The economic damage caused by a ton of carbon dioxide emissions – often referred to as the "social cost" of carbon – could actually be six times higher than the value that the United States now uses to guide current energy regulations, and possibly future mitigation policies, Stanford scientists say.

A recent U.S. government study concluded, based on the results of three widely used economic impact models, that an additional ton of carbon dioxide emitted in 2015 would cause $37 worth of economic damages. These damages are expected to take various forms, including decreased agricultural yields, harm to human health and lower worker productivity, all related to climate change.

But according to a new study, published online this week in the journal Nature Climate Change, the actual cost could be much higher. "We estimate that the social cost of carbon is not $37 per ton, as previously estimated, but $220 per ton," said study coauthor Frances Moore, a PhD candidate in the Emmett Interdisciplinary Program in Environment and Resources in Stanford's School of Earth Sciences.

Stanfordin yliopiston tutkimuksen mukaan hiilidioksidipäästöjen todelliset kustannukset yhteiskunnalle voivat olla aiempaa kuviteltua merkittävästi suurempia. Näillä yhteiskunnallisilla haitoilla tarkoitetaan muun muassa ilmastonmuutoksen aiheuttamia heikentyviä satoja maanviljelyssä, työn tuottavuuden alenemista sekä terveyshaittoja.

Ilmastonmuutoksen taustalla vaikuttavat monet asiat. Taloudella on suuri vaikutus, sillä se asettaa reunaehdot muun muassa sille, mitä ja miten yhteiskunnassa tuotetaan ja kuinka paljon. Modernissa taloudessa on tärkeää, että hinnat ovat oikeat. Jos hinnat ovat vääristyneet, taloudellinen toiminta ei ole tehokasta ja toimeliaisuus voi johtaa yhteiskunnan hyvinvoinnin kasvamisen sijaan haitalliseen kehitykseen. Teollistumisen jälkeen markkinatalouksissa yksi tärkeä hinta, hiilipäästöjen aiheuttamisesta maksettava hinta, on ollut merkittävästi vinossa. Hiilidioksidin päästäminen ilmakehään on ollut yrityksille ilmaista tähän päivään asti, vaikka viime vuosikymmenet on alettu ymmärtää yhä paremmin, mitä äärimmäisiä haittoja ilmaston lämpeneminen maapallolla aiheuttaa. Tämä on kannustanut yrityksiä ja kansantalouksia kehittämään tuotantoaan saastuttavampaan suuntaan.

Ongelma juontaa juurensa markkinatalouden tunnettuun puutteeseen – ulkoisvaikutuksiin. Kun tuottaja ja kuluttaja tekevät kahdenvälisen sopimuksen tuotteen myynnistä, heidän ei tarvitse ottaa lainkaan huomioon kaupankäynnin vaikutuksia muille osapuolille. Taloustieteen oppikirjoissa on usein esimerkki auton myyjästä ja ostajasta. Molemmat osapuolet yleensä hyötyvät kätevästä kaupasta, mutta heidän toimillaan on vaikutuksia myös ympäristölle. Auton käyttö aiheuttaa ajan saatossa ilman saastumista ja ilmaston lämpenemistä, mutta nämä haitat eivät näy auton hinnassa.

Tästä syystä nykyisissä sekamarkkinatalouksissa on käytössä eritasoisia korjaavia veroja, joilla pyritään asettamaan hinnat lähemmäs todellisia kustannuksia. Koska nämä korjaavat verot ovat kuitenkin talousjärjestelmän ulkopuolisia ratkaisuja, niiden asettaminen on usein haasteellista. Vaikutusvaltaisten teollisuudenalojen ja yritysten kyky lobata haittaveroja vastaan aiheuttaa usein sen, että tarpeelliset korjaavat verot jäävät toteuttamatta tai ne jäävät optimaalista tasoa alhaisemmiksi.

Lyhyellä aikavälillä tarvitaan hiiliverojen ja päästökaupan kaltaisia ratkaisuja yhdistettynä kansallisiin sitoviin päästörajoihin. Pidemmällä aikavälillä on huolehdittava siitä, että talous kannustaa ympäristön kannalta vastuulliseen toimintaan. Markkinatalouksien vakavat puutteet ympäristönsuojelun näkökulmasta on otettava vakavasti ja samalla, kun markkinatalouden pahimpia puutteita paikataan edellä kuvatun kaltaisin korjausliikkein, on pyrittävä kehittämään kokonaisvaltaisesti edistyksellisempää ja demokraattisempaa taloutta.

Lue myös: