On ilmiselvää, että kapitalismissa - varsinkin mitä "vapaampi" se on - tämä kohdentaminen on monin tavoin tehotonta. Taloudelle hyvin niukkoja kirurgipalveluita käytetään toisten kauneusleikkauksiin samalla, kun merkittävä osa ihmisistä jää ilman perusterveydenhuoltoa. Esimerkki on yksittäinen, mutta kertoo kapitalismin perusperiaatteesta: rikas saa mitä haluaa, köyhä tuskin mitään. Ihmisten tarpeilla tai talouden yleisellä toimivuudella ei ole väliä, kun rikkaat voivat määrätä tahdin.
Tässä päästään käsiksi myös kapitalismin epädemokraattiseen luonteeseen. Kun demokratiassa jokaiselle on yksi ääni, on kapitalismissa äänestyslippuja lompakon paksuuden mukaan. Se totisesti onkin kapitalismi, jossa toiset ovat tasa-arvoisempia kun toiset.
Osallisuustaloudessa jokainen tekee päätöksiä sekä osuuskuntamaisen yrityksen työntekijänä että kuluttajana. Arkisissa ostoksissa kuluttajat äänestävät rahoillaan. Julkiset hyödykkeet olisivat samalla viivalla. Asuinalueen kuluttajat voisivat päättää siirtää tulojaan vaikkapa julkisen liikenteen tai vanhustenhoidon parantamiseen. Järjestelmä muistuttaisi helppoudessaan osakkeiden tai rahastojen ostamista verkkopankissa.
Yrityksissä työntekijät suunnittelisivat työtään ja yrityksen toimintaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Yritysten tuotantoarviot vaikuttaisivat siihen, miten ne saisivat resursseja muilta talouden toimijoilta. Luonnonvaroja tai muita yhteisiä resursseja tuhlaavat yritykset joutuisivat kehittämään uusia, tehokkaampia ratkaisuja – muussa tapauksessa heidän tarvitsemansa resurssit menisivät tuottavampiin ja ympäristön kannalta kestävämpiin projekteihin.
Kaupankäynnin monet seuraukset voisivat näkyä hinnoissa paljon nykyistä tarkemmin ja nopeammin
Laajoja haittoja arvioisivat asiantuntijat. Päästöjä ja niiden vaikutusta hintoihin tutkisivat siis esimerkiksi ilmastotieteilijät, biologit ja ympäristötaloustieteilijät. Paikallisia ympäristöhaittoja ilmoittaisivat alueen asukkaat. ELY-keskukset tutkisivat ja välittäisivät tiedot eteenpäin Tilastokeskukselle, joka keräisi tiedot yritysten tuotannosta ja asuinalueiden kulutuksesta. Tilastokeskuksen keräämä hintadata olisi avointa ja päivittyisi jatkuvassa yritysten ja kuluttajien vuorovaikutuksessa.
Talousjärjestelmien rakenteellinen tarkastelu auttaa niin vaihtoehtojen kehittämisessä kuin nykytalouden ongelmien tunnistamisessa. Usein kohtaa kuitenkin ajatuksen siitä, että uusi ja parempi talous edellyttäisi myös muutosta ihmiskunnassa. Näkemyksen voi kiteyttää niin, että ihmiset ovat tuomittuja kilpailun ja ahneuden talouteen, koska itsekkyys on ihmisille luontaista. On siis turhaa pyrkiä hahmottelemaan ja rakentamaan reilumpia pelisääntöjä ja yhteistyötä kannattelevia instituutioita, koska ihmiset kuitenkin omivat etuuksia, käyttävät kyynärpäätaktiikkaa ja kilpailevat toisiaan vastaan. Eikö osallisuustalouden ehdotuksissa oleteta turhan sinisilmäisesti, että kaikki ihmiset ovat jalosydämisiä auttajia?
Taloudessa, jossa kaikki ihmiset ovat ahkeria, työtätekeviä ja jalosydämisiä auttajia, ei juuri ole tarvetta instituutioille. Se lienee kuitenkin useimpien mielestä epärealistinen oletus ihmisluonnosta. Osallisuustalouden mallissa yksilöiden oletetaan voivan hyvin toimia taloustieteistä tutun "homo economicus" -oletuksen mukaisesti: rationaalisesti ja omaa etuaan tavoitellen.
Lähtökohtana eivät olleet siis yhteiskunnallisesti vastuulliset pyhimykset, vaan pikemminkin kokoelma instituutioita ja pelisääntöjä, jotka kannustavat kohti yhteiskunnallisesti tehokasta ja reilua toimintaa – myös silloin, kun ihmiset toimivat itsekkäästi. Toisin sanoen osallisuustalouden yhtenä perimmäisenä tavoitteena on yhdistää yksilön edut heidän ympäristönsä ja yhteisönsä etuihin.
Lienee naiivia odottaa, että ahneus ja epärehellisyys katoaisivat täysin, mutta on perusteltua kehittää sellaisia menettelytapoja, jotka minimoivat itsekkäästä toiminnasta koituvat vahingot.
Tässä kuvaan astuvat keskustelut kannustimista. Osallisuustaloudessa jokaisen yrityksen kannattaa tehdä mahdollisimman hyvää laatua mahdollisimman vähillä resursseilla. Tehokas toiminta parantaa todennäköisyyksiä saada resurssit firman toiminnalle ja sitä kautta työtä ja toimeentuloa. Jos toiminta ei ole tehokasta, ei yritys saa resursseja.
Yritysten on siis on osoitettava muille yrityksille ja kuluttajille, että heidän tuotantonsa on tarpeeksi hyödyllistä, jotta heidän aiheuttamat yhteiskunnalliset kustannukset tulevat vähintäänkin katettua. Yrityksillä on näin ollen selvät kannustimet käyttäytyä vastuuntuntoisesti, sillä jos yrityksen tuottama nettohyöty jääkin pakkasen puolelle, resurssit siirtyvät jatkossa niihin projekteihin, jotka tuottavat positiivista tulosta.
Tässä vaiheessa on kuitenkin tärkeää tehdä eroa nykyisten markkinamittarein tehtyjen tulosten ja osallisuustalouden välillä. Nykyisellään yritys voi tehdä erinomaista tulosta tuhoisin seurauksin. Osa yksityisyrityksen voitosta saattaa perustua esimerkiksi luonnon pysyvään köyhdyttämiseen ja ala-arvoisiin työoloihin. Kapitalismissa “tehokkuus” voi usein tarkoittaa luonnon tuhoamista tai työntekijöiden kammottaviakin työoloja. Osallisuustaloudessa työntekijät päättävät itse yrityksissään työn tekemisen tavoista ja tuotannon ulkoisvaikutukset, kuten ympäristöhaitat ja -hyödyt, sisältyvät suoraan hintoihin osana demokraattisen suunnittelun prosessia.
Vaikka Hahnelin ja Albertin osallisuustalouden muodollisessa analyysissa oletettiinkin ihmisten toimivan säännönmukaisesti omaa etuaan ajaen, on kuitenkin paljon syitä uskoa, että ihmisiä motivoivat myös monet muut seikat. On runsaasti tuoretta tutkimustietoa siitä, kuinka työn koettu merkitys ja vaikuttavuus ovat monissa tilanteissa rahaa tärkeämpiä kannustimia. Lisätienesti näyttäisi nykytutkimuksen mukaan parantavan työtehokkuutta vain erittäin yksinkertaisissa, mekaanisissa työtehtävissä.
On myös paljon todisteita siitä, että ihmiset pystyvät ottamaan toisiaan huomioon lukuisin eri tavoin. Esimerkiksi perheenjäsenten ja ystävien parissa ei ole vierasta auttaa toisia ja tehdä yhteistyötä. Myös monissa laajemmissa yhteisöissä ihmiset luottavat toisiinsa ja välittävät toisistaan ilman erillisiä rahapalkintoja. Tämä käyttäytyminen vaikuttaisi olevan ihmiselle mahdollista ja jopa luontaista niissä yhteyksissä, kun ilmapiiri on täynnä luottamusta eikä sisällä jatkuvaa epäilyä.
On syytä miettiä, että kun kerran ihmisillä on kiistattomasti taipumuksia itsekkääseen käytökseen, miksi oman edun tavoittelua ja kyynärpäätaktiikkaa tulisi vielä erikseen palkita? Varsinkin nykytutkimuksen valossa, jonka mukaan ihmisten kannustaminen parempiin suorituksiin onkin luultua monimutkaisempaa – kannustimiksi tarkoitetut rahapalkkiot voivat monissa tilanteissa jopa heikentää työtehoa.
Osallisuustalouden ideat on johdettu melko varovaisista oletuksista mitä tulee ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja myötätuntoon toisia kohtaan. Talouden kannalta olisi kuitenkin oleellisinta pohtia, minkälaista toimintaa ylipäätään halutaan tukea ja selvittää, mikä saa ihmiset innostumaan, ahkeroimaan ja kehittämään vapaasti kaikkia hyödyttäviä innovaatioita. Tuhoisan itsekkyyden ja vastuunpakoilun sijaan tulisikin kannustaa järkevään, toisia ihmisiä ja heidän vapauksiaan kunnioittavaan ja yhteisöä hyödyttävään toimintaan.
Vapauden ja tasavertaisuuden ihanteet jättävät aiemmat yhteiskunnalliset mallit vanhentuneiksi ja tarpeettomiksi
Ehkä arvokkain puoli osallisuustalouden ideassa on kuitenkin toisinajattelun vahvistaminen. Taloudessa on pitkään vallinnut aatteiden monopoli. Kapitalistista markkinataloutta pidetään yleisesti ainoana mahdollisena talousjärjestelmänä, joten on yleistä ajatella, että sen lukuisia ongelmia on vain siedettävä. Vaihtoehtoja on toki olemassa aina, kuten monet jaksavat muistuttaa, mutta keskeistä onkin löytää toimivampia vaihtoehtoja. Vaihtoehto ei ole itseisarvo. Kun nykymuotoisen talouden rinnalle asetetaan parempia kokonaisvaltaisia ratkaisuja, tulevat nykyiset järjettömyydet kaikessa kauheudessaan näkyviin entistä selvemmin. Samalla avautuu tilaa uusille ajatuksille.
Vaikka nykyinen kapeakatseinen talousajattelu vaikuttaa monien mielestä voittamattomalta, on muutoksen mahdollisuus todellinen – tästä on lukuisia historiallisia esimerkkejä. Pitkään vallinneet ajatusmallit yhteiskunnan kerrosten välttämättömyydestä murrettiin valistuksen aikana nopeasti, minkä jälkeen alkoi ennennäkemätön kehityksen aikakausi. Aikalaiset eivät kyenneet näkemään suurta murrosta etukäteen eivätkä ymmärtämään muutoksen merkitystä omana aikanaan, mutta vapauden ja tasavertaisuuden ihanteet jättivät aiemmat yhteiskunnalliset mallit vanhentuneiksi ja tarpeettomiksi.
On absurdia ajatella, että kaiken nykyisen vaurauden keskellä ei olisi varaa puhtaaseen ilmaan, juomaveteen, maksuttomaan koulutukseen ja heikoimmista huolehtimiseen. On kehitettävä yhteistyöhön perustuva talous, jossa ei sorruta haihattelemaan paremman ihmisen tai teollistumista edeltäneiden pienimuotoisten paikallistalouksien perään. Silloin talous voisi vihdoin auttaa hyödyntämään ihmiskunnan todellisen potentiaalin ja raivata tietä uusille saavutuksille.
