Naomi Klein: Tiede osoittaa tarpeen talousrakenteiden täysremontille

Naomi Klein:

Standing at the front of the conference room, the geophysicist from the University of California, San Diego walked the crowd through the advanced computer model he was using to answer that question. He talked about system boundaries, perturbations, dissipation, attractors, bifurcations and a whole bunch of other stuff largely incomprehensible to those of us uninitiated in complex systems theory. But the bottom line was clear enough: global capitalism has made the depletion of resources so rapid, convenient and barrier-free that “earth-human systems” are becoming dangerously unstable in response. When pressed by a journalist for a clear answer on the “are we f**ked” question, Werner set the jargon aside and replied, “More or less."

Tietokirjailija ja palkittu toimittaja Naomi Klein kuvaa artikkelissaan eri tieteenaloilla selkiytyvää havaintoa nykyisten yhteiskuntarakenteiden ekologisesta kestämättömyydestä. Klein tiivistää Kalifornian yliopiston geofyysikon San Diegon luennon keskeisen sanoman: nykyinen markkinatalous on tehnyt luonnonresurssien kuluttamisesta niin nopeaa, kannattavaa ja vaivatonta, että ekosysteemeistä on tulossa vaarallisen epävakaita.

Uhkaavien ja synkkien ennusteiden velvoittamina lukuisat tutkijat ovat aloittaneet kampanjoinnin kestävämpien talouden pelisääntöjen saavuttamiseksi. Klein nostaa esimerkiksi muun muassa modernin ilmastotieteen keulahahmon NASA:n James Hansenin, joka jätti tutkijan työnsä osittain siitä syystä, että hän halusi panostaa enemmän vapaaehtoistyöhön ilmastokriisin ratkaisemiseksi.   

Klein kirjoittaa myös tutkijoiden kokemasta paineesta muotoilla johtopäätöksensä todellisuutta maltillisemmiksi, jotta heidän julkaisemat raportit eivät herättäisi niin voimakasta vastareaktiota poliitikkojen, valtavirran taloustieteilijöiden, muiden talousasiantuntijoiden sekä suuryritysten suunnalta.

Kleinin katsaus on erittäin suositeltavaa lukemista, sillä tekstissä tuodaan osuvasti esiin niiden eri keskeisten toimijoiden asemia, jotka vaikuttavat ilmastopolitiikan suuntaan. Kleinin nostamat tapausesimerkit kuvaavat hyvin, kuinka ajankohtaisen kriisin keskeltä itsensä löytävä tieteenala joutuu hetkessä poliittis-taloudellisten ryhmien köydenvedon keskelle.   

Lue myös:

EcoEquity: Reilun päästövähennyksen laskuri

in

YK:n ilmastoneuvottelut jatkuvat vuonna 2015 Pariisissa ja yksi keskeinen neuvottelujen sisältö on eri maiden sitovien päästövähennysten suuruus. Kalifornialainen kansalaisjärjestö EcoEquity ja ruotsalainen Stockholm Environment Institute ovat julkaisseet yhteistyössä laskurin, joka helpottaa arvioimaan eri maiden tähänastisia päästöjä ja eri maiden lupauksia tulevaisuuden vähennyksistä.

Suurvaltojen väitteet omasta osuudestaan ongelman synnyssä ja näkemykset luvattujen päästövähennysten riittävyydestä ovat ymmärrettävästi värittyneitä, sillä jokaisella maalla on kansainvälisissä neuvotteluissa kannustimet pyrkiä minimoimaan omat pakolliset vähennykset. Yksi keskeinen näkökulma kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa on sitovien päästövähennysten oikeudenmukaisuus. Toisin sanoen, kuinka paljon eri maiden tulee jatkossa vähentää päästöjään?

On selvää, että maiden välillä on suuria eroja siinä, kuinka paljon ne ovat tähän asti päästäneet kasvihuonekaasuja ilmakehään. Varhaisemmassa vaiheessa teollistuneet maat, kuten Yhdysvallat, Länsi-Eurooppa ja Japani, ovat aiheuttaneet valtaosan tähänastisista päästöistä. Kysymys kuuluukin, kuinka paljon köyhempien maiden tulee kantaa vastuuta pääosin vauraampien maiden aiheuttamista päästöistä? Kehittyvät taloudet perustellusti haluavat, että historia otetaan huomioon päästötavoitteissa.

EcoEquityn laskuri helpottaa merkittävästi maiden välisten vertailujen tekemistä. Laskurilla saa nopeasti selville, missä määrin eri maat ovat aiheuttaneet päästöjä ja minkälaisia vähennyksiä eritasoiset tavoitteet edellyttävät. Laskuri on joustava, sillä valittavissa on eritasoisia tavoitteita.

Kaiken kaikkiaan EcoEquityn laskurilla pyritään tukemaan kansainvälisen ilmastokampanjan tavoitteita reilun ja realistisesti saavutettavissa olevan ilmastosopimuksen aikaansaamisesta. Pidemmällä aikavälillä merkittävät parannukset ekologiseen kestävyyteen edellyttävät ilmastosopimuksia laajempia rakenteellisia muutoksia maailmantalouteen, sillä markkinatalous kannustaa yksilöitä, yrityksiä ja valtioita monin tavoin ympäristön kannalta haitalliseen toimintaan.

Jotta ilmastonmuutoksen pahimmilta mahdollisilta seurauksilta vältyttäisiin, on kuitenkin pyrittävä nopeasti vähentämään päästöjä. Tehokkain ja realistisin tapa tämän lyhyen aikavälin tavoitteen saavuttamiseen ovat kansainväliset ilmastoneuvottelut, joissa on mahdollisuus sopia sitovista kansallisista päästörajoituksista. Tämä tavoite edellyttää johdonmukaista ja aktiivista kampanjointia yksilöiltä ja yhteisöiltä ympäri maailman. EcoEquityn julkaisema konkreettinen työkalu helpottaa näiden tavoitteiden toteuttamista, sillä laskuri helpottaa selkeiden ja perusteltujen vertailujen tekemistä. Näin pystytään helpommin osoittamaan mahdolliset virheet eri puolten väitteissä ja tukemaan ratkaisukeskeisesti toimivamman sopimuksen syntyä.

Lue myös:

Raportti: Puolet maailman ihmisistä omistaa 1% varallisuudesta

The Credit Suisse Global Wealth Report:

[…] A person needs at least USD 75,000 to be a member of the top 10% of global wealth holders, and USD 753,000 to belong to the top 1%. Taken together, the bottom half of the global population own less than 1% of total wealth. In sharp contrast, the richest 10% hold 86% of the world’s wealth, and the top 1% alone account for 46% of global assets.

Globaalin varallisuuden jakautumisen arviointiin on käytettävissä poikkeuksellisen vähän hyödyllisiä tietolähteitä. Aihetta on ylipäätään tutkittu vähän, ja avoimia tietokantoja aiheesta ei ole lainkaan olemassa. Sveitsiläisen pankkialan yhtiön Credit Suissen raportti tarjoaa kuitenkin alan tutkijoiden mukaan tarkimman arvion globaalista varallisuuden jakautumisesta, mutta on tärkeää huomata että nämäkin luvut ovat arvioita.

Alempi puolisko maapallon väestöstä omistaa raportin mukaan alle yhden prosentin maailman varallisuudesta. Rikkain kymmenys omistaa 86 % maailman omaisuudesta ja varakkain prosentti puolestaan omistaa 46 % kaikesta varallisuudesta.

Dollareissa laskettuja miljonäärejä on maailmassa noin 32 miljoonaa, eli 0,7 % maailman väestöstä.

Raportissa kerrotaan myös rikkaiden maantieteellisestä sijainnista. Suurin osa rikkaista asuu Euroopassa, mutta myös Pohjois-Amerikassa ja Aasian-Tyynenmeren alueella on merkittävä osa rikkaista. Kiinassa ja Latinalaisessa Amerikassa määrä on selvästi vähäisempi.

Osallisuustalouden aatehistoriasta

Ideat eivät synny tyhjiössä. Uusi tieto rakentuu ennen opitun päälle, ja tämä pätee sekä yksilöiden oppimiseen että ihmisyhteisöihin laajemmin. Onkin tärkeää tunnustaa nykyajassa vallitsevien ajatusmallien, ideoiden ja arvojen historia, jotta voidaan paremmin ymmärtää, miten nykyisyyteen on päästy.

Osallisuustalouden taloustieteellisen muodollisen mallin ovat kehittäneet taloustieteen emeritusprofessori Robin Hahnel ja yhteiskuntafilosofi Michael Albert. Hahnelin ja Albertin työ lukuisten muiden vapaushenkisten ajattelijoiden ohella on ollut tärkeää konkretisointia mahdollisista uuden talouden rakenteista. Osallisuustalouden ratkaisut vapaammasta, demokraattisemmasta ja ekologisesti kestävämmästä taloudesta pohjautuvat kuitenkin lukuisiin erilaisiin talouskokeiluihin ja ideoihin viime vuosisadoilta. Osallisuustalous on siis pikemminkin osa talous- ja aatehistoriallista jatkumoa sen sijaan, että kyseessä olisi valmis pohjapiirros tulevaisuuden taloudelle. 

Historiallisesti idea osallisuustalouden kaltaisesta reilun yhteistyön taloudesta juontaa juurensa vapaushenkisen ajattelun ja klassisen liberalismin suuriin nimiin, kuten Adam Smithiin, John Stuart Milliin, Bertrand Russelliin ja Wilhelm Humboldtiin. Taustalla on ajatus vapaista yksilöistä ja yhteisöistä, jotka ohjaavat itse omaa taloudellista kohtaloaan. Vapaushenkiseen ajatteluun on pitkään kuulunut esimerkiksi ajatus siitä, että kaikilla ihmisillä on oltava samanarvoiset lähtökohdat yhteisen hyvän kasvattamiseen omalla työllään.

Samoin klassisen liberalismin kantaviin ajatuksiin on kuulunut ajatus ulkoapäin määritellyn työn ongelmista. Esimerkiksi oman työpanoksen myyminen toisten omistamiin ja johtamiin projekteihin on vapaushenkisten ajattelijoiden mukaan eräänlainen orjuuden muoto, sillä yksilö ohittaa omat sisäiset kykynsä ja halunsa, ja vuokraa omaa tietotaitoaan muiden määrittelemään työhön, jotta hän saisi palkkaa kulutustarpeidensa tyydyttämiseksi. Tähän liittyen myös ihmisten jättämistä köyhyyden armoille vetoamalla mahdollisuuteen tehdä töitä varakkaammille kammoksuttiin. Esimerkiksi tunnetut ajattelijat kuten Adam Smith ja John Locke toivat selkeästi esiin, ettei toimivassa taloudessa saisi vallita valtavia varallisuuseroja eikä omistuksilla saisi määrittää toisten ihmisten hyvinvoinnin tasoa tai ajaa heitä köyhyyden edessä pakolla töihin. Näiden ongelmien ratkaisu onkin hyvin vaikeaa markkinatalouksissa, ja osallisuustalous pyrkii avaamaan uudenlaisia ratkaisuja modernin talouden toimintaan näiden klassisen liberalismin periaatteiden pohjalta.

Niinpä onkin tärkeää pohtia, miksi esimerkiksi Wilhelm Humboldt perusteli painokkaasti sen puolesta, että ihmisellä itsellään on oltava vapaus päättää työn tekemisen tavoista ja työn sisällöstä. Muuten yksilö on väistämättä jossain määrin alisteinen toisen ihmisen, esimerkiksi yrityksen johtajan tai omistajan, toiveille ja käskyille. Nykyiset työmarkkinat pakottavat ihmisiä tarpeettoman usein vaikeisiin valintoihin ja epätoivoisiin tilanteisiin. Itsejohdettu ja palkitseva työ ei ole monien saavutettavissa. Mielekkään työn mahdollistavista korkeista asemista joudutaan käymään armotonta kilpailua siinä tapauksessa, jos ei ole syntynyt ja kasvatettu valmiiksi näihin asemiin. Kilpailuun lähdetään hyvinkin vaihtelevista lähtökohdista. 

Yhteiskunnan ongelmat ovat kaikessa musertavuudessaan vakavia, ja ekologisesti kestävän ja osallistavan demokraattisen yhteiskunnan maali häämöttää vielä kaukana. Tarkalleen osallisuustalouden kaltaista taloutta nähdään tuskin koskaan sellaisenaan, mutta sen ratkaisut tarjoavat hyödyllistä tukea paremman talouden kehittämistyössä. Osallisuustalouden ideat helpottavat myös nykytalouden ongelmien johdonmukaista tarkastelua, sillä jo lähtökohtaisesti toisenlaisille periaatteille rakentuva talousmalli helpottaa irtiottoa markkinatalouden lainalaisuuksista, jotka ovat hallitsevia nyky-yhteiskunnan eri alueilla.

Maailmantalouden kriisiytyessä, ilmastokatastrofin edetessä ja yhteiskunnallisen kerrostumisen voimistuessa on entistäkin tärkeämpää tehdä johdonmukaista työtä sellaisen vapaushenkisen talouden rakentamiseksi, joka todella pystyisi turvaamaan kaikkien ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin. Tämä työ tulisi nähdä yksittäisten uudistusten sijaan osana pitkää historiallista jatkumoa, jonka aikana on jo saavutettu lukuisia parannuksia ihmisten enemmistön asemaan ja hyvinvointiin.

OECD: Enenevä osa kasvusta omistajien ja korkeatuloisten taskuun

Talouselämä:

Kansainvälisen talousjärjestö OECD:n tutkimuksen mukaan työntekijät saavat yhä pienemmän osuuden maailman talouskasvusta ja yhä suurempi osuus valuu omistajien taskuun, kertoo The Economist.

[…] Lisäksi tutkimus paljastaa, että yhä suurempi osa työläisten osuudesta päätyy niiden yhden prosentin joukkoon, jotka tienaavat työläisistä parhaiten.

Nykyisen markkinatalouden kasvun hedelmät kerääntyvät kansainvälisesti alati pienemmän ryhmän käsiin. Perinteinen jaottelu, jossa tarkastellaan pääoman ja työn tulojen suhdetta, ei riitä selittämään ilmiötä. OECD:n tutkimuksen mukaan monissa maissa taloudellinen epätasa-arvo on kasvanut myös siitä syystä, että palkansaajien välillä tuloerot ovat kasvaneet merkittävästi. Tämä on ollut looginen seuraus huipputuloisten tulo-osuuden kasvusta.

Oleellista on katsoa, ketkä kasvusta hyötyvät. Jakautuvatko taloudessa tehdyn työn hedelmät vain pienelle ryhmälle, vai pääsevätkö kaikki nauttimaan yhdessä aikaansaadun kakun kasvusta?

Tulonjaon lisäksi on tärkeää pohtia, missä muodossa talouden parantunut tehokkuus hyödynnetään. Viime vuosikymmeninä tuottavuus on kasvanut voimakkaasti, ja valtaosa tästä kasvusta on hyödynnetty lisääntyneenä kulutuksena.

Toinen vaihtoehto olisi käyttää talouden lisääntynyt tehokkuus vapaa-ajan lisäämiseen. Monet ihmiset pääsevät tai joutuvat elämänsä aikana sellaiseen tilanteeseen, jossa toivoisi lyhyempää työviikkoa, jotta voisi keskittyä mielestään tärkeämpiin asioihin. Tämä voi olla esimerkiksi läheisestä huolehtimista, vapaaehtoistyötä, opiskelua tai silkkaa lepäämistä.

Olisi tärkeää tukea yksilöiden ja yhteisöjen vapautta valita niitä tapoja, joilla lisääntyvä talouden tehokkuus hyödynnetään. Syvenevät ympäristökriisit tekevät vapaa-ajan lisäämisestä entistä perustellumpaa, sillä vapaa-ajan lisääminen ei rasita juurikaan ympäristön kantokykyä verrattuna yksityisen kulutuksen jatkuvaan lisäämiseen.

Markkinatalous on OECD:n tutkimuksen mukaan kehittymässä entistä korostuneemmin suuntaan, jossa pienen ryhmän taloudellinen ja poliittinen valta kasvaa enemmistön kustannuksella taloudellisen eriarvoisuuden kasvaessa. On syytä laatia perusteellisia uudistuksia nykytalouden merkittävimpiin ongelmiin, jotta kaikilla yksilöillä ja yhteisöillä olisi vapaus päättää omasta taloudellisesta kohtalostaan. Samoin on vaihe vaihteelta rakennettava uutta ja kehittyneempää taloutta, joka kannustaa ympäristönturmelun ja kanssaihmisten köyhdyttämisen sijaan luonnonsuojeluun ja yhteisen hyvän lisäämiseen.

Lue myös:

Martin Wolf: Orjuutetaan robotit ja vapautetaan köyhät

Martin Wolf, Financial Times:

The rise of intelligent machines is a moment in history. It will change many things, including our economy. But their potential is clear: they will make it possible for human beings to live far better lives. Whether they end up doing so depends on how the gains are produced and distributed. It is possible that the ultimate result will be a tiny minority of huge winners and a vast number of losers. But such an outcome would be a choice not a destiny. A form of techno-feudalism is unnecessary. Above all, technology itself does not dictate the outcomes. Economic and political institutions do. If the ones we have do not give the results we want, we must change them.

Financial Timesin arvostettu taloustoimittaja Martin Wolf kirjoittaa kolumnissaan, että robottien yleistyminen tuotannossa ei tarkoita automaattisesti tulevaisuudessa työpaikkojen häviämistä ja köyhyyden lisääntymistä. Päinvastoin automatisoinnin kasvu voi lisätä nykyistä suuremmalle ihmisjoukolle runsaasti vapaa-aikaa ja näin ollen parantaa elämänlaatua.

Robotit muodostuvat ongelmaksi, jos työvoima syrjäytetään roboteilla ja työn hedelmät kasaantuvat vain koneiden omistajille. Tällaisessa taloudessa pieni ryhmä voittaisi alati jättipotin, kun taas suuri enemmistö häviäisi kerta toisensa jälkeen. Kyse ei ole kuitenkaan välttämättömyydestä, vaan siitä millaisin pelisäännöin yritteliäisyyttä ja hyvinvointia edistetään. Wolf nostaa esiin sen tosiasian, että omistusoikeudet ovat luonnonlakien sijaan aina yhteiskunnallisia sopimuksia, ja niitä on syytä päivittää myös tulevaisuudessa tekniikan kehittyessä, jotta edellä mainitulta uhkakuvalta vältyttäisiin.

Wolfin mukaan tulevaisuudessa on syytä harkita nykyistä laajempia turvaverkkoja ja tulonsiirtoja. Yhtenä tarpeellisena esimerkkinä hän nostaa esiin julkisen, kaikille tarjolla olevan vapaan koulutuksen laajentamisen ja perustulon, jotka auttaisivat elämisen perustarpeiden tyydyttämisessä ja edistäisivät mahdollisuuksien vapautta ja yritteliäisyyttä. Wolf painottaa, että valtioiden takaamat immateriaalioikeudet, kuten patentit ja tekijänoikeudet, voisi verottaa automaattisesti talouden dynaamisuutta edistävällä tavalla. Näin näiden tärkeiden keksintöjen rahoittaminen olisi turvattua tulevaisuudessakin, innovaatioiden leviämistä helpotettaisiin ja kansantalouksien vakavaraisuus olisi turvatummalla pohjalla.

Epstein: Pankit ovat Yhdysvalloissa edelleen liian suuria

 
 

PERI-tutkimuslaitoksen johtaja, taloustieteen professori Gerald Epstein varoittaa The Real Newsin haastattelussa Yhdysvaltojen rahoitussektorin rakenteellisista ongelmista. Epsteinin mukaan pankit ovat vuoden 2008 romahduksen jäljiltäkin "too big to fail", eli niin suuria että joutuessaan vaikeuksiin nämä pankit on jälleen pelastettava julkisin varoin.

Tilanne on haitallinen, sillä pankkien poikkeuksellisen turvattu asema mahdollistaa heille muita rahoituslaitoksia halvemmat korot ja näin ollen ne saavat käyttöönsä paljon löysää rahaa esimerkiksi suurten tuotto-odotusten spekulatiivisiin sijoituksiin. Suurten pankkien ei myöskään tarvitse pienempien toimijoiden tavoin välittää sijoitusten riskeistä, sillä suurten ongelmien ilmetessä heidän ottamiensa riskien tappiot kuitataan valtion varoista.

Rahoitusmarkkinoiden kannustimet Yhdysvalloissa on Epsteinin mukaan siis edelleen viritetty kansantalouden kannalta haitallisesti.

Pankkien taloudellinen vaikutusvalta vaikuttaa myös politiikkaan. Aiemmin markkinakuplien puhjetessa valtion valvovat viranomaiset ovat puuttuneet jämäkästi kriisin aiheuttaneeseen toimintaan, ja esimerkiksi hajottaneet liian suuria pankkeja pienemmiksi. Yhdysvalloissa julkinen sektori pelasti yksityiset pankit kaatumiselta, mutta merkittävä osa kriisiin johtaneista pelisäännöistä ja rakenteista on edelleen paikallaan. Tähän on vaikuttanut finassisektorin lisääntynyt vaikutusvalta, sillä heillä on käytössään ennennäkemätön määrä resursseja vaikuttaa viranomaisten toimintaan esimerkiksi lobbaamisen välityksellä.

Tämän lisäksi finanssialalla on yleistä, että valvovat viranomaiset ovat vahvasti kytköksissä valvottaviin alan yrityksiin. Viranomaisten riippumattomuuden turvaaminen on haasteellista, koska monet johtavat valvontaviranomaiset siirtyvät suoraan valvojan paikalta alan yritysten palkkalistoille. Alan yrityksissä palkkataso on varovaisesti arvioitunakin moninkertainen pelisääntöjen valvojiin verrattuna.

Lue myös:

Asiantuntijat: Riskirajat vedetty hatusta, Suomella varaa lisävelkaan

Tiede:

Velan kasvua on kauhisteltu. Empiirisin tutkimuksin ei kuitenkaan ole voitu osoittaa eri maille yhteistä kynnysarvoa, jonka jälkeen valtionvelka muuttuu taloudelle myrkyksi.

Euroopan unioni on asettanut viitearvoksi 60 prosenttia kansantuotteesta, mutta suositus ei perustu näyttöön, koska sellaista ei ole. Näin sanovat Tieteen haastattelemat asiantuntijat, Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori Jukka Pirttilä ja Helsingin Kauppakorkeakoulun professori Pertti Haaparanta tuoreessa Tiede-lehdessä.

Kansainvälisen valuuttarahaston tutkijan Atish Ghoshin ja kumppaneiden tutkimuksen perusteella Suomen velka voisi huoletta nousta 125 prosenttiin bruttokansantuotteesta ja todennäköisesti sen ylikin.

Lähde: Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) 2013

Lähde: Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) 2013

Suomen valtionvelan kestämättömyydellä peloittelu näyttäytyy enemmän ja enemmän poliittisena pyrkimyksenä purkaa hyvinvointirakenteita.

Lue myös:

Monien varakkaiden veroprosentti selvästi alhaisempi kuin pienituloisilla

in , , ,

Kehysriihessä esitettyjen leikkausten ja veronkiristysten yhteydessä on tärkeää huomata, että Suomessa monien varakkaiden veroprosentti on itse asiassa selvästi alhaisempi kuin pienituloisilla.

Tutkimusprofessori Heikki Hiilamo tiivistää Kelan tutkimusblogissa kuvaajan keskeisen sisällön:

[…] veroprosentti nousee tasaisesti noin 50 000 euron vuosituloihin asti.

Tämän jälkeen hajonta alkaa kasvaa eli tulonsaajien joukkoon ilmestyy huomattava joukko ”vapaamatkustajia”, joiden veroaste on paljon alhaisempi kuin pienempiä tuloja saavilla. Mitä alhaisempi suurituloisen veroprosentti on, sitä suurempi osa hänen tuloistaan muodostuu pääomatuloista. Noin 100 000 euron vuositulojen jälkeen tulonsaajien veroprosentti vaihtelee sattumanvaraisesti 50 prosentin ja nollan välillä.

Leikkausten sijaan tulisikin huolehtia vapaamatkustuksen ehkäisystä verotuksessa. Yli 50 000 euron vuosituloilla veroaste vaihtelee merkittävästi. Esimerkiksi joillain yli 100 000 euroa vuodessa tienaavilla veroprosentti on peräti nolla.

Yksilöiden tuloverotuksen porsaanreikien tukkimisen lisäksi on estettävä suuryritysten harjoittama haitallinen verosuunnittelu ja veronkierto. Suomalaisilla suuryrityksillä on sadoittain tytäryhtiöitä veroparatiiseissa.

Lue myös:

Tilastokeskus: Työ- ja pääomatulojen suhde Suomessa

Työ- ja pääomatulojen suhde on yksi keskeinen tilasto, jolla seurataan kansantalouden kehityksen suuntaa. Jos pääomatulojen osuus kasvaa merkittävästi, voi taustasyynä olla esimerkiksi omistajien ja yrittäjien neuvotteluaseman parantuminen verrattuna työntekijöihin. Neuvotteluasemiin vaikuttaa muun muassa työttömyys: mitä enemmän on työttömyyttä, sitä parempi on työnantajien asema työsopimuksista neuvotellessa. Myös tuottavuuden kasvu, poliittiset sopimukset ja valuuttakurssin vaihtelut voivat vaikuttaa työ- ja pääomatulojen suhteeseen.

Tilastosta näkee siis kansantalouden tasolla, miten taloudessa tehdyn työn hedelmät jakautuvat. Työ- ja pääomatulojen suhteesta kertova kaavio ei kuitenkaan anna kattavaa kuvaa tulonjaosta. Työn ja pääoman välisen tarkastelun lisäksi onkin syytä katsoa tarkemmin, miten tulot jakautuvat kyseisten ryhmien sisällä. Esimerkiksi tuloerot voivat kasvaa siitä huolimatta, että työ- ja pääomatulojen välinen suhde säilyy samana, jos tuloerot kasvavat merkittävästi esimerkiksi eri palkansaajien välillä.

Tilastokeskuksen kansantulon erittelystä ilmenee, kuinka pääomatulojen osuus kansantulosta on lamakausina laskenut ja nousukausina puolestaan noussut. 1990-luvun ajan pääomatulojen osuus lisääntyi selvästi, minkä jälkeen osuudet vakiintuivat aiempia vuosikymmeniä korkeammalle tasolle. Vuoden 2008 finanssikriisin ja sitä seuranneen länsitalouksien taantuman aikana pääomatulojen osuus on jälleen jossain määrin pienentynyt. 

Virkamiesten ja poliitikkojen siirtyminen lobbaajiksi rapauttaa demokratiaa

in ,

Helsingin Sanomat:

Siirtymiset valtion leivistä yrityksiin tai edunvalvojiin herättävät aika ajoin keskustelua.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto sai eduskunnan apulaisoikeusasiamieheltä Maija Sakslinilta kolme viikkoa sitten moitteet, koska viraston virkamiehet työskentelivät virkavapaiden aikana alueen kaivosyhtiöissä.

Kysymyksiä ovat herättäneet myös työ- ja elinkeinoministeriön valtiosihteerin Janne Metsämäen siirtyminen vuoden alussa SAK:n edunvalvontajohtajaksi ja elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen (kok) lähtö Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi marraskuussa 2012.

Taloudellinen vaikutusvalta näkyy myös politiikan puolella. Yksilöt ja yhteisöt, joilla on merkittävää varallisuutta, voivat palkata entisiä virkamiehiä ja poliitikkoja auttamaan tärkeinä pitämiensä asioiden ajamisessa. Tästä on räikeitä esimerkkejä muun muassa Yhdysvalloista, mutta ilmiö ei ole vieras Suomessakaan. 

Keskustelu puolen vuoden tai vuoden karenssiajoista on tarpeellista, mutta vuodenkaan karenssi ei ymmärrettävästi kykene korjaamaan tätä merkittävää rakenteellista ongelmaa. Jos vuodenkin tauon jälkeen voi siirtyä alaa valvovan virkamiehen roolista alan yrityksen palkkalistoille, pelisääntöjen valvonnan teho heikkenee.

Lisääntyvä taloudellinen eriarvoisuus johtaa myös ajan myötä poliittisen demokratian rapautumiseen. Varakkaat yksilöt ja yhteisöt kykenevät palkkaamaan sisäpiirin ammattilaisia lobbaamisensa tueksi, kun taas tavallisten kansalaisten resurssit eivät tähän riitä.

Lue myös: 

Talouselämä: Suomen tuloverotus keskitasoa

Talouselämä:

Veronmaksajain keskusliitto julkaisi torstaina jälleen ansiokkaan selvityksensä, jossa se on vertaillut eri maiden verotasoa.

Järjestö korostaa tiedotteessa jälleen sitä, miten "kireää" Suomen verotus tutkimuksen mukaan on ja nostaa esille otsikoihin helposti nousevan faktoidin, jonka mukaan  "samasta 40 700 euron palkasta menee Suomessa veroja yli 2 000 euroa enemmän kuin Ruotsissa".

Mutta jos katsoo vertailun grafiikoita, niistä ilmenee, että Suomi ei ole mitenkään erityisen kireä verottaja verrattuna moniin muihin maihin.

Pienituloisten verotus on vertailussa kevyttä.

Pienituloisten verotus on vertailussa kevyttä.

Keskituloisten tuloverotus kuuluu myös keskikastiin.

Keskituloisten tuloverotus kuuluu myös keskikastiin.

Lisää kaavioita on luettavissa alkuperäisestä uutisesta.

Suomen kokonaisveroaste maltillinen pohjoismaisessa vertailussa

Hildur Boldt, Kalevi Sorsa Säätiö:

Suomen kokonaisveroaste oli 2011 korkeampi kuin EU-keskimäärin, mutta hieman alempi kuin Ranskan, Belgian ja Itävallan. Kokonaisveroaste Suomessa on jopa 5,5 ja 4 prosenttiyksikköä alempi kuin Tanskassa ja Ruotsissa.

[…] Tämän tiedon valossa, voidaan todeta että Suomen ja sen julkisen sektorin ongelma ei ole paisuneet menot. Pikemminkin ongelma on riittämätön verotus kattamaan julkiset palvelut sillä tasolla, jota kansalaiset pohjoismaiselta hyvinvointivaltiolta odottavat.

Kokonaisveroaste Pohjoismaissa vuonna 2010.

Kokonaisveroaste Pohjoismaissa vuonna 2010.

Tilastokeskuksen pääjohtaja: Julkisen sektorin koko on 20% bruttokansantuotteesta

in , ,

Marjo Bruun, Tieto ja Trendit:

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi jokin aika sitten, että Suomen julkisen sektorin menot ovat lähes 60 prosenttia brutto­kansan­tuotteesta. Tämä ei tarkoita, että yksityisten menojen suuruus vastaisi kooltaan 40 prosenttia brutto­kansan­tuotteesta. Yksityisen sektorin menot ovat itse asiassa paljon suuremmat kuin brutto­kansan­tuote.

Tuotannon arvoa kuvaava brutto­kansan­tuote ei koostu julkisista ja yksityisistä menoista vaan yksityisestä ja julkisesta arvonlisäyksestä, joka tarkoittaa kansan­taloudessa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvoa. Julkinen sektori tuottaa Suomessa viidesosan brutto­kansan­tuotteesta ja yksityinen sektori neljä viidesosaa.

Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun korjaa artikkelissaan epäselvyyksiä julkisen sektorin koon mittaukseen liittyen. Julkisen menojen ja bruttokansantuotteen suhdelukua on yleisesti käytetty viime kuukausina julkisen sektorin koon kuvaamiseen. Tämä on virheellistä, sillä luku on kahden erillisen mittarin välinen suhde. Julkisen sektorin menojen suhde on 60% bruttokansantuotteesta ja yksityisen sektorin menojen suhde on yli 100% bruttokansantuotteesta.

Julkisen sektorin kokoa arvioitaessa on tarkoituksenmukaisinta tarkastella julkisen talouden arvonlisäyksen osuutta koko kansantalouden arvonlisäyksestä eli bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin arvonlisäys vuonna 2012 oli 20% ja yksityisen sektorin arvonlisäys oli 80% bruttokansantuotteesta.

Julkisen sektorin koko on siis 20 prosenttia bruttokansantuotteesta, ei lähes 60 prosenttia – kuten nyt monessa yhteydessä väitetään.  

Tilastokeskus: Tuloerot Suomessa pitkällä aikavälillä →

Tilastokeskus:

Tuloerot kaventuivat Suomessa 1960-luvun puolivälistä 1980-luvulle. Muutokset olivat tämän jälkeen pieniä, kunnes tuloerot kasvoivat muutamassa vuodessa 1990-luvun loppupuolella lähelle nykytasoa. Käytettävissä olevien rahatulojen (pl. myyntivoitot) Gini-kerroin kasvoi 4,1 prosenttiyksikköä vuodesta 1990 vuoteen 2000. Tämän jälkeen vuodesta 2000 vuoteen 2011 kasvua oli yksi prosenttiyksikkö. Vuodesta 2010 vuoteen 2011 suhteelliset tuloerot pysyivät ennallaan, kun käytetään kansainvälisesti vertailukelpoista tulokäsitettä.

Chang: Hyvinvointivaltioilla ei ole rahapulaa →

in ,

Ha-Joon Chang, The Guardian:

Most importantly, the view that social spending is wasteful needs to be seriously challenged. The frequently used argument against the welfare state is that it reduces economic growth by making the poor workshy and the rich reduce their wealth creation, given the tax burden involved.

However, there is no general correlation between the size of the welfare state and the growth performance of an economy. To cite a rather striking example, despite having a welfare state that is 50% bigger than that of the US (29.4% of GDP as against 19.2% of GDP in the US, in 2009), Finland has grown much faster. Between 1960 and 2010 Finland's average annual per capita income growth rate was 2.7%, against 2% for the US. This means that during this period US income rose 2.7 times while Finland's rose by 3.8 times.

The point is that the welfare state – if well designed and coordinated with labour market policies to re-train people and get them back into work – can encourage people to be more accepting of change, thereby promoting growth. Firms in countries such as Finland and Sweden can introduce new technologies faster than their US competitors because, knowing that unemployment need not mean penury and long-term joblessness, their workers do not resist these changes strongly.

Cambridgen yliopiston taloustutkija Ha-Joon Chang painottaa artikkelissaan, etteivät hyvinvointirakenteet ole este dynaamiselle taloudelle. Chang vertaa Yhdysvaltojen ja Suomen kasvuvauhtia vuosina 1960-2010 ja Suomi on kasvanut merkittävästi nopeampaa vauhtia, huolimatta kaksi kertaa suuremmasta panostuksesta julkisiin turvaverkkoihin.

Lue myös:

“Markkinoiden myytit ja osallisuustalouden mahdollisuudet” avoin luento Kontulan kirjastolla 9.4.

Parecon Finland järjestää avoimen luennon Kontulan kirjastolla ensi keskiviikkona, 9.4. kello 17.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa!

“Markkinoiden myytit ja osallisuustalouden mahdollisuudet” 

Luennolla tarkastellaan nykytalouden myyttejä, haitallisen talouskasvun juuria sekä markkinatalouden heikkouksia.

Markkinatalouden umpikujien rinnalle nostetaan joukko osallisuustalouden ratkaisuehdotuksia vapaan ja ekologisesti kestävän talouden perustaksi.  

Tilaisuuksien yhteydessä on ostettavissa myös taloustieteen professori Robin Hahnelin syksyllä 2012 julkaistu kirja "Kilpailusta yhteistyöhön" erikoishintaan (vain käteinen).  

Luennoitsijoina ovat Parecon Finlandin Antti Jauhiainen (pj.) ja Aki Tetri.

Richard Vague: Yksityisen velan kriisi voi johtaa uuteen romahdukseen

Richard Vague, Yahoo Finance:

As of March 2014, American consumers owe $11.52 trillion in debt, an increase of 1.6% from last year. The average household owes $7,115 on their credit cards and the average indebted household owes $15,252. Americans owe $8.05 trillion in mortgages (the average mortgage debt being $152,209) and $1.08 trillion in student loan debt. When combined with corporate debts the U.S. collectively owes about $28 trillion in private debt.

“Every major crisis of our lifetime has been caused by a rapid increase of our private debt,” says Richard Vague, chair of the Governor’s Woods Foundation. “They all were a function of runaway private lending.”

People focus too much on government debt, argues Vague, when they should be attempting to quell private debt.

Sijoitusalan johtotehtävissä vuosikymmeniä toiminut Richard Vague painottaa, että nykyinen keskittyminen julkisen velan vähentämiseen on erittäin ongelmallista. Vague huomauttaa, että jokainen merkittävä talouskriisi elinaikanamme on johtunut nopeasta yksityisen velan lisääntymisestä. Taustalla on johdonmukaisesti ollut holtitonta yksityistä lainanantoa.

Vague nostaa haastattelussa esiin tilastoja Yhdysvaltojen asunto- ja opintoveloista, jotka ovat ennennäkemättömän korkealla tasolla. Hän varoittaa, että uusi talousromahdus on mahdollinen, jos yksityisen velan kupla kasvaa nykyvauhdilla.

Lue myös:

Piketty: Työllä ei vaurastu tulevaisuuden kapitalismissa

Helsingin Sanomat:

Pikettyn pääteesi on se, että maailma on menossa kovaa vauhtia kohti 1800-luvun tulonjakoa, kohti koroillaeläjien ja perijöiden yhteiskuntaa.

Tutkimuksissaan Piketty selvitti pääoman tuottojen ja talouskasvun yhteyttä.

Viimeksi kulunut sadan vuoden aikajakso, eli vuodet 1913–2012, osoittautui poikkeukselliseksi ajaksi koko ihmiskunnan historiassa. Vain silloin talouskasvu oli pääoman tuottoja nopeampaa.

Nyt ollaan Pikettyn mielestä siirtymässä tilanteeseen, jossa pääomalle saatava tuotto kasvaa taloutta nopeammin.

Ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty on keskittynyt työssään erityisesti tulo- ja varallisuuserojen tutkimukseen. Pikettyn uusin teos julkaistiin nyt englanniksi nimellä Capital In The 21st Century, ja julkaisu on herättänyt paljon kansainvälistä huomiota. Lukuisat arvovaltaiset taloustieteilijät eri koulukunnista ovat pitäneet Pikettyn uutta kirjaa merkkiteoksena, ja arviot teoksesta ovat kauttaaltaan olleet erittäin positiivisia.

Pikettyn analyysi kapitalismin kehityksestä tulevaisuudessa ei ole ruusuinen. Toisin kuin vapaamarkkina-ajattelun tunnettu keulahahmo Milton Friedman, Piketty ei näe syitä uskoa, että nykyiset talousrakenteet jakaisivat taloudessa tehdyn työn hedelmät kaikkien kesken. Piketty esittää laajan aineistonsa tukemana, että kapitalismi on siirtymässä uudelleen vaiheeseen, jossa menestyvät tavallisten työntekijöiden ja pienyrittäjien sijaan pikemminkin koroillaeläjät ja perijät. Toisin sanoen pelkällä ahkeruudella ja työnteolla ei nousta enää köyhyydestä keskiluokkaan, mikä oli mahdollista viime vuosikymmeninä.

Piketty näkee ensimmäisestä maailmansodasta 1970-luvulle ulottuvan ajanjakson pitkälti poikkeuksellisena historiallisena kautena, jonka toistuminen itsestään on epätodennäköistä. Tämä aikakausi on ainoa, jolloin pääoman tuotto on ollut kansantalouden kasvua alhaisempi. Toisin sanoen kansantalouksien kasvuvauhti on ollut harvinaisen suurta ja pääoman tuotto ollut suhteellisen pientä. Poikkeuksellisen ajanjakson taustalla on Pikettyn mukaan monia syitä: suuromistajien lukuisat takaiskut, markkinaromahdusten seurauksena kehitetyt hyvinvointirakenteet, pääoman tuhoutuminen maailmansodissa, verojen merkittävät korotukset sotien rahoittamiseksi (erityisesti ylemmissä tuloluokissa) sekä korkea inflaatio, joka puolestaan heikensi luotottajien yhteiskunnallista asemaa.

Pikettyn ehdottamia ratkaisuja on nostettu esiin vähemmän. Hän painottaa tulonsiirtojen merkitystä kapitalismin rakenteellisten puutteiden korjaajina. Piketty ehdottaa lähitulevaisuuden uudistuksiksi voimakasta progressiota pääomaveroihin, perintöveroa ja progressiivista tuloveroa. Huomiot ovat Suomessakin ajankohtaisia, sillä aiemmin korostuneen progressiivista kokonaisverotusta on Suomessakin siirretty asteittain kohti tasaverotusta.

Lue myös:

Guardian: Ilmansaasteet tappavat vuosittain miljoonia →

in , ,

The Guardian:

Air pollution kills about 7 million people worldwide every year, with more than half of the fatalities due to fumes from indoor stoves, according to a report from theWorld Health Organisation published on Tuesday.

The agency said air pollution caused about one in eight deaths and had now become the single biggest environmental health risk.

"We all have to breathe, which makes pollution very hard to avoid," said Frank Kelly, director of the environmental research group at King's College London.

Ilmansaasteet ja niiden aiheuttama kärsimys ovat yksi vakava esimerkki siitä, kuinka päästöjen näkymättömyys kaupankäynnin hinnoissa aiheuttaa nopeasti ongelmia niin ympäristölle, ihmisille kuin myös talouden tehokkaalle toiminnalle. Taloustieteilijät ovat antaneet nimen "ulkoisvaikutukset" kuvaamaan erilaisia kaupankäynnin aiheuttamia vahinkoja muille tahoille. Tämä itsessään lievä ilmaus ei kuitenkaan riitä antamaan kunnollista kuvaa tästä markkina- ja komentotalouksien yhdestä suurimmista heikkouksista.

Lue myös: