Nykyinen talousjärjestelmä on kestämätön. Hiilidioksidipäästöjä ja jätettä tuotetaan liikaa. Energiaa sekä luonnonvaroja kulutetaan kestämättömästi. Maapallosta ollaan tekemässä elinkelvotonta, koska talouden rakenteet ovat kyvyttömiä ottamaan huomioon ihmisille ja luonnolle tuotannosta koituvia haittoja. Hintasignaalien puutteellisuus tuotannon ympäristöhaittojen huomioimisessa ja taloutta koskevan päätösvallan monopolisoituminen keskittyvän varallisuuden myötä kasvattavat ongelmia entisestään. Toisin sanoen talous ei kykene reagoimaan ihmisten tarpeisiin ja ympäristöongelmiin riittävästi, vaan sitä leimaa lyhytnäköisyys ja yhteisen hyvän jääminen pelkkien korupuheiden varaan.
Olennainen kysymys kuuluukin: missä on ongelma, ja miten rakennetaan tulevaisuudessa parempaa?
Eroon nykyrakenteista ja -ajattelumalleista
Kestämättömiä talousrakenteita on monella yhteiskunnan tasolla. Esimerkiksi Euroopan unionin tavoitteet, jotka asettavat markkinoiden vapauttamisen ja tuottavuuden kasvattamisen etusijalle, jättävät ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden kysymykset toissijaisiksi. EU-maat ovat profiloituneet ilmastoneuvotteluissa huomattavasti vastuullisempina osapuolina kuin esimerkiksi Yhdysvallat, mutta myös Euroopassa talouskehitys on ympäristön kannalta kestämätöntä.
Euroopan unionin asteittainen purkaminen saattaa olla edessä,
kuten monet kommentaattorit ovat esittäneet, siitäkin syystä, ettei ekologiselle muutokselle ole tilaa nykyisessä yhdentymisprojektissa. Nykymuotoisen, markkinatalouden ongelmille sokean, jäykkää parlamentarismia pönkittävän unionin sijaan tarvitaan yhdentymistä, joka asettaisi keskiöön sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden - unohtamatta ihmisten vapautta.
Lisäksi nykyään keskitytään liiaksi vaillinaisiin mittareihin, kuten bruttokansantuotteeseen. Poliittinen johto ja elinkeinoelämä uskovat yhä sokeasti nykymuotoiseen talouskasvuun, vaikka on selvää, että
bruttokansantuote mittaa hyvinvoinnin sijaan tuotettujen asioiden rahallista arvoa.
Liian usein talouden kasvua pidetään synonyyminä talouden kehittymiselle. Samoin talouden kehitys rinnastetaan yhteiskunnan kehitykseen. Asiat eivät kuitenkaan ole näin yksinkertaisia. Kun tavoitteet ovat epäselviä tai suoranaisesti vääriä, ei ainoastaan jätetä tekemättä oikeita asioita, vaan voidaan tehdä myös suoranaisesti haitallisia asioita.
Baumolin tauti ja väärät lääkkeet
Tarpeellinen esimerkki nykyrakenteiden ja –ajattelumallien ongelmista on myös niin kutsuttuun Baumolin tautiin liitetyt oletukset. Baumolin taudilla viitataan siihen, kuinka palvelutyövaltaisen julkisen sektorin näennäisen heikko tuottavuus tuo jatkuvasti painetta veronkorotuksiin, ja ajaa näin hyvinvointivaltiota kriisiin.
Palvelusektorin tavaratuotantoa heikempi tuottavuuskehitys ei kuitenkaan tarkoita hyvinvointivaltion välttämätöntä loppua, vaikka monet haluavat asian näin esittää. Se, että palvelut näyttävät kalliilta, tarkoittaakin tosiasiassa vain sitä, että ne ovat ihan yhtä halpoja kuin ennen, mutta tavarat ovat halventuneet enemmän.
Kuten tutkija
Elina Aaltio toteaa: “[Palvelujen hidas tuottavuuskehitys] saa palvelut ehkä näyttämään kalliilta, mutta tosiasiassa niihin on varaa.”
Ekologisen kriisin keskellä oleellista olisikin kiinnittää huomiota juuri tähän muutokseen. Aaltio jatkaa:
“Ongelmana sen sijaan on tavaratuotannon nopea tuottavuuskehitys, jonka ansiosta meillä on yhä enemmän varaa ympäristön ja turvallisuuden kannalta kestämättömään kulutukseen.”
Markkinatalouden vinoutuneet rakenteet
Vakavimmat esteet ekologisesti kestävälle taloudelle ovat markkinatalouden pelikirjassa. Ulkoisvaikutukset ovat yksi markkinatalouksia tunnetusti vaivaava vakava ongelma. Markkinatalouksissa on vähän mahdollisuuksia ottaa huomioon sitä, mitä vaikutuksia tuotannolla tai kulutuksella on muihin ihmisiin kuin myyjään ja ostajaan. Huomiotta jäävät myös tulevat sukupolvet ja ympäristötuhot. Ongelma korostuu mitä enemmän taloutta rakennetaan ihmisten tasavertaisen osallisuuden sijaan markkinatalouden varaan.
Talvivaara on hyvä esimerkki
markkinatalouden kyvyttömyydestä mitata ihmisten ja luonnon hyvinvoinnille elintärkeitä asioita. Talvivaaran tapauksessa tuotannon aloittamisesta päättivät ihmiset jotka eivät joudu kärsimään Talvivaaran ympäristövahingoista. Haitallisesta tuotannosta aiheutuva reaalinen, inhimillinen tai ekologinen hinta ei näy millään muotoa siinä laskutoimituksessa, kun omistajat miettivät, kannattaako louhintatoimintaa aloittaa.
Ulkoisvaikutusten vinoumat toimivat molempiin suuntiin. Esimerkiksi joukkoliikenteen hyvät puolet, kuten vähempi parkkipaikkojen tarve, kaupunkien parempi ilmanlaatu tai useammalle ihmiselle mahdollistunut liikkuminen, eivät näy joukkoliikenteen halvempana hintana markkinoilla.
Markkinaintoilijat sivuuttavat ulkoisvaikutusten ongelmat järjestelmällisesti. Kenties ongelmaa väistellään sen merkittävyyden vuoksi – keskustelu ulkoisvaikutuksista paljastaa nopeasti sen, että markkinoilla tehdään, ei ainoastaan epädemokraattisia, vaan myös haitallisia päätöksiä ihmisten ja luonnon kannalta.
Ympäristön, tehokkuuden ja tasa-arvon kannalta olisi myös tärkeää, että yksityistä kulutusta korvataan julkisella kulutuksella silloin kun se on toimivampi ratkaisu. Toimivien vuokrausjärjestelmien kehittäminen esimerkiksi sähköautoille ja yhteisten toimintatilojen ja varusteiden hankkiminen taloyhtiöihin ovat käytännön esimerkkejä yhteisöllisestä kuluttamisesta. On kaikkien kannalta järkevämpää investoida resursseja yhteiseen prameaan leikkipuistoon tai naapuruston lehti -tai kuntosaliin. Näin luonnonvaroja käytetään vähemmän ja ihmiset hyötyvät niistä enemmän. Markkinatalous tekee yksityisestä kuluttamisesta tunnetusti helppoa, mutta julkisesta kulutuksesta erittäin vaivalloista.
Suuntaviivoja paremmalle taloudelle
Minkälainen olisi parempi talous? On selvää, että toimivat talouden rakenteet tarjoavat työtä ja toimeentuloa kaikille. On selvää, että kunnon taloudessa ei tuijotettaisi yksisilmäisesti markkinamittareita, jätettäisi ulkoisvaikutuksia huomiomatta, eikä keskityttäisi ainoastaan tällä tavoin määritettyihin talouden kasvulukuihin. Selvää on myös se, että talouden tulisi lähteä liikkeelle konkreettisista talouden resursseista. Luonto asettaa tiukat reunaehdot taloudelliselle toiminnalle, eikä niitä voida ylittää. Sen on oltava taloudellisen toiminnan lähtökohta, ei jälkikäteen neuvoteltava sivuseikka.
Uusi talous voi nähdä myös keinotekoisen yksityinen-julkinen –vastakkainasettelun yli, ja se voi keskittyä vastaamaan ihmisten tarpeisiin niin yksilöinä kuin yhteisöinäkin. Talous voi kerskakulutuksen sijaan kannustaa palveluiden tuotantoon ja kulutukseen sekä vapaa-ajan lisäämiseen.
Toimivassa taloudessa ihmiset ovat aktiivinen osa tuotantoa ja kulutusta, ja he voivat tuoda esille muiden toimien vaikutukset omaan elämäänsä ja päinvastoin.
Osallisuustalouden rakenteelliset ehdotukset ovat keskustelun avaus tiellä kohti uutta taloutta. Talouden demokraattisessa suunnittelussa markkinatalouksille ominainen haitallinen kilpailu ja luonnonvarojen tuhlaus voidaan korvata asteittain tasavertaisella yhteistyöllä, rakentavalla kilpailulla ja ekologisesti kestävillä investoinneilla. Talouden demokraattinen suunnittelu tarjoaakin hyödyllisiä työkaluja ihmisten taloudellisen vapauden lisäämiseen sekä ympäristön hyvinvoinnista huolehtimiseen.
Lue myös:
Miksi talous kannustaa ympäristön turmelemiseen?
Robin Hahnel: Talouskasvusta
Olli Tammilehto: Elämän jatkumiseen ei ole varaa nykytaloudessa
