Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyö terveydenhuollossa ei kestä kriittistä tarkastelua. Malli vaarantaa YK:n kehitystavoitteiden keskeiset periaatteet, kirjoittavat taloustieteilijät Jomo Kwame Sundaram ja Anis Chowdhury.

[…]

Terveydenhuollon PPP-järjestelyjen (public private partnership) väitetyt hyödyt eivät kestä kriittistä tarkastelua. Politiikan välineenä ne ovat huono vaihtoehto, jolla yritetään paikata infrastruktuurin puutteita kireässä taloustilanteessa. Kuluja siirretään budjetin ulkopuolelle kuluttajien, veronmaksajien ja tulevien sukupolvien maksettaviksi.

PPP-ratkaisuja ohjaavat yleensä poliittiset valinnat taloudellisen harkinnan sijasta. Niihin sisältyvät velat ja riskit ovat yleensä korkeampia kuin valtion normaalissa lainanotossa ja hankinnoissa. Luovuutta on hankkeissa vähän mutta korkeita maksuja senkin edestä. Kun kustannukset karkaavat käsistä, se kostautuu kansalaisille palvelujen heikkenemisenä.

Kehitysmaiden terveydenhuollon PPP-hankkeissa on havaittu lukuisia heikkouksia: kilpailu rahoista muiden terveyshankkeiden kanssa, tehottomuutta ja resurssien tuhlausta, kustannukset ja hyödyt eivät vastaa toisiaan ja hyödyt korjaa yksityinen osapuoli, yhteensopimattomuus kansallisen terveysstrategian kanssa, valtion heikko neuvotteluasema suhteessa rikkaista maista tuleviin suuriin lääke- ja terveysyrityksiin.

Markkinatalouden ratkaisut eivät toimi terveydenhuollossa, kirjoittavat taloustieteilijät Jomo Kwame Sundaram ja Anis Chowdhury. Kuluja siirretään muiden maksettavaksi, ja korkeat maksut tarkoittavat usein heikompia palveluita. Lisäksi kehittämistä ohjaa kuluttajien maksukyvyt ja –halukkuus, ei ihmisten tarve.

Markkinaratkaisut sopivat huonosti terveydenhuoltoon, koska ne tuovat järjestelmään tehottomuutta ja epäterveitä kannustimia. Kaupankäynti terveydellä ei ole ongelmatonta – päinvastoin.

Lue myös