Talouslehdistö on ollut täynnä intoa uudesta ilmiöstä. Ihmiset jakavat esimerkiksi asuntojaan ja autojaan muiden käyttöön silloin, kun he eivät itse niitä tarvitse. Monet ovat nähneet jakamisessa tehokkuusetuja (tilat ja kulkuvälineet eivät seiso tyhjänpanttina) ja jaloja arvoja (resursseja jaetaan yhteisesti oman edun tavoittelun sijaan). Tämä onkin kannatettavaa ja lisää epäilemättä talouden tehokkuutta, sillä joutilaana lojuvat resurssit ovat ekonomistin painajainen.

Mannekiineina vuokra-alustat

Jakamistalouden keulakuviksi eivät kuitenkaan ole nousseet yksilöt tai yhteisöt, jotka jakavat keskenään palveluja, tiloja ja tavaroita. Sen sijaan mannekiineiksi on nostettu AirBNB:n ja Uberin kaltaiset yritykset, jotka luovat markkina-alustan vuokraamista varten. Mainosalalla on tunnetusti pitkät perinteet sanataiteilussa, mutta aiemmin vuokraaminen ja jakaminen on sentään ymmärretty erillisinä asioina. Lisäksi huomionarvoista on, että jakamisen sijaan valttikorttina kuluttajille on hinta, ei jakaminen. Kyse on kaupankäynnistä.

On tärkeää katsoa juhlavan retoriikan taakse ja ymmärtää, että nämä niin kutsutun jakamistalouden malliyritykset luovat infraa kaupankäynnille. AirBNB:n asiakas ei jaa asuntoa, vaan vuokraa sitä. Uber-kuljettaja ei tarjoa kyytiä, vaan myy palvelujaan maksusta.

Jakaminen vaatii luottamusta

Jakaminen ei puolestaan ole vuokraamista. Jakaminen edellyttää luottamusta. Jos lainaa kanssaihmiselle autoa, luottaa siihen että auton saa ehjänä takaisin. Jos ei luota toiseen, pyytää lainauksen vastineeksi korvausta. Rahan voikin nähdä luottamuksen puutteen osoituksena.

Vuokrapalvelujen kehittäminen on toki järkevää. Yksityisautot ovat suurimman osan ajasta käyttämättömänä ja esimerkiksi työmatkoilla niissä istuu vain kuljettaja. Asuntoja ja toimistotiloja on valtavasti tyhjillään samalla, kun ihmisiä on vailla vakinaista asuntoa. Taloustieteilijöiden sanoin siis resurssit eivät kohdennu toivotulla tavalla. Ongelmiin onkin syytä etsiä ratkaisuja. On kuitenkin syytä epäillä "jakamistalouden" potentiaalia näiden ongelmien ratkaisemisessa. Tarkemmin katsottuna kyseessä on nimittäin hyvin perinteistä markkinaehtoista liiketoimintaa.

Pelisääntöjen kiertämistä

Uberin ja AirBNB:n kaltaisia palveluja on kritisoitu siitä, että ne ovat kilpailleet perinteisten hotelli- ja taksiyritysten kanssa kiertämällä paikallista sääntelyä. Markkinataloudessa valitettavan usein näkee ilmiön, jossa juostaan kilpaa pohjalle hintojen madaltamiseksi – on kyse sitten turvallisuudesta tai laadusta. Viranomaisten valvonnalla on pyritty huolehtimaan matkailualalla siitä, että pahimmilta ylilyönneiltä vältytään. Arvailun sijaan kuluttaja voi paremmin luottaa tiettyjen perusasioiden olevan kunnossa kaikissa markkinoilla olevissa tuotteissa tai palveluissa. Uberin ja AirBNB:n hinnat kiertävät näitä, ja ovat siis keinotekoisen alhaiset verrattuina kilpailijoihinsa. Vääristyneet hinnat ovat taas myrkkyä markkinoiden tehokkuudelle. Ne haittaavat kilpailua ja vauhdittavat tukahduttavien monopolien kehittymistä. Jakamistalouden yhteydessä tämä tosiseikka unohtuu toistuvasti.

Matkailualalla on perinteisesti vahvat pelisäännöt matkailijoiden turvallisuuden takaamiseksi ja nämä nostavat hintoja. Uber ja AirBNB ohittavat nämä sääntelyt vetoamalla siihen, että he vain tuovat myyjät ja ostajat yhteen.

On kyseisistä yrityksistä sitten mitä mieltä tahansa, on kuitenkin tärkeää huomata, että jakamisen sijaan kyseessä on perinteistä vuokravälitystä.

Todellinen jakamistalous

Mitä sitten on varsinainen jakamistalous? On olemassa sivustoja ja yhteisöjä, jotka jakavat palveluja ilman markkinavaihdantaa keskinäisen auttamisen hengessä. Wikipedia on erinomainen esimerkki siitä, kuinka ihmiset voivat kartuttaa yhteistä hyvinvointia ja tietoa ilman välitöntä materiaalista palkkiota.

On myös yrityksiä, jotka toimivat demokraattisesti hierarkisten johtamismallien sijaan – ja investoivat voittoja yhteisön hyvinvoinnin parantamiseksi. Nämä yritykset uivat kuitenkin alituisesti vastavirtaan markkinatalouden kilpailussa, joka suosii perinteistä hierarkiaa ja kustannusten sälyttämistä ulkopuolisten niskaan.

Jakamiseen kannustavia verkostoja onkin syytä luoda lisää markkinatalouden ulkopuolelle. Ohjelmistopuolella tällaisia jakamispalveluja on jo runsaasti. Kun ohjelmiston kehittäjä saa ratkaistua yleisen ongelman, hän jakaa koodinsa kaikille avoimen lähdekoodin lisenssillä. Näin innovaatio voi levitä hetkessä koko yhteiskuntaan sen sijaan, että uudistuksia pidetään salassa. Nykytalous ei kuitenkaan kannusta innovaatioiden jakamiseen.

Jos halutaan puhua todellisesta jakamistaloudesta, tulee nostaa esiin palveluja, jotka kannustavat anteliaisuuteen – vuokrapalvelujen sijaan. Samalla on rakennettava uutta taloutta, joka tarjoaisi kaikille ihmisille monipuolista ja palkitsevaa työtä. Muuten jakamisesta tulee vain pienen piirin hyväntekeväisyyttä.
Todellinen jakamistalous kunnioittaa yksilön vapautta päättää työtään koskevista asioista nykyisen käskytysmallin sijaan. Toimivassa taloudessa yritykset eivät myöskään sälytä kustannuksia muiden maksettavaksi, vaan toimivat vastuullisesti, koska se on kannattavaa. Tämä kaikki edellyttää sitä, että hinnat ovat kohdillaan. Muuten kannustetaan vääriin asioihin.