Parecon Finlandin Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen pohtivat Uusi talous -blogissaan, voisiko talous pyöriä eri tavalla. Kirjoitus on julkaistu Vihreässä Langassa 10.3.2016.

“Raha on valtaa.”

“Raha on kaiken pahan alku ja juuri.”

“Raha korruptoi.”

Rahasta puhutaan jatkuvasti. Rahaan liitetään erilaisia mielikuvia: ahneutta, puutetta, ylellistä elämää. Rahaa tuntuu olevan maailmassa valtavasti, mutta silti siitä on jatkuva pula.

Baareissa ja kahvipöydissä ympäri maan kolutaan aikamme epäkohtia. Usein tilaisuuksissammekin olemme kuulleet, miten raha on syypää ihmisen ahneuteen. Se ajaa itsekkyyteen ja rikkauksien haalimiseen huolenpidon ja välittämisen sijaan.

Nykytalous kannustaa kieltämättä monessa otteessa ilmastonmuutoksen kiihdyttämiseen ja kanssaihmisten kaltoinkohteluun, mutta löytyykö syy näihin nimenomaan rahasta?

Kaiken rahaan liittyvän mystiikan keskellä unohtuu helposti, että kyse on pohjimmiltaan vain kirjanpidosta. Raha merkkaa siis tuloja, menoja ja saatavia. Tämä onnistuu paperilappusilla, metallinapeilla tai älypuhelimella.

Raha ei kuitenkaan ole ainoastaan kirjaamista ja kaupankäyntiä. Mikä tärkeintä, raha on mitä merkittävin vallankäytön muoto. Mikäli rahaa on, se vapauttaa. Rahan puute puolestaan alistaa.

Kun puhutaan rahan poistamisesta, tuskin tarkoitetaan kirjanpidon kieltämistä. Pikemminkin halutaan eroon kuristavista elämäntilanteista, jotka pakottavat ihmiset epätoivoisiin valintoihin. Valtavat erot vaikutusvallassa ja varallisuudessa antavat joillekin ihmisille käskyvallan toisten elämään, mikä loukkaa itsemääräämisoikeutta ja vapautta.

Nämä ovat talouden todellisia kipukohtia, joita asuinalueilla ja yrityksissä tulisi ratkoa.

Raha on parhaimmillaan neutraali apuväline, joka auttaa yksilöitä ja yrityksiä pysymään ajan tasalla. Kuten kaikki kirjanpito, raha voi kuitenkin paisuttaa byrokratiaa. Nykytaloudessa finanssimarkkinoiden ylikorostuneesta roolista ovat huolissaan Financial Timesin kolumnistitkin. Paremmassa taloudessa raha täyttäisi sille asetetut tehtävät – ei enempää, eikä vähempää.

Mitä rahan sitten tulisi saavuttaa paremmassa taloudessa? Rahan ei pitäisi itsessään poikia lisää helppoa rahaa – palkan pitäisi perustua ansioihin. Rahan tulisi tämän lisäksi antaa tarkkoja signaaleja muille tahoille, muuten talous kieroutuu.

Otetaan pari esimerkkiä. Mitä, jos kaivostyöläisten elinajanodote on selvästi muita alhaisempi? Tämän tulee näkyä nopeasti korkeampina hintoina, kun työoloja parannetaan.

Mitä hinnoille tapahtuu, kun yritys muuttaa älypuhelinten valmistustapaa ympäristöystävällisemmäksi? Hintojen on laskettava, koska haitat vähenevät.

Markkinataloudessa nämä hintasignaalit eivät toimi.

On myös käytävä avointa debattia siitä, mikä rahaan liittyen on yksityistä ja mikä julkista tietoa. Asiaan liittyy paljon visaisia käytännön kysymyksiä, joita yhteisöissä on ratkottava. Käteisen hyvä puoli on sen tarjoama yksityisyys, koska riihikuivan jäljittäminen on hankalaa. Setelit kuitenkin hajoavat helposti ja mahdollistavat monenlaista rikollisuutta.

Digitaalinen raha puolestaan ei ole osoittautunut murtovarmaksi sekään. Ja nykyisellään se jättää runsaasti jälkiä yksilöiden kulutustottumuksista. Ihmisiä voidaan profiloida ja seurata hämmentävän tarkasti. Kuka tätä tietoa saa kerätä? Kuinka julkista se on?

Näistä asioista tulisi päättää yhteisöissä demokraattisesti sen sijaan, että yritykset ja hallinnot keräävät ihmisistä tietoa mielin määrin, kunnes skandaalit herättävät jälkijättöisesti jonkinlaisiin rajoituksiin.

Raha on valtaa. Talouden keskeisimmät kysymykset liittyvätkin siihen, kuka saa päättää. Kuka voi sanoa ei? Näihin kysymyksiin on etsittävä vastauksia. Talouden moninaisia haasteita ei ratkaista yksinkertaisesti seteleistä luopumalla.

Uusi demokratiaan ja luonnonsuojeluun perustuva talous tarvitsee nykyistä paremmat kannustimet, hinnat kohdilleen ja osallistuvan demokratian työpaikoille. Rahasta ei kuitenkaan ole syytä luopua, kunhan se vain pysyy sille määrätyssä roolissa.