Julkisessa talouskeskustelussa kestävyysvaje on säännönmukaisesti suurimman painoarvon kehys koko keskustelulle. Vaatimuksia erilaisten tarpeellisten palveluiden alasajosta tuetaan aina varoittelemalla kestävyysvajeella. Ajatuksena on tiivistetysti, että väestön ikääntyminen ja talouden rakennemuutos aiheuttavat julkiseen talouteen pitkällä aikavälillä ongelmia, koska talous ei välttämättä kasva aiemmin totuttuun tapaan ja työtä tekeviä on aiempaa vähemmän. Miten suuri tämä kestävyysvaje sitten on?

Asiantuntijoiden kommenttien perusteella kestävyysvajeesta ei olla erityisen tarkasti selvillä. Arviot heittelevät vuosittain rajusti ja eri toimijoilla on selvästi erilaisia käsityksiä ongelman laajuudesta. Esimerkiksi valtiovarainministeriön arviot ovat heitelleet kolmesta viiteen prosenttia.

Yle:

Johtaja Seija Ilmakunnas Palkansaajien tutkimuslaitoksesta ihmettelee kuitenkin ministeriön laskelmien suurta vaihtelua.

– Kieltämättä kestävyysvajeen vaihtelu vuosittain tuntuu aika suurelta siihen nähden, että näissä kestävyysvajearvioissa puhutaan hyvin pitkän aikavälin arvioista ja niiden ei mielellään pitäisi olla kovin herkkiä lähtökohtatilanteiden muutoksille, arvioi Ilmakunnas.

Tampereen yliopiston professori Matti Tuomala pitää arvioita lähes puhtaina arvauksina.

– Ei ole tarkkaa yksimielisyyttä siitä, mitä käsite kestävyysvaje sisältää. Vaikka olisi yksimielisyyskin siitä, siinä on monta tekijää, jotka pitää käytännössä arvata. Jos rehellisiä ollaan, pitkän aikavälin laskelmat kestävyysvajeesta ovat enemmän tai vähemmän puhtaita arvauksia, kritisoi Tuomala.

Kestävyysvajeen arvioissa ongelmallista on esimerkiksi professori Tuomalan mukaan se, että julkisia investointeja pidetään pelkkinä menoerinä. Tämä on kummallista ottaen huomioon, kuinka keskeinen rooli kansantalouksien tuottavuuden kohottamisessa julkisilla investoinneilla on ollut.

– Jos julkinen sektori investoi koulutukseen tai tutkimukseen, niin tyypillistä tutkimuslaitosten vajearvioissa on se, ettei nähdä, että julkisilla menoilla investointeihin olisi myönteisiä vaikutuksia, vaikka niillä on pitkäaikainen vaikutus tulevaisuuteen. Tosin sitä on vaikeaa arvioida, jatkaa Tuomala.

Esimerkiksi taloustieteilijä Mariana Mazzucaton mukaan internet ja älypuhelimien keskeiset tekniikat ovat alunperin valtaosin julkisesti rahoitetun perustutkimuksen tulosta. Juuri perustutkimus on kallista, minkä takia valtaosa siitä usein rahoitetaankin yhteisestä veropotista yksittäisten yritysten sijaan. Tulevaisuuden tuottavuutta parantavia teknisiä mullistuksia on vaikea nähdä vuosia tai vuosikymmeniä etukäteen, joten arvioiden tarkkuus on hyvin kyseenalainen.

Kelan tutkimusprofessori Olli Kangas pitää kestävyysvajetta mahtisanana, jota käytetään kaikkialla huolimatta siitä, ettei sanalla ole selvää merkitystä.

Mahtisana, josta kukaan ei tiedä, mikä se on, mutta se kuulostaa hienolta eikä sitä vastaan uskalla kukaan väittää. Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa tästä on tullut lyömäase, jota voidaan käyttää ja jota vastaan ei voida väittää, kun kukaan ei oikein tiedä, mitä se tarkoittaa, sanoo Kangas.

Päättäjiltä ja asiantuntijoilta tulisikin vaatia helpon retoriikan sijaan konkreettisempia selityksiä sille, miksi ehdotetut uudistukset ovat esimerkiksi Suomen hyvinvoinnin kannalta edullisia. Vetoaminen epämääräisiin käsitteisiin on parhaimmillaan tietämättömyyttä, pahimmillaan vastuunpakoilua.

Lue myös: