Useat maailman suurimmista nousevista talouksista ovat kritisoineet tiukasti rahapoliittisia elvytystoimia, joihin länsimaiset keskuspankit ovat ryhtyneet globaalin finanssikriisin jälkeen. Niiden aiheuttama epävakaus on saanut esimerkiksi Brasilian, Intian, Kiinan ja Venäjän vaatimaan aiempaa tiukempaa kansainvälistä rahapolitiikan koordinaatiota.

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen on elvytetty runsaasti, mutta rahapolitiikan keinoin. Tämä on tarkoittanut rahan lisäämistä rahoitussektorille siinä toivossa, että raha näkyisi lopulta investointeina ja kulutuksen lisääntymisenä reaalitaloudessa. Valtavan rahapoliittisen elvytyksen suuria ongelmia ovat tulo- ja varallisuuserojen kasvu ja lisääntyvä epävakaus. Koska valtaosa elvytysrahasta ei päädy reaalitalouteen, paisuttaa se markkinakuplia esimerkiksi osake- ja asuntomarkkinoilla. Esimerkiksi Lontoossa asuntojen hinnat ovat tähtitieteelliset, koska maailman superrikkaat ostavat kaupungista sijoitusasuntoja.

Kehittyvissä talouksissa on nostettu esiin ratkaisuksi kansainvälistä sopimista rahapolitiikkaan. Tämän tyyppinen järjestelmä olikin käytössä ennen, kun valuuttojen arvo oli sidottu kultaan. Holapan mukaan rahapolitiikan kansainvälinen koordinointi ei ole paras ratkaisu ongelmaan.

Tiiviin kansainvälisen rahapoliittisen koordinaation aikakaudella hallituksille ja keskuspankeille jäisi yhä vähemmän keinoja torjua rahoitusmarkkinakriisejä. Jos esimerkiksi kansalliset valuutat sidottaisiin kiinteällä kurssilla uuteen reservivaluuttaan, pitäisi kansallisten keskuspankkien jatkuvasti tehdä rahapoliittisia päätöksiä muiden valtioiden ehdoilla ylläpitääkseen stabiilia valuuttakurssijärjestelmää. Tämä voisi olla turmiollista etenkin kehittyvien talouksien rahoitusmarkkinoille.

Pääomakontrollit olisivatkin paljon tehokkaampi ja helpommin toteutettavissa oleva keino parantaa kehittyvien talouksien rahoitusvakautta. Esimerkiksi Chilessä oli vuosina 1991–1998 käytössä järjestelmä, jossa sijoittajia vaadittiin rangaistusveron uhalla pitämään varojaan maassa määrätyn ajanjakson ajan. Järjestelmä onnistui tehokkaasti estämään spekulatiivisten sijoitusten päätymistä Chileen.

Pääomakontrollit ovat kansantaloudellisesti perusteltu ratkaisu, mutta poliittisesti vaikeita toteuttaa. Kansainväliset sijoittajat ja kotimainen eliitti todennäköisesti vastustavat rajoituksia sijoitustoimintaan, koska ne heikentävät tuotto-odotuksia. Kansantalouksien kehitystä on kuitenkin katsottava lyhytnäköistä sijoitustoimintaa laajemmin, muuten kehittyvät taloudet on tuomittu toistuviin markkinakriiseihin ja yleiseen epävakauteen.