Bearing in mind that at its most fundamental, work is an energy transaction, and that there is an absolute correspondence between how much work we collectively do and our energy footprint, there are good grounds to argue that working less — and consuming less — will not just be good for our souls but may also be essential to ensuring the sustainability of our habitat.
The economic trauma induced by the pandemic has provided us with an opportunity to reimagine our relationship with work and to re-evaluate what jobs we consider really important.
Few now would be willing to stick their necks out to argue in favour of an economy that incentivises our best and brightest to aspire to be derivatives traders rather than epidemiologists or nurses, and once fringe ideas such as the provision of universal basic income or the formalisation of a four-day week have flourished.
And more than all this, the pandemic has also reminded us that when it comes to how we work, we are far more adaptable than we often realise.

Antropologi James Suzman kirjoittaa Financial Timesissa työajan vähentämisen puolesta. Suzman muistuttaa modernin länsimaisen historian suurista talousajattelijoista, jotka toivoivat tuottavuuden kasvun johtavan vapaa-ajan ja hyvinvoinnin kasvuun.

Filosofi Bertrand Russell piti jo 1930-luvulla sotia esimerkkinä siitä, kuinka pienellä työvoimalla pystyttiin pitämään väestö suhteellisen hyvissä oloissa.

Taloustieteilijä John Maynard Keynes uskoi, että vuoteen 2030 mennessä teknologinen kehitys, tuottavuuskasvu ja pääomien kerryttäminen johtaisivat siihen, että vain pieni joukko työskentelisi yli viisitoistatuntista työviikkoa. Rajapyykkiin on enää kymmenen vuotta ja ennuste vaikuttaa kovin epärealistiselta.

Suzman tuo esiin, että työaika väheni toisen maailmansodan jälkeen tasaisesti länsimaissa, mutta monissa maissa kehitys on hidastunut. Saksassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa, työaika on kääntynyt jopa kasvuun. Tarvitaan politiikkaa, jolla suurempi osa talouden tuottavuudesta hyödynnetään vapaa-aikana. Nykyinen haitallisen kulutuksen kasvu vain kiihdyttää ilmastonmuutosta ja biodiversiteettikriisiä.

Suzmanin mukaan planeetan kantokyvyn ylittäminen ja työelämässä koettu stressi ja merkityksettömyys liittyvät toisiinsa. Nykyinen työkulttuuri on luonnon lisäksi haitallinen monille ihmisille.

Koronakriisi on mahdollisuus työn ja talouden uudelleenrakennukseen. Haitallisen kulutuksen ja työn määrää on pyrittävä vähentämään.

Lue lisää: