Tutkija Jussi Ahokas kirjoittaa informatiivisessa ja erittäin suositeltavassa Raha ja talous -blogissa talouden yleisesti jaettujen myyttien ja virhekäsitysten vaikutuksesta yhteiskunnalliseen keskusteluun ja demokratiaan:

[...]esimerkiksi neoklassinen kasvumalli, johon oletukset Suomen talouskasvun hiipumisesta ja siitä seuraavista julkisen rahoituksen ongelmista perustuvat, osoittautuu ainoastaan abstraktiksi ajatusleikiksi, jolla ei ole mitään tekemistä rahatalousjärjestelmän ja rahatalouden kasvun kanssa. Jos puolestaan tarkastellaan valtion kulutuksen operaatioita rahatalousjärjestelmässä, havaitaan välittömästi, että todelliset julkisen velkaantumisen rajat ovat huomattavasti kauempana kuin vallitsevassa talousajattelussa ymmärretään. Näin ollen julkisen kulutuksen esteet osoittautuvat ideologisiksi ja institutionaalisiksi sen sijaan, että ne olisivat objektiivisia – luonnonlakeihin verrattavissa olevia tosiasioita.

Kun tietyn edistyksellisen yhteiskunnallisen tavoitteen puolesta kamppaileva liike seuraavan kerran kohtaa ”talouden reunaehdot” -argumentin, onkin argumentin esittäjältä syytä pyytää lisäperusteluja. Perustuuko väite rahavarojen riittämättömyydestä kenties kevyeen oletukseen Suomen talouden kasvun hiipumisesta tulevaisuudessa vai kenties oletukseen julkisen velkaantumisen välttämättömistä rajoista? Kun nämä oletukset on osoitettu virheellisiksi, voidaan argumentin esittäjää pyytää esittämään muita perusteita esitetyn reformin hylkäämiselle. Useimmissa tapauksissa näitä perusteita on varsin vähän tai ne osoittautuvat puhtaan ideologisiksi.

Ahokkaan teksti nostaa tiiviisti esiin valtion kulutukseen ja hyvinvointipolitiikkaan (esimerkiksi tasa-arvoisten, julkisten palveluiden kannattavuuteen) liittyen hyvin oleellisia havaintoja. Ehkä erityisesti on hyvä kiinnittää huomiota siihen, miten kapea talouden realiteettien ja perustekijöiden ymmärrys vaikeuttaa mielekkään demokraattisen päätöksenteon ja keskustelun käymistä, ja moninaisempien vaihtoehtojen punnitsemista. Samalla valta taloutta koskevasta päätöksenteosta karkaa kapeiden erityisryhmien käsiin, ja näinollen keskustelu painottuu huomattavasti näiden ryhmien eduksi.

Osallisuustalouden esimerkissä on pyritty ottamaan nämä todennäköiset ongelmat rakentavalla tavalla huomioon. Painoarvo päätöksenteossa pyritään antamaan huolellisesti moniarvoisuudelle ja omaehtoisuudelle hajautetun, osallistuvan suunnittelun esimerkin avulla. Markkinataloudessa - pienen poliittisten päättäjien eturyhmän vallan maksimointiin jo nimensä mukaisesti keskittyneesä keskusjohtoisesta suunnitelmataloudesta puhumattakaan - ei puolestaan ole juurikaan rakenteellisia menetelmiä tasavertaisten lähtökohtien tai yksilöiden omaehtoisuuden turvaamiseen, ja näillä alueilla esiintyvät laajat ongelmat ovatkin jatkuvasti kansalaisten toimintaa ja organisoitumista vaativia.

Lisää aiheesta:

Robin Hahnel: "Leikkauspolitiikka ei ole ratkaisu"
Joseph Stiglitz: "Euroopassa ja Yhdysvalloissa tehty täysin vääriä talouspäätöksiä"
Suomen Attac: "Tukipaketit syöksevät velkakriisimaat syvään taantumaan"
Teivo Teivainen: "Talouden vapaus on pelkkä myytti"