Matt Bruenig on People's Policy Project -ajatushautomon perustaja. Bruenig on Yhdysvalloissa tunnettu sosiaalipolitiikan asiantuntija ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion analyytikko. Bruenig on myös yksi Hyvinvointivaltion vastaisku -kirjan haastateltavista.

Kun Yhdysvalloissa poliittiset kommentaattorit puhuvat Pohjoismaiden talouksista, he keskittyvät yleensä turvaverkkoihin. Pohjoismaissa on tunnetusti tehokas julkinen terveydenhuolto, maksuttomat yliopistot, pitkät vanhempainvapaat, julkista tukea lastenhoitoon, sekä lukemattomia muita hyödyllisiä ratkaisuja.

Niin hienoja kuin pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovatkin, niiden saama yltiömäinen huomio Yhdysvalloissa johtaa kommentaattorit ajoittain vääriin johtopäätöksiin. Esimerkiksi Jonathan Chait uskoo Pohjoismaiden olevan vahvennettu versio uusliberalismista, ja hämmästyttävän moni konservatiivinen ja libertaari kirjoittaja pitää Pohjoismaita oikeistolaisina, kvasi-libertaareina yhteiskuntina.

Vasemmiston saavutuksia ei ole ollut Yhdysvalloissa tapana myöntää, ja sillä on varmasti merkitystä tässäkin tapauksessa. Tämän lisäksi Pohjoismaiden kohdalla on keskitytty kapeakatseisesti vain turvaverkkoihin. Lukuisten poliittisten kommentaattorien mielestä Pohjoismaat ovat kapitalistisia maita – jopa Yhdysvaltoja kapitalistisempia. Heidän mielestään merkittävä ero on siis vain turvaverkkojen laajuudessa.

Työmarkkinat

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Laajojen tukijärjestelmien ja korkean verotuksen ohella Pohjoismaissa on myös suuri julkinen sektori, vahva työlainsäädäntö ja työmarkkinat, joita hallitsevat työmarkkinajärjestöjen väliset sopimukset.

Noin yksi kolmesta työntekijästä Tanskassa ja Norjassa on valtion työllistämä.

Työntekijöillä on myös merkittävästi vahvempi irtisanomissuoja.

Keskitetyt työmarkkinasopimukset määrittävät työn säännöt ja palkkatason suurimmalle osalle työntekijöistä.

Nämä ominaisuudet eivät ole lähelläkään vapaata markkinataloutta. Uusliberalistinen talouspolitiikka, jota esimerkiksi Ranskan Emmanuel Macron on kannattanut, tarkoittaisi pohjoismaisen mallin vastakohtaa: julkisen sektorin työpaikkojen leikkaamista, työlainsäädännön heikentämistä, ja paikallista sopimista keskitettyjen sopimusten sijaan.

Valtion omistajuus

Työmarkkinoita vielä kiinnostavampia ovat pohjoismaiset valtionomistukset. Monien kommentaattorien mukaan laajan mittakaavan yhteisomistus on osoitettu täysin mahdottomaksi. Siitä huolimatta julkinen omistajuus on yleistä nykypäivän Norjassa ja Suomessa, ja sillä on ollut aiemmin merkittävä rooli myös muissa Pohjoismaissa. Erityisesti Ruotsissa julkisten pääomien kasvattamista vietiin suunnitelmien tasolla hyvin pitkälle. Ruotsin sosiaalidemokraattinen puolue pyrki siirtämään maan teollisuuden omistuksia ja voittoja palkansaajien rahastojen piiriin vain muutama vuosikymmen sitten.

Norjan ja Suomen valtioiden sijoitussalkut ovat merkittäviä. Norjan salkun arvo on 330 prosenttia ja Suomessa 130 prosenttia bruttokansantuotteesta. Yhdysvalloissa vastaava luku on vain 26 prosenttia.

Suuri osa varallisuudesta on sidottu hajautettuihin valtion omistamiin sijoitusrahastoihin. Pohjoismaissa on myös muunlaista kollektiivista omistusta runsaasti.

Yhtiöt, joissa valtiolla on kontrolloiva osuus tai suuri vähemmistöosuus, ovat myös merkittävästi yleisempiä Pohjoismaissa. Vuonna 2012 Norjalaisten valtionyhtiöiden arvo oli 87,9 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomessa sama luku on 52,3 prosenttia. Yhdysvalloissa lukema ei yllä edes yhteen prosenttiin.

Jotkin valtionyhtiöt ovat valtion hallinnoimia yrityksiä: esimerkiksi posti, julkinen media ja alkoholin myynnin monopoli. On kuitenkin myös runsaasti valtion omistamia pörssiyrityksiä, jotka toimivat tavanomaisesti yksityisellä sektorilla.

Tunnen Suomen tilanteen parhaiten, ja siellä on 64 valtionyhtiötä. Tähän sisältyy Solidium, holding-yhtiö, jonka kautta valtio hallitsee vähemmistö-osuuttaan 13:ssa näistä yhtiöistä.

Suomen valtionyhtiöihin kuuluvat lentoyhtiö Finnair, viini-ja viinavalmistaja Altia, markkinointiin ja viestintään erikoistuva Nordic Morning, logistiikkakonserni VR ja 8,8 miljardin dollarin (noin 7,3 miljardin euron) öljy-yhtiö Neste.

Norjassa valtio hallitsee 70:tä yritystä. Näihin kuuluu kiinteistöyhtiö Entra, Norjan suurin finanssikonserni DNB, telekommunikaation konserni Telenor, joka työllistää 30 000 työntekijää, sekä kuuluisa valtion öljy-yhtiö Statoil.

Suomella ja Norjalla on erityiset syyt tähän valtion omistuksen tasoon. Suomessa sitä perustellaan vetoamalla maan myöhäiseen kehitykseen ja syrjäiseen sijaintiin maailmantaloudessa. Toisin sanoen Suomi ei tahdo altistaa pientä, myöhään kehittynyttä ja avointa talouttaan kansainvälisten pääomavirtojen riepoteltavaksi.

Norjassa Pohjanmereltä löydetty öljy johti jättimäisen valtion sijoitusrahaston perustamiseen. Tällä hetkellä rahaston arvo on noin biljoona dollaria, eli tuhat miljardia, mukaanlukien 325 miljardin dollarin arvo sidottuna omaisuuseriin Yhdysvalloissa.

Norjan keskuspankin sivuilla rahastoa kuvataan näin: “Se on kansan rahaa, kaikkien omistamaa, tasa-arvoisesti jaettuna meille ja tuleville sukupolville.”

Pohjoismaissa on runsaasti edistyksellisiä ratkaisuja, joista Yhdysvalloissa tulisi ottaa oppia. Ensin on kuitenkin pidettävä huolta siitä, että yhdysvaltalaisilla on realistinen kuva näiden maiden toimintatavoista.

Lue lisää: