nyt hyvää tuottoa. Kunnollista velkaongelmien hoitojärjestelmää tarvitaan, koska nyt tämä on tällaista sijoittajien sosiaaliturvaa.

Euron tulevaisuus turvassa

Haaparanta antaisi velkahelpotusjärjestelmän IMF:n hoidettavaksi, vaikka se todennäköisesti ei tulekaan yhtään sen halvemmaksi kuin euromaiden omat ponnistukset.

- Ilman muuta tässä palaa rahaa. Se oli nyt ehkä se yksi tragikoominen piirre tässä eilisessä päätöksessä, että ikään kuin kuvitellaan, että ihmiset eivät ymmärrä, että se tulee nielemään rahaa joka tapauksessa. Myös eurooppalaista rahaa huomattavan paljon.
Euron tulevaisuudesta professori Haaparanta ei ole huolissaan, vaikka kriisi vielä tästä leviäisikin. Eurojärjestelmän hajoamiseenkaan kun ei ole varaa.

- Jos siirryttäisiin kansallisiin valuuttoihin takaisin, niin valuuttakurssit saattaisivat vaihdella villisti. Tällä tavalla velkaongelma saattaisi levitä maasta toiseen hyvin nopeasti.

Vakuudet loukkaavat suvereniteettia

Varsin happamasti Pertti Haaparanta suhtautuu puheisiin vakuuksien hankkimisesta annetulle tuelle. Haaparannan mukaan valtion velkakirjojen vakuutena on perinteisesti valtion verotusoikeus, ei muuta. Se mikä menee sen yli, on jo astumista suvereniteetin puolelle.

- Voi ihan ottaa analogian Suomen tilanteeseen, että jos Suomi sattuisi velkaantumaan ja tulisi velkahelpotuspaketti, jossa Venäjän valtiokin olisi mukana ja sitten sen vakuudeksi annettaisiin suomalaista valtion omistamaa maata Suomesta, niin mikähän meteli siitä nousisi.

100000 osoitti Saksassa mieltään tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta

Lauantaina 13.11. noin 100000 ihmistä osoitti mieltään Saksassa vaatien tasa-arvoisempaa yhteiskunnallista järjestystä, varallisuudesta riippumattomien peruspalvelujen turvaamista ja eturyhmien vaikutusvallan vähentämistä päätöksenteossa.

HS: Lähes 100 000 marssi Saksassa ennen Merkelin puolueen kokousta
The Local.de: 100,000 march against social service cuts

Englanti: Köyhät töihin palkatta

Englannin hallitus suunnittelee pitkäaikaistyöttömien pakottamista töihin.

Jos työtön kieltäytyy työstä, hän menettää viikoittaisen 65 punnan eli 75 euron työttömyyskorvauksen jopa kolmen kuukauden ajaksi.

Talouselämä 8.11.2010 Jyrki Alkio
Brittilääke työttömyyteen: töitä palkatta

”Tämän maan rikkaat ja köyhät ovat nyt sodassa”, kommentoija julkisti viikonloppuna brittiläisen sanomalehti Daily Telegraghin keskustelupalstalla.

Kommentti liittyy David Cameronin puoli vuotta toimineen hallituksen uusimpiin suunnitelmiin.

Kuukausi sitten konservatiivien ja liberaalidemokraattien muodostama koalitiohallitus suututti keskiluokan ilmoittamalla poistavansa lapsilisät hyvätuloisilta.

Viikonloppuna hallituksen huomio kohdistui työttömyyteen. Työ- ja eläkeasioista vastaava ministeri Iain Duncan Smith kertoi, että hallitus panee pitkäaikaistyöttömät töihin.

”Viesti on selvä: osallistu tai homma muuttuu hankalaksi”, Duncan sanoi Daily Telegraphin haastattelussa.

Hallitus aikoo panna pitkäaikaistyöttömät hoitamaan puutarhoja ja keräämään roskia, Independent-lehden mukaan vieläpä ilman palkkaa.

Jos työtön kieltäytyy työstä, hän menettää viikoittaisen 65 punnan eli 75 euron työttömyyskorvauksen jopa kolmen kuukauden ajaksi.

Cameronin hallitus esittelee suunnitelmansa virallisesti tiistaina. Silloin selvinnevät myös esityksen yksityiskohdat. Viikonlopun tiedot muun muassa pakkotyöjakson kestosta vaihtelevat. Ministeri Duncan puhui viikon–kahden työjaksoista, BBC omassa uutisessaan kuukaudesta.

Kokemuksia työelämän rutiineista

Britannian koalitiohallitus on ryhtynyt määrätietoisesti leikkaamaan valtion kuluja. Säästöjä ministerit hakevat myös sosiaalimenoista.

”Tässä puhutaan ihmisistä, jotka eivät ole tottuneet tekemään töitä. Tarjoamme heille siihen mahdollisuuden. Ehkä vähän työnnämmekin heitä oikeaan suuntaan tarjoamalla heille silloin tällöin kokemuksia työpaikasta”, ulkoministeri William Hague sanoo BBC:n haastattelussa.

Hallituksen mielestä pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat kokemuksia työelämän käytännöistä ja rutiineista. Heidän pitää muun muassa oppia tulemaan paikalle aamuyhdeksältä ja työskentelemään iltaviiteen.

Toimilla pyritään vaikuttamaan ennen kaikkea niihin pitkäaikaistyöttömiin, jotka ovat joko päättäneet elää tukien varassa tai jotka tekevät tukien rinnalla pimeätä työtä.

Elokuussa Isossa-Britanniassa oli 821 000 yli vuoden työttömänä ollutta pitkäaikaistyötöntä eli enemmän kuin kertaakaan 13 viime vuoden aikana. Maan työttömyysaste oli 7,7 prosenttia.

Brittioppeja Suomessa

Suomessa työttömyysaste oli syyskuussa 7 prosenttia. Työ- ja elinkeinoministeriön työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 183 000. Työttömistä 56 500 eli lähes joka kolmas on ollut vailla työtä yli vuoden.

Puhuttelevatko brittiopit Suomessa?

Nykylain mukaan pitkäaikaistyötön voidaan Suomessa velvoittaa muun muassa osallistumaan kuntoutukseen. Töihin pitkäaikaistyöttömiä ei sen sijaan juurikaan velvoiteta, lähinnä siksi, että järkeviä työpaikkoja ei ole tarjolla.

”Yleisönosastokirjoituksissa tällaisista ajatuksista toki puhutaan, mutta poliitikkojen, virkamiesten tai työmarkkinajärjestöjen keskuudessa tällaisia keskusteluja ei ole käynnissä”, neuvotteleva virkamies Kimmo Ruth työ- ja elinkeinoministeriöstä sanoo.

Työttömien pakottaminen on herkkä asia. On helpompi puhua pitkäaikaistyöttömän ”selviytymisen tukemisesta” kuin ”velvoittamisesta” tai ”pakottamisesta”.

Etenkään ennen vaaleja yksikään puolue ei haluaa avata tällaista keskustelua, vaikka tarvetta ehkä olisi. Vai olisiko?

”Ei kahden viikon työpakko lisää bruttokansantuotetta tai ratkaise ongelmiamme”, Ruth sanoo.

Virallisen ajattelutavan mukaan lyhyestä työjaksosta ei ole apua työttömällekään, sillä työttömyyden syyt ovat usein moninaiset ja syvällä.

Velvoite oli valtiolla

Vielä 1990-luvun alussa Suomessakin oli pitkäaikaistyöttömyyteen liittyvä velvoite. Valtio oli velvollinen järjestämään jokaiselle pitkäaikaistyöttömälle töitä. Kun työttömyys laman aikana räjähti pilviin, järjestelmästä tuli liian kallis ja siitä luovuttiin vuonna 1993.

Simo ja Eeva Ristan valokuvia Helsingistä

Tasa-arvoisempi yhteiskunta on historiallisesti syntynyt usein kansalaisten eriarvoisuuden purkamiseksi tekemän periksiantamattoman työn ja vaatimusten tuloksena. Valokuvaajat Simo ja Eeva Rista ovat kuvanneet arkea ja kamppailua paremmasta yhteiskunnasta Helsingissä vuosikymmenten ajalta. Heidän töitään vuosilta 1969-85 on esillä Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa sekä internetissä.

Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvila
Kuvia mielenosoituksista "Asfalttia ja auringonkukkia" -verkkonäyttelyssä