Suomessa tienaa kolmella tavalla: työllä, omistamalla ja perimällä. Perinnön merkitys on lähiaikoina nousemassa, sillä suuret ikäluokat ovat paraikaa jättämässä perinnöksi runsaasti kesämökkejä, maata ja taloja. Vauraiden suomalaissukujen tapauksessa tulevat sukupolvet saavat lisäksi merkittäviä osakkuuksia yrityksistä ja muuta tuottavaa omaisuutta.

Suomessa varallisuuserot ovat tasaisesti kasvaneet, sillä vaurain kansanosa on kasvattanut osuuttaan kansantalouden kokonaisvarallisuudesta.

Maailmanlaajuisesti varallisuus on jakautunut äärimmäisen epätasaisesti. Puolet maailman väestöstä, noin kolme ja puoli miljardia ihmistä, omistaa YK:n selvitysten mukaan yhteensä juuri ja juuri prosentin maailman varallisuudesta.

Viime aikoina on Suomessa lisääntynyt keskustelu perintöverotuksen tarpeellisuudesta ja sen sopivasta tasosta. Jotta perintökeskustelussa päästäisiin eteenpäin, on syytä ensin kerrata perusasioita yksilöiden palkitsemisesta.

Vetoava tarina

Perintöjen jättämistä perustellaan vetoavan yksinkertaisesti. Taloutta voidaan ajatella kakkuna, jonka leipomiseen yksilöt osallistuvat. Jotkut tuovat kakun leipomiseen työpanoksen sijaan omistamiaan leivontavälineitä, jonka avulla kakun leipominen nopeutuu selvästi. On siis vain reilua, että esimerkiksi sähköhellan omistaja saa kahvipöydässä suurimman kakkupalan.

Suurperijän ansiokkuus?

Ajatuksenkulussa on kuitenkin merkittävä puute. Siinä ei oteta huomioon tilannetta, jossa Anne Bernerin lapsenlapsi saa tuhatkertaisen määrän kakkua verrattuna korkeasti koulutettuun, yritteliääseen ja tuottavaan siivoojan lapseen. Vaikka Bernerin lapsenlapsi ei tekisi päivääkään työtä elämässään ja siivoojan tytär tekisi viisikymmentä vuotta pitkän kunniakkaan työuran, suurperijän tulot olisivat korkeammat.

Tosiasiassa perinnön saajan ei ole tarvinnut tehdä mitään ansiokasta korkeiden tulojensa eteen. Suurperintöjä on pientä pääomaa helpompi laittaa poikimaan tasaisia tulovirtoja hyödyntämällä rahoitusalan asiantuntijapalveluita. Palveluiden ehdot ovat markkinalogiikan mukaisesti sitä suosiollisemmat, mitä enemmän on laittaa rahaa pesämunaksi.

Valtavan perinnön saajan ansiokkuudesta harvoin edes kiistellään, sillä kultalusikka suussa syntyminen on puhdasta sattumaa. Perintöjä harvoin perustellaankaan perinnön saajan paremmuudella, vaan pikemminkin painotetaan perinnön antajan ahkerointia. Jos vauraus on alunperin kerätty rehdisti ja poikkeuksellisella yritteliäisyydellä, eikö sen haltijalla ole täysi oikeus päättää varojensa käytöstä? Ensiksikin, on tärkeää huomata, että vauraus on monissa suvuissa Suomessakin kertynyt useiden sukupolvien aikana, jolloin osa vauraudesta ei ole omilla ansioilla hankittua. Suurta vaurautta voi kartuttaa myös toimilla, jotka eivät ole kansantaloudelle hyödyllisiä.

Vapaus ja vastuu

On tärkeää huomata, että rikkaiden oikeus jättää valtavat perinnöt jälkeläisilleen on kuitenkin suorassa ristiriidassa seuraavan sukupolven tasavertaisten mahdollisuuksien kanssa. On itsestään selvää, että talouden kilpailuasetelma on vinoutunut, jos osa juoksijoista lähtee sadan metrin juoksuun 80 metrin viivalta.

Vauraus tuo mukanaan myös paremmat neuvotteluasemat ja valtaa. Klassinen liberaali Adam Smith toi esiin klassikkoteoksessaan Kansojen varallisuus, kuinka varakkailla neuvotteluasemat ovat merkittävästi paremmat johtuen heidän taloudellisesti turvatusta asemastaan:

“Työmiehet yrittävät saada mahdollisimman paljon ja isännät antaa mahdollisimman vähän. [...] On kuitenkin helppo ennustaa, kummalla näistä osapuolista on kaikissa tavanomaisissa tilanteissa etulyöntiasema ja kyky pakottaa toinen hyväksymään ehtonsa. [...] Kaikissa sellaisissa tapauksissa isäntien vastarinta kestää [heidän suuremman varallisuutensa turvin] paljon pidempään.”

— Adam Smith: Kansojen varallisuus (2015, s. 85)

Ratkaisu perintöongelmaan

Varallisuuden voimakasta keskittymistä ja tasapuolisten mahdollisuuksien heikentymistä on pidetty merkittävänä ongelmana jo valistuksen ajasta lähtien. Ongelmia on pyritty ehkäisemään perintöoikeutta rajoittamalla. Yksi yleinen ratkaisu on perintöverotus, jota esimerkiksi taloustieteilijä Thomas Piketty on pitänyt Suomessa erinomaisesti toteutettuna. Suomessa perintöverotus on kansainvälisesti korkealla tasolla, ja Suomessa onkin kansainvälisesti katsottuna suhteellisen alhaiset varallisuuserot – vaikka ne ovatkin selvästi tuloeroja suuremmat.

Finanssitalouden paikkaaminen

Maailmantaloutta on viime vuosikymmeninä leimannut erityisesti rahoitusmarkkinoiden laajentuminen. Rahoitusmarkkinoiden kasvun seurauksena kansantaloudet ovat herkempiä kriisiytymään erilaisten markkinakuplien puhkeamisen seurauksena. Rahoitusmarkkinoiden voimakas kasvu on myös tutkitusti yhteydessä tulo- ja varallisuuserojen kasvuun. Näin ollen varallisuuden oikeudenmukaisempi ja tehokkaampi jakautuminen sekä tasavertaisten lähtökohtien edesauttaminen ovat tärkeämpiä kuin koskaan.

Lue myös: