EU:n tänä vuonna vahvistamat säännöt jäsenvaltioiden budjettitasapainon valvomisesta ovat herättäneet perusteltua huolta Suomessa. Tuoreena huolena on, että Suomen julkisen talouden kestävyysvajeen hoitamiseen voidaan vaatia EU:lta jopa 10-15 miljardin euron kipeitä sopeutustoimia lähivuosien aikana. Ajankohta on sama, jolloin Suomeen osuu hyvin vaikea ja huomattavia panostuksia vaativa rakennemurros. Ongelman ytimessä on syntyvyyden romahtaminen ennennäkemättömän alhaiseksi samalla, kun Suomen historian suurimmat ikäluokat alkavat siirtyä enenevässä määrin riippuvaiseksi toisten avusta ja hoivasta. Tässä tilanteessa Suomen valtiovarainministeriön erikseen esittämien vaatimusten mukaisesti Suomen julkinen talous on nyt komission silmissä EU-alueen kiireisimpiä leikkaus- ja sopeutustoimia vaativassa tilassa.

Debattia tullaan varmasti käymään eläkerahastoja laskentaperusteita ja miten ne tulisi suhteuttaa valtiontalouden kokonaistilanteen arviointiin. Julkisen talouden tilannetta arvioidaan edelleen pohjimmiltaan kirjanpidollisena kysymyksenä, jossa keskiössä ovat välittömien tulojen ja menojen lisäksi esimerkiksi korkomenojen -ja tulojen tilanteen suhteuttaminen kuin myös eläkevarantojen vaikutus taloustilanteeseen.

Sanomattakin on selvää, että ihmiskunnan historian tuhoisin ympäristökatastrofi, hallitsematon ilmastonmuutos ja lajikato, tulevat aiheuttamaan vielä huomattavia tuhoja tai valtiovarainministeriön talouskielellä... kustannuksia. Vastaavasti noiden tuhojen ennaltaehkäisy ja -ennakointi tuottaisi meille hyvin todennäköisiä säästöjä – alkaen kehittyneille yhteiskunnille elinkelpoisesta planeetasta. Nämä talouden kirjanpitoon liittyvät äärimmäiset esimerkit voivat havainnollistaa sitä moninaista tapaa, joilla moderni, yhteenlimittynyt globaali talous vaatii meiltä jatkuvaa lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin suunnittelua. Tosielämän talousjärjestelmät muistuttavat siis erittäin hyvistä syistä suunnitelmatalouksia, jossa moninaiset toimijat tekevät kauaskantoisiakin suunnielmia taloudellisen toimintansa hallinnoinnista. Tämä tulisi nähdä järkevänä ja edistettävänä toimintana.

Jos lisäksi tavoitteena on demokraattisen yhteiskunnan edistäminen, tulisi kaikkea tätä suunnittelua kehittää demokraattisen osallisuuden näkökulmasta. Tämä voi tarkoittaa paikallisia ratkaisuja työpaikkojen kehityksestä, kokonaisten teollisuudenalojen suunnittelua myös työntekijävetoisesti tai vaikkapa uusien demokraattisten instituutioiden hyödyntämistä valtiontalouden ratkaisevien painotusten käsittelyyn nykyistä osallistavammin ja seuraukset kantavien yhteisöjen ääntä kuullen.

Ennen kaikkea talouden suunnittelua tulisi vahvistaa ja käsitellä avoimemmin keskeisenä osana toimivia globaaleja markkinoita. Viimeaikaisessa taloustieteellisessä tutkimuksessa on esitetty painavia argumentteja ns. suunnitteludebatin lopulta osoittaneen markkinaehtoisen toiminnan kestämattömyyden lukuisilla yhteiskunnille keskeisillä osa-alueilla. Todistamisen taakka markkinoiden toimivuudesta tulisikin tulevaisuudessa olla lähtökohtaisesti markkinaehtoisia ratkaisuja esittävillä, ei päinvastoin.

Keskustelu valtiontalouden kohtaloa määrittävistä mittareista on nyt erittäin arvokasta. On tärkeää myös pohtia sitä, kenen päätösvallalla ja millaisella julkisella mandaatilla hyvin pitkäaikaisia ratkaisuja tehdään. On kasvava tarve laajakatseille pohdinnalle siitä, millaista taloudellisen toiminnan suunnittelua tarvitsemme tulevaisuudessa ylikulutuksen taittamiseksi, ja millaisia demokraattisia instituutioita taloudellisen toiminnan suunnitteluun tarvittaisiin yhteiskunnan eri tasoilla.