Patenteista ja markkinoiden tehottomuudesta
Vapaamarkkinaideologian kannattajat esittävät usein, että markkinoilla kannustetaan liikeyrityksiä pyrkimään innovaatioihin, koska siten ne voivat lisätä liikevoittoaan. Argumentin mukaan yrityksen kannattaa esimerkiksi kehittää uusia tehokkaampia tuotantotapoja, joiden seurauksena yritys voisi lisätä tehokkuuttaan, sillä tämä tehokkuuslisä johtaisi suurempiin voittoihin. Samoin usein oletetaan, että nämä uudistukset leviävät kulovalkean tavoin muihin saman teollisuusalan yrityksiin, mikä puolestaan lisää taloudellista tehokkuutta laajemmassa mittakaavassa, koska alan yrityksissä vanhat tehottomammat toimintatavat korvataan tehokkaammilla menetelmillä.
Tarkemmassa tarkastelussa kuitenkin selviää, että nämä oletukset ovat ilmiselvässä ristiriidassa keskenään. Jos nimittäin uusi innovaatio leviää nopeasti kaikkiin yrityksiin, alkuperäisen idean kehittäjä menettää kilpailuedun ja näin ollen myös lisääntyneet liikevoitot häviävät nopeasti. Markkinatalouteen liittyykin perustavanlaatuinen ristiriita dynaamisen (yritysten kannustaminen innovaatioihin) ja staattisen (uusien innovaatioiden leviäminen alan muihin yrityksiin) tehokkuuden välillä.
Tästä markkinakilpailuun liittyvästä tehokkuusongelmasta ollaan oltu jo pitkään jossain määrin perillä, ja ristiriitaa on pyritty ratkaisemaan erilaisin käytännön järjestelyin. Tunnetuimpia näistä erityisjärjestelyistä ovat patenttijärjestelmät sekä tekijänoikeussopimukset. Kaikissa eri taloustieteen koulukunnissa ollaan yksimielisiä siitä, että markkinat toimivat tehokkaimmin, kun niillä on runsaasti kilpailua. Tämä markkinakilpailu kuitenkin tukahduttaa innovaatioita, sillä muut yritykset voivat nopeasti mallintaa innovatiivisen yrityksen toimintaa ja tämä puolestaan heikentää kannustimia ryhtyä laajamittaiseen kehitystyöhön.
Tästä syystä patenteilla pyritään turvaamaan monopolihinnoittelu alkuperäisen innovaation kehittämälle yritykselle joksikin tietyksi määräajaksi, jotta yritys voisi nauttia innovaatioidensa hedelmistä suurempina liikevoittoina. Innovaattoreita suojellaan näin markkinakilpailun voimilta, jotka nopeasti söisivät keksinnön mukanaan tuoman kilpailuedun. Tämä yleisesti käyttöön otettu ratkaisu ei kuitenkaan poista edellä mainittua ristiriitaa, vaan aiheuttaa talouteen merkittävää tehottomuutta rajoittaessaan kilpailua ja tehokkaampien innovaatioiden leviämistä.
Yhtenä valaisevana esimerkkinä ratkaisun tehottomuudesta voidaan ottaa lääketeollisuus, jota pidetään arkikeskustelussa usein malliesimerkkinä markkinamekanismien tehokkuudesta. “Lääkemarkkinoiden” realismi on kuitenkin useiden alan asiantuntijoiden mielestä kaukana näistä mielikuvista. Patenttien vaikutusta lääkemarkkinoilla tutkineen taloustieteilijä Dean Bakerin mukaan esimerkiksi laajat patenttimonopolit Yhdysvalloissa ovat johtaneet lääkkeiden valtavaan ylihinnoitteluun, lääkekehityksen heikkenemiseen ja täten myös välillisesti terveydenhuollon tilan merkittävään huonontumiseen.
Baker osoittaa, kuinka lääkeyhtiöiden kasvaneet voitot eivät mene lääkkeiden kehityskustannuksiin, kuten järjestelmän puolestapuhujat usein väittävät. Baker painottaa, että lääkeyritysten kasvaneiden voittojen myötä lisääntynyt taloudellinen ja poliittinen vaikutusvalta on johtanut siihen, että nämä yritykset käyttävät enenevässä määrin resursseja yhteiskunnan kannalta haitallisella tavalla – esimerkiksi laajoihin tunteisiin vetoaviin mainoskampanjoihin ja lobbaukseen. Lisäksi lääkeyritykset käyttävät suuren määrän resursseja kehittämään kopiolääkkeitä kilpailijoiden menestystuotteista. Tässä toimintamallissa tuhlaantuu tarpeettomasti kehitysresursseja, sillä tietotaito kyseisten lääkkeiden kehitykseen on jo olemassa. On myös tärkeää huomata, että lääkekehitystä toteutetaan suuressa määrin suorin tai epäsuorin julkisin panostuksin.
Suurin yksittäinen ongelma on Bakerin mukaan kuitenkin lääkepatenttien aiheuttamien hintamonopolien vaikutus terveydenhuollon kustannuksiin. Baker painottaa, kuinka Yhdysvalloissa käytössä oleva laaja lääkkeiden patenttijärjestelmä on paisuttanut lääkkeiden hintoja jopa tuhansiin dollareihin reseptiä kohden, vaikka tavallisilla kilpailluilla markkinoilla hinnat olisivat kymmenen dollarin luokkaa. Lääkkeiden ylihinnoittelu johtaa siihen, että käytännössä monilla ei ole varaa ostaa edes niitä lääkkeitä, joiden tuotanto on suhteellisen halpaa.
Lääkepatenttijärjestelmä on hyvä esimerkki siitä, kuinka markkinat usein toimivat todellisuudessa. Laajojen patenttien yhteydessä vapaata kilpailua ei ole lainkaan johtuen patenttisopimusten yrityksille turvaamasta oikeudesta monopolihinnoitteluun, mikä puolestaan tuo mukanaan merkittävää talouden tehottomuutta. “Vapaan kilpailun” ja markkinaretoriikan takaa paljastuukin voimakkaita julkisen sektorin tukia ja markkinatalouden rakenteellisia tehottomuuksia.
Lue myös: