Marjut Lindberg: Hoitoa ja palveluita yksityistetään hivuttamalla
Suomalainen julkinen terveydenhuolto eriarvoistuu nopeasti varallisuuden perusteella. Samalla esimerkiksi köyhyysrajan alapuolella elävien lasten määrä kasvaa. Pääkirjoitustoimittaja Marjut Lindberg kirjoittaa Helsingin Sanomissa terveydenhoidon siirtymisestä yhteisomistuksesta yksityisen omistuksen piiriin:
HS 27.11.
Hoitoa ja palveluita yksityistetään hivuttamalla
Kulunut vuosikymmen jää historiaan muun muassa siksi, että niin sanotussa hyvinvointivaltiossa lähetettiin ennätysmäärä hiljaisia viestejä, joiden mukaan ihmisten pitäisi maksaa terveydenhoidostaan entistä enemmän ja osallistua tulevaisuuden hyvinvointinsa rahoittamiseen yhä suuremmalla osuudella.
Samaan aikaan on yhä useammin uutisoitu kuntien palvelujen ulkoistamisesta. Etenkin lastensuojelua ja vanhustenhoitoa kilpailutetaan, ja riippuu kunnasta, valitaanko palvelun tuottajaksi halvin vai paras.
Terveydenhoidon jonoja alettiin purkaa tarjoamalla palveluseteleitä kaihileikkausta odottaville ja yhä useammin myös muissa jonoissa kituville potilaille.
Erityisesti on peloteltu vanhenevia ihmisiä. Yleisenä totuutena tarjoillaan tietoa, ettei tulevaisuuden suuria vanhusjoukkoja kyetä mitenkään hoitamaan julkisin varoin eikä julkisin palveluin. Joko maksat itse tai sitten kärsit märissä vaipoissasi kuudentena potilaana neljän hengen huoneessa kielitaidottoman hoitajakunnan väärinymmärrysten kohteena.
Ratkaisuja on tarjolla useita. On käänteistä asuntolainaa, loppuvuosien hoitovakuutusta, erilaisia sijoituspalveluita ja niin edelleen. Tuorein idea on houkutella hieman varallisuutta keränneet ikäihmiset ostamaan itselleen vakuutus, joka alkaisi vakuutuksenottajan täytettyä 80 vuotta ja tuottaisi noin 800 euroa kuussa loppuelämän ajan.
Ideaa on perusteltu sillä, että 800 euroa kuussa olisi merkittävä lisä käytettävissä oleviin rahoihin, koska vanhus joutuisi joka tapauksessa kustantamaan itse nykyistä suuremman osan hoiva- ja hoitopalveluistaan.
On vaikea uskoa, että moinen suuren riskin sisältävä ja jäykkä vakuutus saavuttaisi suurta suosiota. Harva eläkkeelle jäävä ihminen uskoo elävänsä vuorenvarmasti yli 80-vuotiaaksi, vaikka haluja siihen olisikin. Erityisen ikävää olisi, jos vakuutuksen ottanut ihminen sitten tarvitsisikin rahaa selviytymiseensä jo 77-vuotiaana mutta maksu alkaakin vasta 80-vuotiaana, jolloin sitä ei enää tarvita.
Kummoista keskustelua ei ole syntynyt siitäkään, että vakuutuksen hinta kohoaa naisilla hyvin kalliiksi, koska he todennäköisesti hyötyisivät vakuutuksesta pitemmän elinikänsä vuoksi miehiä enemmän. Vähintään 50 000 euron hintaiseen vakuutukseen tarvitaan keskituloiselta naiselta yli kahden vuoden nettopalkkaa vastaavat säästöt.
Terveydenhoidonkin pelotellaan rapautuvan niin, että on viisainta perustaa lääkäreille julkisiin sairaaloihin yksityisvastaanottoja. Samojen lääkäreiden työpanoksen pitäisi näin riittää sairaalassa paremmin niille, joilla ei ole varaa yksityiseen hoitoon. Myös julkisten sairaaloiden yksityisvastaanotoilla käyville maksettaisiin hoitopalkkiosta Kela-korvausta.
Erikoislääkäreiden kannalta on tietysti miellyttävää, ettei tarvitse kastella kenkiään loskassa kävellessään parkkipaikalle, kun työpäivän jälkeen lähtee yksityiselle klinikalle jatkamaan vastaanottoa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtajan Aki Lindénin painava peruste yksityisklinikan avaamisesta Husin sisällä on juuri se, että lääkärit saataisiin pysymään talossa rahakkaiden yksityisvastaanottojen vetäminä.
Yksityisen ja julkisen sairaanhoidon yhdistämisessä näyttää unohtuneen pääasia: miksi Husin sairaaloiden kaltaiset laitokset on rakennettu, ja miksi niitä ylläpidetään julkisin varoin.
Alkuperäinen tarkoitus on se, että sairaat ihmiset saavat vaivoihinsa mahdollisimman hyvän ja oikea-aikaisen hoidon. Husin kaltaisen sairaanhoitopiirin tehtävä on keskittää voimavaransa potilaidensa hoitoon niin, ettei valvontaviranomaisen tarvitse joka vuosi painostaa sitä miljoonaluokan uhkasakoilla pysymään hoitotakuun aikarajoissa.
Kuluneen vuosikymmenen aikana pelottelupolitiikka ja yksityisten palvelujen käyttö ovat lisääntyneet, mutta Suomessa ei ole tehty merkittäviä poliittisia päätöksiä siirtymisestä yksityiseen palvelutuotantoon.
Mielipidekyselyjen tulokset osoittavat, että selvä enemmistö suomalaisista kannattaa edelleen peruspalveluiden – mukaan lukien sairaanhoidon – rahoittamista ja järjestämistä julkisina palveluina.
Tulevissa eduskuntavaaleissa ehdokkailla on oiva tilaisuus kertoa, miten he haluavat suomalaisten perusturvan järjestettävän.
Jos hallitusneuvotteluissa päädytään yksityispalveluiden lisäämiseen ja kansalaisten maksuosuuksien kasvattamiseen, siitä pitää käydä avoin keskustelu. Sen perusteella on tehtävä selkeät päätökset, jotka eivät jätä sijaa arvailuille ja huhuille.
Kulunut vuosikymmen jää historiaan muun muassa siksi, että niin sanotussa hyvinvointivaltiossa lähetettiin ennätysmäärä hiljaisia viestejä, joiden mukaan ihmisten pitäisi maksaa terveydenhoidostaan entistä enemmän ja osallistua tulevaisuuden hyvinvointinsa rahoittamiseen yhä suuremmalla osuudella.Yksi keskeinen ongelma markkinataloudessa on se, miten se voimakkaasti suosii eriarvoistavia ratkaisuja (esimerkiksi varallisuuden keskittämistä ja vähävaraisten huomioimatta jättämistä päätöksenteossa). Tämä tapahtuu usein huomaamatta: kehityssuunta nähdään rakenteellisena ja jopa ihmisten vaikutuskyvyn ulottumattomissa olevana luonnonvoimana, Englannin entisen pääministerin Margaret Thatcherin sanoin "ainoana vaihtoehtona".
[...]Yksityisen ja julkisen sairaanhoidon yhdistämisessä näyttää unohtuneen pääasia: miksi Husin sairaaloiden kaltaiset laitokset on rakennettu, ja miksi niitä ylläpidetään julkisin varoin.
Alkuperäinen tarkoitus on se, että sairaat ihmiset saavat vaivoihinsa mahdollisimman hyvän ja oikea-aikaisen hoidon.
[...]Kuluneen vuosikymmenen aikana pelottelupolitiikka ja yksityisten palvelujen käyttö ovat lisääntyneet, mutta Suomessa ei ole tehty merkittäviä poliittisia päätöksiä siirtymisestä yksityiseen palvelutuotantoon.
Mielipidekyselyjen tulokset osoittavat, että selvä enemmistö suomalaisista kannattaa edelleen peruspalveluiden – mukaan lukien sairaanhoidon – rahoittamista ja järjestämistä julkisina palveluina.
HS 27.11.
Hoitoa ja palveluita yksityistetään hivuttamalla
Kulunut vuosikymmen jää historiaan muun muassa siksi, että niin sanotussa hyvinvointivaltiossa lähetettiin ennätysmäärä hiljaisia viestejä, joiden mukaan ihmisten pitäisi maksaa terveydenhoidostaan entistä enemmän ja osallistua tulevaisuuden hyvinvointinsa rahoittamiseen yhä suuremmalla osuudella.
Samaan aikaan on yhä useammin uutisoitu kuntien palvelujen ulkoistamisesta. Etenkin lastensuojelua ja vanhustenhoitoa kilpailutetaan, ja riippuu kunnasta, valitaanko palvelun tuottajaksi halvin vai paras.
Terveydenhoidon jonoja alettiin purkaa tarjoamalla palveluseteleitä kaihileikkausta odottaville ja yhä useammin myös muissa jonoissa kituville potilaille.
Erityisesti on peloteltu vanhenevia ihmisiä. Yleisenä totuutena tarjoillaan tietoa, ettei tulevaisuuden suuria vanhusjoukkoja kyetä mitenkään hoitamaan julkisin varoin eikä julkisin palveluin. Joko maksat itse tai sitten kärsit märissä vaipoissasi kuudentena potilaana neljän hengen huoneessa kielitaidottoman hoitajakunnan väärinymmärrysten kohteena.
Ratkaisuja on tarjolla useita. On käänteistä asuntolainaa, loppuvuosien hoitovakuutusta, erilaisia sijoituspalveluita ja niin edelleen. Tuorein idea on houkutella hieman varallisuutta keränneet ikäihmiset ostamaan itselleen vakuutus, joka alkaisi vakuutuksenottajan täytettyä 80 vuotta ja tuottaisi noin 800 euroa kuussa loppuelämän ajan.
Ideaa on perusteltu sillä, että 800 euroa kuussa olisi merkittävä lisä käytettävissä oleviin rahoihin, koska vanhus joutuisi joka tapauksessa kustantamaan itse nykyistä suuremman osan hoiva- ja hoitopalveluistaan.
On vaikea uskoa, että moinen suuren riskin sisältävä ja jäykkä vakuutus saavuttaisi suurta suosiota. Harva eläkkeelle jäävä ihminen uskoo elävänsä vuorenvarmasti yli 80-vuotiaaksi, vaikka haluja siihen olisikin. Erityisen ikävää olisi, jos vakuutuksen ottanut ihminen sitten tarvitsisikin rahaa selviytymiseensä jo 77-vuotiaana mutta maksu alkaakin vasta 80-vuotiaana, jolloin sitä ei enää tarvita.
Kummoista keskustelua ei ole syntynyt siitäkään, että vakuutuksen hinta kohoaa naisilla hyvin kalliiksi, koska he todennäköisesti hyötyisivät vakuutuksesta pitemmän elinikänsä vuoksi miehiä enemmän. Vähintään 50 000 euron hintaiseen vakuutukseen tarvitaan keskituloiselta naiselta yli kahden vuoden nettopalkkaa vastaavat säästöt.
Terveydenhoidonkin pelotellaan rapautuvan niin, että on viisainta perustaa lääkäreille julkisiin sairaaloihin yksityisvastaanottoja. Samojen lääkäreiden työpanoksen pitäisi näin riittää sairaalassa paremmin niille, joilla ei ole varaa yksityiseen hoitoon. Myös julkisten sairaaloiden yksityisvastaanotoilla käyville maksettaisiin hoitopalkkiosta Kela-korvausta.
Erikoislääkäreiden kannalta on tietysti miellyttävää, ettei tarvitse kastella kenkiään loskassa kävellessään parkkipaikalle, kun työpäivän jälkeen lähtee yksityiselle klinikalle jatkamaan vastaanottoa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtajan Aki Lindénin painava peruste yksityisklinikan avaamisesta Husin sisällä on juuri se, että lääkärit saataisiin pysymään talossa rahakkaiden yksityisvastaanottojen vetäminä.
Yksityisen ja julkisen sairaanhoidon yhdistämisessä näyttää unohtuneen pääasia: miksi Husin sairaaloiden kaltaiset laitokset on rakennettu, ja miksi niitä ylläpidetään julkisin varoin.
Alkuperäinen tarkoitus on se, että sairaat ihmiset saavat vaivoihinsa mahdollisimman hyvän ja oikea-aikaisen hoidon. Husin kaltaisen sairaanhoitopiirin tehtävä on keskittää voimavaransa potilaidensa hoitoon niin, ettei valvontaviranomaisen tarvitse joka vuosi painostaa sitä miljoonaluokan uhkasakoilla pysymään hoitotakuun aikarajoissa.
Kuluneen vuosikymmenen aikana pelottelupolitiikka ja yksityisten palvelujen käyttö ovat lisääntyneet, mutta Suomessa ei ole tehty merkittäviä poliittisia päätöksiä siirtymisestä yksityiseen palvelutuotantoon.
Mielipidekyselyjen tulokset osoittavat, että selvä enemmistö suomalaisista kannattaa edelleen peruspalveluiden – mukaan lukien sairaanhoidon – rahoittamista ja järjestämistä julkisina palveluina.
Tulevissa eduskuntavaaleissa ehdokkailla on oiva tilaisuus kertoa, miten he haluavat suomalaisten perusturvan järjestettävän.
Jos hallitusneuvotteluissa päädytään yksityispalveluiden lisäämiseen ja kansalaisten maksuosuuksien kasvattamiseen, siitä pitää käydä avoin keskustelu. Sen perusteella on tehtävä selkeät päätökset, jotka eivät jätä sijaa arvailuille ja huhuille.